hidas sunnuntai

Follow my blog with Bloglovin

ennätin viikonloppuna pitkästä aikaa hengähtää kotosalla ja vaalia hitaita aamurutiineita, joista ennen nautin yhtenään.

hankilenkki Chloen kanssa, pitkä aamiainen, kahvi vastajauhetuista pavuista ja ihon tehohoitohetki tuntui jopa ylelliseltä viimeaikaisiin kiireaamuihin verraten.

pidän siitä, miten koti herää jokaiseen aamuun erilaisena. aurinko nousee saunan ja shalan ikkunoista, ja kiertää päivän mittaan olohuoneen ja keittiön kautta makuuhuoneeseen, langettaen viimeiset ilta-auringonsäteet ulko-oven lasioven läpi eteiseen.

talossani on aina omanlainen, valloittava tunnelmansa, minkä pariin kaipaan valtavasti arjen hektisinä hetkinä.

siksi eilinen oli erityinen, kun oli aikaa ihan vain olla. 

levollista viikkoa toivoen,

Tiiu Piret xx

ps. kuvissa näkyvä hurmaava käsintehty turbaani on saatu lahjaksi PirpanaDesignia pyörittävältä pienyrittäjältä. ihastuttava ja näppärä tuote päivittäiseen käyttöön.

Kommentit (6)
  1. Ihanan rento tunnelma välittyi kuvista ja tekstistä 🙂 Itse heräilen yleensä aikaisin, mutta rakastan tunnetta, kun saa aamulla tehdä kaikki omassa tahdissaan ja rauhassa, kun ei ole kiire mihinkään.

    Rentouttavaa pääsiäistä!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  2. Voi, miten upeita kuvia! 😍

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *