päivämatka Baltiaan

lainahöyhenissä

 

viime torstai oli erityisen jännittävä päivä - olin Pekka Larsenin kanssa Latviassa ja Liettuassa etsimässä minulle nuorta ja mukavaa esteratsua. 

olen ollut aiemmin hevoskaupoilla Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa, ja tämä viimeisin Baltiankiertue oli ehdottomasti antoisin. hevoset oli tarkkaan kriteereideni mukaan valittuja, mikä näkyi myös hevosten sopivuudessa. kolmesta etukäteen valitusta ja koeratsastamastani hevosesta olisin voinut valita minkä tahansa tamman - ellei yksi olisi ollut selkeästi yli muiden ja laadullisesti kiinnostavin. 

hevoskauppaan liittyy valtavasti riskejä, mistä syystä itse halusin tällä kertaa kääntyä ammattilaisen puoleen ja valitsin Salossa toimivan TEHO Myyntihevospalvelut avukseni. yrityksen puolesta järjestyi matkasuunnitelma, päiväohjelma ja hevoset sekä kommunikointi hevosten myyjien kanssa, jotka kaikki myyjät olivat välitysliikkeelle entuudestaan tuttuja ja toimintatavoiltaan reiluiksi osoittautuneita. myös hevosten taustat selvitettiin etukäteen tarkasti. 

koeratsastustilaisuus tapahtui ammattimaisesti ja kaikki hevoset esitettiin ensin myyjän toimesta ratsutettuna. maasta käsin katsottuna hevosen liikelaajuus ja mahdolliset epäpuhtaudet on todettavissa heti omin silmin, kuin myös hevosen reaktiivisuus ja muut mahdolliset ominaispiirteet, joihin on hyvä osata varautua ennen selkään nousemista. 

kaiken kaikkiaan päivä oli valtavan inspiroiva - näin hienoja hevosia, upeita puitteita ja taitavaa ratsastusta. järjestelyt oli hoidettu ensiluokkaisesti, ja matkat Liettuassa ja Latviassa olleiden hevosten luo taittui vuokra-autolla mukavasti. 

koko reissun tietenkin kruunasi täydellisen hevosen löytyminen, jonka kotimatka on enää vetchekiä vaille varma.  kerron hevosesta pian lisää, kunhan neiti saa eläinlääkäriltä puhtaat paperit. 

 

unelmahevosterveisin, 

Tiiu Piret 

 

Kommentit

Tiia - Littlebigthings (Ei varmistettu) http://www.littlebigthings.fi

Vähän huippua!

Susanna K (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa! Jännityksellä odotan mikä sieltä tulee!

Kommentoi