Välimaastossa

Lapsettomuusklinikka oli tehnyt viime viikolla kirjauksen, jonka mukaan meidät on poistettu IVF-hoidoissa olevien listalta. Tämä on hyvä ja tärkeä uutinen, sillä emme halua olla jonossa viemässä paikkaa keltään muulta. Siitä huolimatta tuo tieto aiheutti myös identiteetillistä ahdistusta.

Lapsettomuusklinikan asiakkuuden sijaan olemme nyt neuvolan asiakkaita. Neuvolan! Minulla on äitiyskortti, mikä tuntuu edelleen aivan uskomattomalta. Neuvolakäynti – tai ehkä tarkemmin neuvolassa käynti – oli raskas kokemus, jonka olisin mieluusti siirtänyt jonnekin hamaan tulevaan. Sain käynnillä pitkästä aikaa pienen hermoromahduksen, kun ystävällinen neuvolatäti jakeli tietoa, lehtisiä, ajanvarauksia ja labralähetteitä minkä kerkesi. En ollut valmis ottamaan tätä kaikkea tietoa vastaan, koska mitä jos? Mieheni kertoi jälkikäteen, että myös hän oli tuijottanut äitiyskorttia rauhaksiin täyttävää neuvolatätiä pohtien, kehtaisiko häneltä kysyä, että onkohan tuo nyt ehkä hieman liian aikaista. Katsellaan sitä korttia ehkä sitten joskus, jos sinne asti päästään.

Vanhempani kysyivät, onko minulla tältä viikolta uusia ultrakuvia. Siskoni kysyi, koska vauvalle uskaltaisi alkaa neuloa nuttuja, mikä sai minut sekavaan onnen ja ahdistuksen tilaan.

Kauhea vaiva, ja jos kaikki onkin turhan tähden.

Rivien välistä on ehkä luettavissa, että epävarmuus kulkee rinnalla edelleen, vaikkei mitään konkreettista syytä huoleen pitäisi kai olla. Viime viikon ultrassa asukas oli kasvanut hyvin: keho alkoi muistuttaa jo minivauvaa pienine käpälineen, joita hän hieman heilauttikin muutaman kerran. Vallitseva tunnetila viime päiviltä on jär-kyt-tä-vä väsymys. Minä, joka en yleensä meinaa pysyä paikallani milloin minkäkin projektini kanssa, viihdyn nyt lähinnä sohvalla ja nukahtelen  minne sattuu. Rinnat ovat edelleen arat ja nälkä tulee aiempaa nopeammin, mutta mitään muuta selkeää oiretta ei ole. Siis sellaista konkreettista. Se on varmaankin yksi syy sille, miksi tätä raskautta on vaikeaa kokea todeksi.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olemme päässeet jo tänne asti. Huolta lievittää paljon myös se, että seurantaultrissa on mahdollista käydä säännöllisesti. Muistutan itseäni jatkuvasti myös siitä, että jokainen päivä on pieni voitto, jolloin onnistumisen mahdollisuus on hivenen edellispäivää suurempi.

hyvinvointi raskaus-ja-synnytys ajattelin-tanaan mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *