oliivipuu muutti keittiöön

lainahöyhenissä

 

hellekesän viidakkoterassin viherkasvipaljouden sisälle sovittaminen ei sitten olekaan ihan mutkaton juttu. 

kasveja on niin paljon, että olen jopa harkinnut antavani muutaman yksilön sijoitukseen. toistaiseksi olen sanalla sanoen sullonut vihreitä ympäri taloa, ja etenkin shala alkaa muistuttamaan enemmän kasvihuonetta, kuin viihtyisää kuntoilutilaa.  

ystävältäni saaduista oliivipuista sijoitin toisen keittiöön työtasolle ilahduttamaan, ja kaunis puu istuu uudelle paikalleen  mielestäni hyvinkin passelisti. vielä olisi toinen oliivipuu, kaksi mandariinipuuta, viikunapuu ja pari kanariantaatelia vailla omaa talvehtimispaikkaansa, eikä lopputulos kasvien sisällenostamisen jälkeen tule olemaan ollenkaan näin seesteisen harkittu, kuin mitä keittiön ja ruokailutilan ilme näissä kuvissa on. 

toisaalta saan viherkasveista myös niin paljon hyvää energiaa ja iloa, että mitäpä se haittaa vaikka olisikin vähän tungosta.

energistä viikkoa toivottaen, 

Tiiu Piret xx

 

 

 

Kommentit

reettapellikka (Ei varmistettu) http://www.fashionstatement.fi

Heh tutun kuuloista, ostin keväällä "keskikokoisen" sitruunapuun parvekkeelle ja nyt pitäisi sille keksiä talvehtimispaikka. Sitruunapuu otti ja kasvoi tän hellekesän takia yli 165 senttiseksi (alkujaan ehkä metrin korkuinen!!) ja asuntona kerrostalo kaksio ei ole ehkä puulle tarpeeksi iso paikka :-----D Meidän olkkari alkaa muistuttamaan enemmän viidakkoa, koska muutama kasvi oli sisällä jo ennestäänkin ja nekin ovat tuntuneet villiintyneen täysin tänä kesänä haha.

Piret
lainahöyhenissä

Tässä kai tämä viherhulluuden pahin ilmentymä nyt sitten tunnetaan nahoissamme :) Vaikka aivan ihanahannäiden kasvua ja villiintymistä on seurata!

Sanders (Ei varmistettu)

Hei, mikä valaisinkaunotar sulla on seinällä? Todella ihastuttava koti!

Piret
lainahöyhenissä

Kiitos kaunis! Valaisin on tuliainen Lissabonista parin vuoden takaa :) 

Tanjatuo (Ei varmistettu)

Mistä tuo paperivalaisin on? Näyttää kovin kauniilta ja huomattavasti ryhdikkäämmältä mitä meidän vastaava Ikeaversio..

Piret
lainahöyhenissä

Hei! Omani on huikea löytö kirpputorilta - juju piilee puisessa runkorakenteessa, joka antaa ihanan ryhdin valaisimelle. 

Vitralta löytyy upea Akari 75A valaisin, joka on kyllä kovin tyyris. Myös kotimaiselle Annolle on tullut paperivalaisimia mallistoonsa, mutta niiden muodosta tai laadusta en osaa sanoa :) 

 

Tanjatuo (Ei varmistettu)

Kiitos! :) Vitran Akaria olen ihastellut, mutta hintansa puolesta jättänyt ostamatta. Pitää perehtyä Annon paperivalaisimiin, kiitos vinkistä! :)

Farfalle (Ei varmistettu)

Hei!
Kauniita kuvia! Matto kiinnostaa, kenen valmistama?

Kaikus (Ei varmistettu)

Hei mistä kaunis pyöreä ruokapöytä?

Kommentoi