ei näin suurta onnea olekaan

ensimmäiset kolmipäiväiset kilpailumme oli niin tunnerikas tapahtuma, etten oikein vieläkään ole palautunut höykytyksestä.

Alahärmän Powerparkissa oli sunnuntain sateesta huolimatta uskomattoman hienot puitteet ratsastuskilpailuille, ja  oli ilo olla mukana näin hyvin organisoidussa ratsastustapahtumassa.

aloitimme kilpailumme perjantaina 110cm luokasta, tarkoituksena startata ensimmäinen yhteinen 115cm luokkamme lauantaina. Clarissa oli kuitenkin jo verryttelyssä hirvittävän etupainoinen, enkä löytänyt yhteistä säveltä tamman kanssa olleenkaan – sama tunne jatkui radalla, ja päädyin keskeyttämään suorituksen neljännen esteen jälkeen, kun hevonen ei tuntunut ollenkaan halukkaalta omalta itseltään.

ehdin jo luonteelleni ominaiseen tapaan murehtia tulevan päivän kilpailutkin menemään samalla kaavalla, mutta väärässä olin – Clarissa hyppäsi lauantain ja sunnuntain aivan uskomattoman hienosti.  ensimmäisen kerran sain kilpailuissa tunteen, että tämä hevonen pystyy vielä ihan mihin vain.

lauantain nopea ja puhdas suorituksemme ylsi 3. sijalle, mikä tuntui niin valtavan hyvältä, että pillahdin itkuun maalilinjan ylitettyämme, ja itkin yhtä jaksoisesti pitkälle iltaan.

paitsi että olen loputtoman ylpeä hevosestani, olen myös ylpeä jatkuvasti kehittyvästä yhteistyöstämme ja ennen muuta yhteisymmärryksestä, joka kasvaa sekin päivä päivältä. Clarissa on hyvin erityinen hevonen herkkyytensä ja tempperamenttinsa vuoksi, ja on hienoa huomata miten nuori tamma kasvaa jatkuvasti rennommaksi ja luottavaisemmaksi, suorittaa paremmin ja on kaikin puolin tyytyväisempi.

ratsastajan ja hevosen välisessä siteessä  hienoimpia ovat juuri tällaiset hetket  – kun tuntuu, että toinen on valmis tekemään puolestasi vielä hivenen enemmän kuin olisi tarpeenkaan.

näillä eväillä ja onnistumisilla jatkamme viikonloppuna Saloon.

Tiiu Piret & Clarissa 

ratsastuskuvat // Tuulia Nelimarkka

Kommentit (15)
  1. JeminaAleksandra
    26.5.2019, 14:43

    Onnittelut hienosta kisaviikonlopusta! 🤗

    Mua kiinnostaa, että nyt olet uudestaan palannut hevosten pariin ja hankkinut Clarissan, niin oletko jatkanut/aloittanut nyt valmennuksessa käymistä vai pärjäätkö/pärjäättekö entisillä taidoillasi? 😊

    1. Hei, ja kiitos onnitteluista.

      Ja kiitos hyvästä kysymyksestä myös. Ratsastan Clarissalla lähes poikkeuksetta silmän alla – en siis ratsasta itsenäisesti oikeastaan kuin maastossa. Kotivalmentajani on sama ratsastuksenopettaja kuin vuosia sitten, ja käyn hänen opissaan 2-4 kertaa viikossa.

      Olen ollut aina sitä mieltä, että ilman säännöllistä valmentautumista – etenkin sileällä/kouluratsastuksessa – ei ratsastuksessa kehity. Aivan kuin ei muissakaan urheilulajeissa.

      Ratsastaja ei tunnista/huomaa omaa vinouttaan tai esimerkiksi apujensa toispuoleisuutta mistä syystä en mielelläni ratsasta ilman valmentajan läsnäoloa.

      Ratsastus on myös – jopa huipputasolla – perusasioiden hiomista ja taitamista, ei sen kummempaa. Siltikin lajimme on erittäin haastava ja tahdon itse oppia jatkuvasti paremmaksi, ja toimimaan pienemmillä ja vakaammilla avuilla, jotta hevosen työskentely hyvässä tasapainossa olisi mahdollisimman helppoa.

      Tykkään myös siitä, että sama kotivalmentaja on valmentanut minua 10- vuotiaasta ja tuntee minut läpikotaisin – uskon ennemmin pitkään valmentajasuhteeseen, kuin sinne tänne huippuvalmentajien perässä säntäilyyn.

      Joten en, en todellakaan vanhoilla taidoilla olisi päässyt mihinkään tämän hevosen kanssa. Toki ne opitut asiat ovat edelleen selkäytimessä, eikä isotkaan esteet jännitä minua – mutta kaikki lihasherkkyys ja apujen käyttö on täytynt aika lailla opetella pitkän kaavan mukaan taas.

  2. Upea meno teillä. Seuraan instan puolella teidän menoa ja mullakin vierähti onnenkyynel lauantaina teidän onnea seuratessa. Miten tuntuukin, että sulla on niin herkät tuntosarvet ja syvä ymmärrys ja luotto siihen miten toimia, jotta tuette toinen toisianne Clarissan kanssa. ❤️❤️

    1. Kiitos ihanasta viestistä Jenni. Kilpailuista tekemäni kisastoori sai ihan hirvittävän paljon iloista palautetta, joten voisin jatkossakin tarinoida kisareissuilta – sitä oli toki myös kovin hauska tehdä kun on itselle niin rakkaasta asiasta kysymys.

      Ja voi, mitä tuohon lauantain onnenitkuun tulee, on sekin koskettanut monia. Varmasti hevosihmisiä eniten, koska ymmärtävät täysin tuon tunteen – kaikkensa tälle lajille kun antaa voimavarojensa äärirajoilla, niin onnistuminen tuntuu aivan järisyttävän hyvältä kaikkien vastoinkäymisien ja epävarmuuksien jälkeen.

      Tuntuu myös mukavalta, että minun ja Clarissan välinen yhteys välittyy – yritän parhaani mukaan pitää tamman tyytyväisenä ja luottavaisena. Aika moni olisi varmaan hänen kanssaan luovuttanut, mutta minä pidän hevosesta aivan valtavasti, ja uskon että hänkin pitää minusta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *