täysin terve hevoseni

helpottunein mielin voin todeta, että hevoseni Clarissa on toipunut täysin taannoisesta kaatumisesta.

viime viikkoinen klinikkakontrolli Tampereella vahvisti vahvan uskoni siitä, että hevonen on kuntoutunut täysin.

Clarissa on palannut treeneihin luonteelleen ominaisesti malttamattomana ja energisenä. otimme viime lauantaina jo ensimmäiset pienet esteet, eikä hevosessa ollut merkkiäkään kaatumisen mahdollisesti aiheuttamasta epävarmuudesta – päinvastoin.   Clarissa on todella rohkea hevonen jolla on valtava tahto hypätä, enkä uskonut hetkeäkään että harmittava onnettomuus jättäisi hevoseen minkäänlaista muistijälkeä.

elämä jatkuu siis  aivan entisellään.

tulevana syksynä pääpaino on tehokkaassa valmentautumisessa, ja erityisesti pyrkimyksessä löytää rentoutta yhteiseen tekemiseen. hevosen kohdalla suurin  kehityskohta on  yhä painopisteen siirtämisessä enemmän ylös, ja edelleen takajalkojen päälle – ratsastajan suurimmat kehitystarpeet sen sijaan löytyvät istunnasta ja kehonhallinnasta.

kilparadoilla varmasti pyörähdämme taas lokakuun hujakoilla, mutta juuri nyt kaikkein tärkeintä on kehittyä ratsukkona kokonaisvaltaisesti – ja nauttia jokaisesta onnistumisesta.

erityisen iloista kuuluu siis meille kahdelle vaaleaharjalle.

uskoa ja onnistumisia kanssaratsukoille toivoen,

Tiiu & Clarissa 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *