kaksi heikkopäistä

yhteisteloa kauniin ja sielukkaan Clarissan kanssa on takana nyt hieman yli kolme kuukautta.

lyhyessä ajassa on tapahtunut valtavasti. askelia on otettu eteen ja taakse, tasaiseen tahtiin. kunnes nyt tuntuu jo siltä, että olemme valovuosien päässä muutamien viikkojen takaisesta.

suoraan sanottuna ennätin jo pelätä pahinta pariinkin otteeseen, kun tamma näytti tempperamenttiaan toden teolla. ei jäänyt kymmeneen kertaan ne itkut, mitä epävarmuuttani itkin sitä pelkoa, että olen haukannut aivan liian ison palan tämän hevosen kanssa. että käsissäni on liian hankala hevonen, joka ottaa hetkenä minä hyvänsä niskalenkin minusta.

oma kehonhallinta, ja 14 vuoden tauon aikana vähintäänkin ruostuneet ratsastustaidot ovat joutuneet todella koville. tähän ynnättynä äärimäisen herkkä ja reaktiivinen, välillä silminnähden protestoiva ja apuja pakeneva voimakastahtoinen hevonen, niin voin varmuudella sanoa että hankala, ei aivan riitä sanana kuvaamaan näitä ensimmäisiä kuukausia.

olen silti jaksanut uskoa omiin taitoihini. ja omaan intuitioon siitä, että olemme hiivatin hyvä kaksikko. kaksi heikkopäistä naista, joita yhdistää valtava palo ja  intohimo. kaksi mielensäpahoittajaa, jotka kokevat vastoinkäymiset aina pikkaisen suurempina kuin ne todellisuudessa ovat. kaksi tulisielua, jotka ei kumpikaan suostu luovuttamaan. kaksi rohkelikkoa, jotka uskaltavat vaikka aina ei  ehkä kannattaisi.

kun koeratsastin Clarissan, tarjona oli kaksi muutakin laadukasta tammaa. vähemmän tulisieluja, ja tasaisen varmoja. mutta en etsinyt sellaista hevosta. etsin erityistä hevosta.

tämän harmaan tamman nähdessäni tiesin heti, että siinä on minun hevoseni. samaan hengenvetoon ymmärsin myös sen, että helpolla en tule pääsemään.

eilen, kun yhteistyötä oli takana 103 päivää, sain Clarissan ensimmäistä kertaa työskentelemään koulutunnin alusta loppuun saakka, täysin rentona ja täysin avuilla, kaikissa askellajeissa. ilman, että tamma olisi pienimmänkin tilaisuuden tullen yrittänyt karata apujani ilmaan tai sivulle. ilman yhtäkään protestointia,  täydellisen rentona, laadukkaasti avuilla liikkuen.

kuulostaa pieneltä asialta, mutta tuntuu lottovoitolta – kivistää onnentunteena vatsassa niin että naurattaa.

kaikki se työ, kaikki se epävarmuus, ja lopulta kaikki se usko siihen, että kyllä tämä vielä tästä – tuottaa vihdoin tulosta.

ja olen varma siitä, että kun me kaksi heikkopäistä, otamme päivän kerrallaan, ja teemme pitkäjänteisesti yhdessä töitä – pystymme ihan mihin tahansa. ja se tuntuu niin hyvältä, että henki salpaa.

uskoa omaan tekemiseen kanssaratsukoille toivoen,

Tiiu & Clarissa

Kommentit (10)
  1. Innokas lukija
    12.3.2019, 19:27

    Hei! Kiitos upeasta blogista. Tykkään lukea hevosjuttujasi, vaikka en ymmärrä mitään hevosista tai ratsastamisesta. Harmittava asia on, että en enää pysty seuraamaan sinua Bloglovinissa. Minulle tulee postauksia blogisi nimellä, mutta ne ovat muuta Lilyn sisältöä. Liittynee portaalin uudistamiseen… Olisi mahtavaa, jos bugin saisi korjattua.

    1. Hei, ja KIITOS tästä palautteesta! Laitan heti viestiä eteenpäin 🙂 Portaalin uudistumiseen liittyvästi on aika paljon vielä opittavaa ja korjattavaa, eikä tämä itsellekään ole vielä läheskään niin luonteva alusta kuin Lily aiemmin oli. Päivä kerrallaan 🙂

  2. Heppatyttö
    6.3.2019, 21:00

    Ahh, entisenä tammahevosen omistajana voin allekirjoittaa näistä sun väittämistä kaiken 😀 Myös minun tammani oli ”huonona päivänä” tulta ja tappuraa, pukkia ja äkkilähtöjä, mutta kun sitten sattui se hyvä päivä… Wow.

    Älä tee samaa virhettä ja myy tätä erikoista ja erilaista hevosta, kun olet kerran timantin löytänyt. Itse möin omani, ja karvaasti sitä kadun.

    Tsemppiä!

    1. Oi en myy! Tämä on selvä asia – tiedän miten harvinaista on löytää itselle oikea hevonen. Olen elämässäni kokenut kerran karvaan menetyksen, kun silloinen täysiveritammani Firefight xx katkaisi jalkansa ja tästä syystä hänet jouduttiin lopettamaan. Mikään hevonen ei koskaan ole tuntunut miltään tämän kipakan tamman jälkeen – kunnes nyt Clarissa. Suurena toiveenani on antaa Clarissa tulevaisuudessa nyt 7-vuotiaan, ahkerasti ratsastuksessa valmentautuvan , veljentyttäreni esteratsuksi juoniorivuosilleen

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *