järjettömän hyvät valkosipuliperunat

kehitin viikonloppuna valkosipulin – ja perunan himoon – täydellisen reseptin.

tilanne eskaloitui perheen illallispöydässä jopa siihen asti, että viimeisistäkin peltiin kiinni palaneista valkosipulin sirkamista käytiin kiivasta taistoa.

rapeiden valkosipulla vuorattujen perunoiden salaisuus on kypsennys uunipellillä – ilman leivinpaperia. käytännön havainnot osoittavat, että leivinpaperi kerää perunoista haihtuvaa  nestettä pintaansa, mikä neste estää perunoita rapeutumasta äärimmilleen.

siksipä tärkeintä näiden perunoiden valmistamiessa on paistaa perunat hyvin oliiviöljytyllä pellillä. kuitenkin, perunat palavat helposti kiinni kuumaan paperittomaan peltiin, minkä vuoksi perunoita täytyy käännellä kauttaaltaan noin 2-4 kertaa paiston aikana – tämä kääntely myös edesauttaa perunoiden rapeutumisen jokaiselta pinnaltaan ja lopputulos on kuvien mukaisesti upeasti paahtunut.

vielä lopuksi tahdon mainita olevani täysiverinen perunafanaatikko, ja nämä perunat kirivät  oman perunalistani kärkeen.

ovat siis oikeasti aivan järjettömän hyviä.

paahdetut valkosipuliperunat

tarvitset kesäperunoita tai muita pienehköjä pottuja, paljon valkosipulia, oliiviöljyä & hyvää suolaa

pese ja kuivaa perunat – elä kuori, vaan ainoastaan kalttaa irtoava kuori pois pesun yhteydessä. leikkaa pienet perunat neljään osaan lohkoiksi.

kuori ja hienonna puolikkaan valkosipulin kynnet hienoksi silpuksi. ethän käytä valkosipulin puristinta (koskaan mihinkään), vaan pilko veitsen hamaralla linttaan lyödyt valkosipulinkynnet kokkiveitsellä pieneksi.

kaada kulhoon reilusti öljyä, ja sekoita valkosipulit öljyyn. pyöritä perunat kulhossa sekaisin öljyn ja valkosipulin kanssa ja kaada pelille. paista uunissa 200-230 asteessa noin 45 minuuttia, tai kunnes perunat ovat kullankeltaisia ja rapeita. paistoajat ovat aina yksilöllisiä uunin tehosta riippuen, eli vahdi ettei perunat lähde palamaan.  muista käänellä perunat irti pellistä – ensimmäinen kääntö on hyvä tehdä noin 15 minuutin paiston jälkeen.

kun perunat ovat paahtuneet valmiiksi, suolaa perunat runsaalla sormi- tai myllysuolalla ja aseta tarjolle.

Kommentit (1)
  1. Nyt on pakko kommentoida. Tein sun floppipastaksi nimeämääsi joskus alkukeväästä. Mies oli ensin vähän nihkeä, mutta kun perustelin asian niin siitähän sitten olemme muokanneet tilanteen mukaan sellaisen vakiosafkan lähes joka viikonloppuun (ainakin silloin kun mies ei ole kotona, eikä lapset…). Perusteluni miehelle olivat seuraavat: no tän ohjeen mä luin yhdestä blogista, sen kirjoittajalla on rescuekoira ja on kanssa hevosihmisiä, tässä on valkosipulia ja paahdettuja tomaattja, ei voi olla huono safka.

    Perustelut upposivat, meillä on kaksi rescueta ja mulla pitkä historia hevosten kanssa puuhastelusta, mies uskoi ja nyt on vanhempi lapsikin käännytetty. Kiitos näistä resepteistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *