ihan hyvä floppipasta

äää111 (1 of 1)-188.jpg

 

 Liemessä- blogin Jennin ja upean pastareseptinsä aikaansaaman uunifeta-pasta huuman myötä nousi pintaan myös hieman kurja, somessa levinnyt debaatti siitä, kuka keksi reseptin ensin.

että kuka keksi uunifetapastan

juttelimme aiheesta Jennin kanssa, ja tulimme yhdessä tuumin siihen tulokseen, että kaikkihan on varmasti jo vähintäänkin kertaalleen keksittyä, eikä moisesta asiasta kannata mieltään pahoittaa – ei reseptien laatijoiden eikä reseptien tulkitsijoiden. meitä herkkusuita on moneen lähtöön, kuin myös tulee olla variaatioita hyväksi havaituista resepteistä. 

se, että oma, vuosi sitten julkaisemani prosecco-uunifetaspaghetti ei breikannut moiseen huumaan, johtuu siitä, että Jennin pasta yksinkertaisesti oli parempi. jos omani olisi ollut yhtä älytön, olisi se varmasti kirinyt ruokahitin maineeseen sekin. 

siispä tässä, nyt toistamiseen julkaistu, vaikkapa floppipastaksi hittipastan sijaan tituleerattava uunifetapastani prosecco-piristeellä. ja jotta reseptisynkistely jäisi tyystin unholaan, haastan teidät hyvän ruuan ystävät, kehittämään oman versionne tästä syntisen hyvästä ja nopeasta pastaruuasta. 

  Jenniä siteeraten, Peace, love & uunifetapasta,

Tiiu Piret xx

 

äää111 (1 of 1)-187.jpg

äää111 (1 of 1)-184.jpg

 

 

uunifeta-prosecco spaghetti 

200g fetajuustoa (Patros) 

runsaasti kypsiä terttutomaatteja

valkosipulinkynsiä, hunajaa, oliiviöljyä, suolaa & mustapippuria myllystä 

spaghettia

1,5dl dl Proseccoa (Divicin luomuprosecco on suosikkini)

1 sipuli & lisää valkosipulia, n. 4 kynttä

tuoretta timjamia, voita 

 

laita feta ja tomaatit uunivuokaan – lisää myös runsaasti veitsen hamaralla linttaan lyötyjä valkosipulinkynsiä. kaada päälle runsaasti hyvää oliiviöljyä ja juoksevaa hunajaa – tästä liemestä tulee huumaava kastike pastalle, joten elä kitsastele.  mausta suolalla ja pippurilla. nosta uuniin paahtumaan n. 200 asteeseen puoleksi tunniksi tai kunnes juusto ja tomaatit on saanut kauniin sävyn. 

kuullota pannulla runsaassa voissa, matalalla lämmöllä,  hienoksi silputtu sipuli, ja valkosipuli – enemmän on enemmän tässä asiassa. lisää joukkoon kouranpohjallinen tuoreita timjaminlehtiä. kaada pannulle proseccoa, ja annan kuullottua edelleen miedolla lämmöllä. mausta proseccosipuliseos lorauksella hunajaa, suolalla & pippurilla. anna kiehua miedolla lämmöllä kasaan. 

keitä spaghetti al denteksi hyvin suolatussa vedessä. valuta kypsä spaghetti ja nostele pannulle proseccosipuliseoksen joukkoon ja kääntele hyvin. lisää tämän jälkeen uunifetapaistos ja kaikki uunissa tekeytynyt hunajaöljyliemi spaghetin sekaan ja kääntele hyvin.  jos runsas valkosipuli on liikaa, voit noukkia fetapaistosta maustaneet vaklosipulinkynnet pois tässä vaiheessa. 

nauti hyvässä seurassa pulloon jäneen proseccon kera. 

 

 

äää111 (1 of 1)-179.jpg

äää111 (1 of 1)-180.jpg

blogi45.jpg

äää111 (1 of 1)-189.jpg

äää111 (1 of 1)-183.jpg

äää111 (1 of 1)-187.jpg

 

Kommentit (10)
  1. Jaana Karhu
    22.2.2019, 08:06

    Minä olin tässä asiassa oikeastaan onnekas, että nyt kun uunifetapasta on pinnalla, löysin teidän molempien reseptit ennenkuin kokeilin kumpaakaan! Jennin versio on ihanan simppeli ja vähän tulinen, mutta sinun versiosta löytyy proseccoa (!) joten aion kokeilla jotain näiden kahden välimaastosta. Wish me luck. Aina ihailen sinun kauniita ruokakuvia erityisesti instan puolella, ne inspiroi!

  2. Sun postaukset on niin inspiroivia! Ja ruokakuvia katsellessa tulee aina nälkä.

    Johanna

    1. Oi kiitos kaunis 🙂  Ihana saada hyvänmielen viestejä – iloista kevään odotusta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *