Geneettinen raskaudenkeskeytys

Kirjoitan tämän teille jokaiselle, joilla on geneettinen raskaudenkeskeytys edessä. Yritin itse ennen tapahtunutta googlettaa muiden kokemuksia, siinä kuitenkin onnistumatta. Näistä ei kirjoiteta, näistä ei puhuta. Alla kuitenkin minun kokemukseni geneettisestä raskaudenkeskeytyksestä raskausviikolla 22. Toivottavasti tästä on jollekin apua. 

”Geneettinen raskaudenkeskeytys” kaikui hiljaisessa äitiyspoliklinikan huoneessa lääkärin edelleen pidellessä ultrauslaitetta pyöristyneellä vatsallani. Katselin ylänurkassa olevaa näyttöä, jossa näkyi tyttäremme. Taustalla raksutti kellon viisari ja kuului vaimeaa tietokoneen näppäimistön naputusta. Kätilö kirjasi heidän järjestelmiin meidän ja lääkärin keskustelua ylös.

”Haetaan vain se keskeytyslupa”, kuului kylmänä ja varmana suustani. Ei itkua, ei raivoa, ei mitään. Suoritin tilanteen. Koin olevani kaiken sen kamaluuden ulkopuolella. En edes ymmärtänyt meille tapahtuvan niin. Olin shokissa. Allekirjoitin muutaman paperin ja selvästi sekä järkevästi keskustelin kätilön kanssa kuinka haluamme tytön haudattavan ja miten haluaisin toimittavan sairaalapastorin kanssa. Kotiin tullessa kaikki romahti ja se tuskainen tunneaalto vyöryi päälleni.

Kuulimme huonot uutiset keskiviikkona. Seuraavana päivänä torstaina olimme taas TAYS:ssa kätilön vastaanotolla ja kävimme tulevaa raskauden käynnistystä läpi. Puhuttiin kivunlievityksestä ja käytiin läpi vauvan koko. Miltä supistukset tuntuisi ja miten synnytys tapahtuisi, kauanko se kestäisi ja milloin mahdollisesti pääsisin kotiin. Saimme kysyä kaikki mieltä askarruttavat asiat. Lopuksi otin ensimmäisen kohdunkaulaa valmistavan lääkkeen suun kautta. Tästä jatkoimme vielä verikokeisiin ja niiden kautta kotiin keräämään voimia lauantaita varten. Perjantai levättiin ja itkettiin, en saanut lääkkeestä mitään oireita.

Lauantaina 9:30 olimme synnytyssairaalan edessä. Muutama kävelyaskel eteen ja kymmenen juoksuaskelta taakse. Pakokauhu, nyt tiedän miltä se tuntuu. Huudan. Pelottaa niin vietävästi ja tuntuu kuin olisin tulossa hulluksi. Toivon kuolevani, jotta ei tarvitsisi kohdata tulevaa. Synnytysvuodeosasto 4A ja siellä hymyilevä kätilö vastassa ”Sinä taidat olla Noora? Huomaan sinua jännittävän hurjan paljon?”. Olen kauhusta jäykkänä ja hartiat korvissa. En pysty puhumaan ja tuijotan kätilöä suoraan silmiin. Mieheni vastaa puolestani. Meidät ohjataan suureen huoneeseen, jossa saamme olla kahdestaan. Portatiivi tuodaan viereen. Muutama tunti myöhemmin noin klo 11:00 asetetaan neljä cytotec- tablettia kohdunsuulleni. Tätä ennen laitettiin kanyyli ja vaihdoin sairaalavaatteet. Käynnistyslääkkeiden asettaminen sattui, mutta kipu kesti vain muutaman sekunnin. Supistukset alkoivat heti. Ensiksi kuukautiskipumaisena aaltoiluna, siitä pikkuhiljaa voimistuen koviksi supistuksiksi. Sain pahoinvointilääkkeen suun kautta.

