(TYÖ)ELÄMÄSTÄ JA TASA-ARVOSTA (vielä kerran tytöt!)

 

Nuorena, kunnianhimoisena mainostyöläisenä viittasin kintaalla seksistisille ja typerille kommenteille ja hymyilin takaisin vaivaantuneena. Kuten silloin teki suurin osa muistakin naisista. Mauttomat läpät valuivat kuin vesi hanhen selästä – niin oli vaan helpompaa. Kukaan ei halunnut vaikean ämmän mainetta, joka olisi vaikeuttanut uralla etenemistä. Nyt kun katsoo taaksepäin ja muistelee noita aikoja puistattaa. Läpät ja teot eivät yksinkertaisesti kestäisi päivänvaloa tänä päivänä.

Vanhan liiton setämiehet motkottavat, että nykyään ei enää saa sanoa mitään kun joku vetää herneet nenään ja loukkaantuu. Vaikka härskejä juttuja enää harvemmin viljellään työpaikoilla, ollaan helkutin kaukana vielä tasa-arvosta. Nämä valta-rakenteet (edelleen ällö sana) ovat niin meidän solumuistissa, että itsekin sorrun jonkinasteiseen misogyniaan toisinaan.

Kun pääministerimme ei muistanut hymyillä pyöröovissa ja puhui lyhytsanaisesti, tulkittiin hänen käytös tylyksi ja media ryöpytti. Naisen kun kuuluu hymyillä – poliitikkomies kyllä saa ja pitääkin olla vakuuttavan yrmy. Myös naiset itse kommentoivat naispoliitikkojen pukeutumista, ilmeitä ja eleitä huomattavasti enemmän kuin miespoliitikkojen. Se mitä nainen sanoo on vähemmän tärkeää kuin se miten hän sen sanoo.

Saimme toimistollemme muutama vuosi takaperin naisista koostuvaan tiimiimme uuden naispuolisen vetäjän. Olimme innoissamme – vihdoin joku ehkä pitäisi puoliamme. Avauduimme yksi toisemme jälkeen uudelle vetäjälle: ryhmämme miespomo oli epäpätevä sekä alisti ja vähätteli naisia. Tästä oli useampi työntekijä tehnyt myös valituksia HR:lle mutta kaikki tuntuivat olevan voimattomia miespomon edessä.

Uusi esimiesnainen kuunteli meitä, mutta pettymykseksemme ei uskaltanutkaan asettua puolellemme. Vika saattoikin sitä paitsi olla meissä ja meidän olisi hyvä miettiä omaa käytöstämme.

On niin helppo jopa naisena sulkea silmät epätasa-arvolta. Vaatii myös paljon rohkeutta puuttua asioihin, sillä oma urakehitys voi tyssähtää jos asettuu ns. poikkiteloin. Olemme surullisesti niin tottuneet misogyniaan, että emme itsekään näe epäkohtia kunnolla. Naiset nyt ovat vaan erilaisia kuin miehet  todetaan, joka työelämässä tarkoittaa sitä, että palkka ja kohtelu nyt vaan on eri. Toivoa kuitenkin on – esimerkiksi perhevapaa uudistus on hyvä askel, mutta ei vielä muuta asenteita ja rakenteita. Nainen jää useimmiten kotiin kun tulee lapsia, ura saattaa tyssähtää ja eläkekertymät jäävät saamatta. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan ns. Mommy trackille.

Tämä kyseinen toimiston miespomo siis jatkoi naisten (ja joidenkin miestenkin) kiusaamista ja alistamista ja porskutti menemään. Ovet paukkuivat ja väki vaihtui. Kuten koulukiusatut vaihtavat koulua, vaihdoin minäkin sitten ryhmää toiseen. Harmillisesti uudesta ryhmästä ei löytynytkään osaamistani ja kokemustani vastaavaa homma. (Nais)HR kannusti: näytät nyt sitten kyntesi niin kyllä hommia riittää! CV:täni ei edes uuden ryhmäni pomo viitsinyt vilkaista.

Surullista oli, että naiset syyllistyivät tähän yhtä lailla. Minua heiteltiin projektista toiseen kuin hernepussia ja lopulta uskalsin ja ymmärsin irtisanoutua.

Nyttemmin tämä vetäjänainen on itse irtisanoutunut ja miespomolla ei ole enää ryhmää eikä naisia, joita kiusata, vaan häntä heitellään projektista toiseen kuin hernepussia. Karma?

Jotta meidän ei tarvitse turvautua karmaan ja suurempiin voimiin, voimme itse omalla käytöksellämme ja teoillamme vaikuttaa tasa-arvoon työpaikoilla ja muuallakin. Tähän tarvitsemme myös miesten apua. Ollaan hereillä, uskalletaan puuttua epäkohtiin ja puolustetaan rohkeasti muita ja toki itseämmekin. 

“Remember the dignity of your womanhood. Do not appeal, do not beg, do not grovel. Take courage, join hands, stand besides us, fight with us.”

– Christabel Pankhurst

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *