Ei-niin-auvoisa keskiraskaus

Väsymys. Se kiteyttäköön tämän alkuvuoden.

On tuntunut hankalalta kirjoittaa mitään järkevää, sillä ajatukseni eivät ole tällä hetkellä mitenkään selkeitä tai jäsentäytyneitä. Ihanaa on se, että vatsassani asustaa pieni ihmisolento, joka pitää minulle seuraa useasti päivässä potkuillaan ja möyrinnällään. Liikkeet tuntuvat jo selkeästi ja ovat tehneet tästä raskaudesta konkreettisen. Välillä potkut myös näkyvät ulospäin. Kohtu kasvaa tasaisesti, eikä raskaudesta voi enää erehtyä edes paksun toppatakin alla. Olen toimittanut raskaustodistuksen töihin ja sijaisrekry on käynnistetty keväälle. Myös äitiyspakkaus on tilattu, ja vauvan huone on hiljalleen täyttynyt pienistä ja suuremmistakin hankinnoista. Vaunut odottavat kokoamistaan varastossa.

Samalla on kuitenkin todettava, että vointi ei fyysisesti ole mitenkään erityisen freesi tai varsinkaan energinen toisin, kuin lähes jokainen raskaussivusto on keskiraskaudesta kertonut. Vatsakivut ovat onneksi väistyneet ainakin toistaiseksi, mutta tilalle on saapunut monenlaisten pikkuoireiden lisäksi aivan infernaalinen väsymys. Voisin liioittelematta nukkua päivässä ainakin 15 tuntia ollen silti totaalisen uupunut. Tällä hetkellä en ole töissä, sillä töiden tekeminen alkoi osoittautua hieman haasteelliseksi, kun palaverienkin aikana oli pidettävä silmiä kiinni. Tälle viikolle on ohjelmoitu liuta laboratoriokokeita, joiden tavoitteena on selvittää syytä olotilalle.

Henkisesti viimeisen kolmanneksen lähestyminen on puolestaan keventänyt mieltä. Tuntuu edelleen käsittämättömältä ja pelottavaltakin, että olen todellakin, kaiken jälkeen, raskaana 25. viikolla. Onnen tunteet saavat seurakseen kuitenkin lähes aina myös tutun pelon aallon – mitä jos tämä viedään minulta pois? Onko vaarallista iloita liikaa? Onneksi vauva on päivä päivältä kehittyneempi ja valmiimpi tähän maailmaan. Jokainen viikko on suuri etappi, enkä valehtelematta ole varmaankaan ikinä odottanut kevättä saapuvaksi yhtä kovin kuin nyt.