Kello 14:00 kätilö vaihtui ja sain uudet lääkkeet. Kohdunsuulle laitto sattui niin paljon, että sain ne tällä kertaa suun kautta. Supistukset voimistuivat yhtenäiseksi kivuksi ja tärisin hallitsemattomasti. Suuri lääkemäärä sai kuumeen nousemaan yli neljänkymmenen. Tilanne saadaan rauhoitettua ja kipupumppu asennetaan sekä laitetaan suolaliuos tippumaan. Olo on edelleen todella kipeä. Vaihdan asentoa aina kun pystyn ja mieheni painaa tulikuumaa kauratyynyä vuoroin selälle ja vuoroin vatsalle. Mieletön helpotus. Iltapäivä vaihtuu iltaan, supistukset ovat edelleen päällä ilman taukoja. Kipu on kovinta koskaan tuntemaani, mutta kestettävissä. Saan lisää pahoinvointilääkettä. Oksettaa ja puristan oksennuspussia kädessäni rystyset valkoisina. Mieheni valitsema musiikki rauhoittaa.

Kello on lähellä iltakahdeksaa. Kuin salama kirkkaalta taivaalta tunnen kovaa painetta. Kutsumme kätilön ja hän saa suostuteltua minut kivusta huolimatta vaihtamaan asentoa sekä repii housuni pois. Ponnistuttaa. Ponnistan kerran ja lapsivedet räjähtävät sänkyyn. Olen nilkkoja myöten lapsivedessä. Nyt supistuksiin tulee selkeä tauko. Juon ja lepään muutaman minuutin tauon aikana ja sitten taas ponnistan. Välissä painan kipupumpun nappia, jotta ei sattuisi niin paljoa ja jotta saisin rohkeutta kohdata kuolleen lapsemme. Noin kolmekymmentä minuuttia ponnistamista ja rakas Ava syntyy sairaalasänkyyn ennen klo 21:00. Pian tämän jälkeen painellaan kovakouraisesti vatsaa ja saan myös piikin irroittamaan istukan. Istukka syntyy lähes heti portatiiviin. Kipu loppui heti tytön syntymään ja nousin heti pystyyn. Olo on sama kuin ennen raskautta. Saan myös lääkkeet estämään maidon nousun, jotka eivät lopulta minulla auttaneet.

Saamme hänet tietysti heti syliimme ja käärimme vilttiin sekä puemme pipon. Kätilö poistuu ja saamme olla muutaman tunnin rauhassa, vain me kolme. Meidän perhe. Otamme kuvia. Silitämme, pussaamme ja halimme. Minä torkun tyttö kainalossa, väsyttää niin kovin paljon. Sairaalapastori saapuu huoneeseemme ja tyttö siunataan, tilaisuus on kaunis. Pian tämän jälkeen tyttö haetaan, me hyvästelemme ja nostamme hänet arkkuun. Sisimpään sattuu. Kosketan viimeisenä vielä hänen kylmettynyttä poskeaan ja yritän painaa jokaisen piirteen mieleeni, syvälle sydämeeni. Arkku suljetaan ja hän on poissa. Muistona tyttäremme  jalan- ja kädenjäljet. 

Synnytys kesti kaikenkaikkiaan reilu 9h. Koen sen olleen fyysisesti helppo ja voimaannuttava, henkisesti sietämätön. Edelleen tilannetta miettiessä kyyneleet kohoavat silmiini ja ahdistus nostaa päätään. En haluaisi koskaan kokea vastaavaa uudelleen ja näin jälkikäteen se päivä tuntuukin kuin unelta. Sumealta ja epätodelliselta. Ihmettelen potilastiedoissa olleita tekstejä tuolta päivältä ja ymmärrän todella olleeni siellä. Minä todella olen synnyttänyt kuolleen lapsen. Meidän tyttären.

Kotona on kannesta kanteen luettu ”raskauden käsikirja”. Ei sanaakaan geneettisestä raskaudenkeskeytyksestä. Kuulin tuon sanan ensimmäistä kertaa neljä päivää ennen synnytystä. En edes tiennyt, että raskauden voisi keskeyttää puolen välin jälkeen. Geneettinen raskaudenkeskeytys on mahdollista aina raskausviikolle 24 saakka vakavan sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Lupa haetaan Valviralta.

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (49)
  1. Hei, ja kiitos kirjoituksestasi koskien geneettistä raskautta. Olen itse joutumassa pian (rv 23) geneettisen raskauden keskeytykseen ja koen äärimmäistä tuskaa tällä hetkellä.. en edes tiedä, mitä tuntea tai miten elää asian kanssa. Kyseessä on esikoiseni. Ja pahin on vielä edessä – olen pelännyt tulevaa synnytystä siitä hetkestä lähtien kun sain tietää tilanteemme ja tunnen valtavaa pakokauhua tilannetta kohtaan. Kiitoksia tuhannesti tästä tekstistä – se auttaa minua edes vähän valmistautumaan siihen kauheuteen, mitä tulossa on ja näkemään sen, etten ole tilanteessa yksin.

    1. Syvimmät osanotot jo etukäteen. Mitkään sanat eivät tilanteessasi lohduta, mutta hieno kuulla jos tekstistäni sait vertaistukea ja konkreettista tietoa kuinka synnytys etenee tuossa vaiheessa. Minäkin selvisin ja niin selviät sinäkin. Lupaan sen. Muistan nuo hetket ennen synnytystä ja sen tuskan sekä pakokauhun mielessäni. Sanothan rohkeasti hoitohenkilökunnalle tunteistasi niin he helpottavat parhaasi mukaan. Paljon rohkeutta ja voimaa kohdata tuleva <3

      1. Kiitos sanoistasi – ne merkitsevät todella paljon <3 ja samalla sydämestäni lähetän paljon onnea ja rakkautta sinne uuden raskauden myötä <3

  2. Meillä oli sama kokemus juuri. Rakenneultrassa 21+3 todettiin sikiöllä sydämen vaikea rakennevika. Käytiin vielä hussissa sikiökardiologilla ja tuomio oli oikea symmetria ei korjausmahdollisuutta syntymän jälkeen. Järkytys oli suuri. Meidän oli vanhempina tehtävä tehdä maailman vaikein ja raskain päätös, myöhäinen raskausenkeskeytys. Tiistaina Rv 23+3 olimme äitiyspolilla ottamassa esilääkettä josta ei tullut fyysisiä oireita. Torstaina klo 9 piti olla osasto 4 a:lla. Pakokauhu,lopullisuus, itku ja pakene fiilis valtasi kehon. Hoitohenkiökunta oli ihanaa ja minä sain kipupumpun käyttöön jo ennen ensimmäisiä sytoteceja. Kipua oli silti koko päivän ja seuraavan yön sekä aamun. Epätietoisuus mitä tapahtuu ja milloin oli raastavaa sekä pelko tulevasta. Seuraavana aamupäivänä synnytyslääkäri tuli kertomaan että synnytys ei etene ( 12 cytoteccia jo annettu sekä kaksi kipupumpullista lääkettä). Tutki vielä kohdunkaulan tilanteen ja kertoi että seuraavaksi on siirto synnytyssaliin epiduraalin laittoon ja sitten uusi kierros sytotecia eli 4 kpl. Synnytyslääkärin poistuttua lapsivesi tuli sänkyyn ja kivut helpottivat. Siirto synnytyssaliin epiduraalin laittoon ja 4 sytotecia, odothelua 4 tuntia ja taas 2 sytotecia. Epiduraali vei kaikki kivut. Vieläkään pieni poikamme ei suostunut tulemaan maailmaan. Ei sillä että hanestä haluaisin luopua. Tässä vaiheessa synnytyslääkäri laittoi oksitoniinitipan ja lisää epiduraaliin lääkettä. Ei mennyt kovin kauaa kun jouduin kutsumaan kätilöä josko hän voisi katsoa tilannetta. Poika oli jo tulossa, kolme ponnistusta ja hän syntyi 36 tunnin jälkeen. Täydellinen rakas. Saimme viettää aikaa pojan kanssa ja ottaa kuvia. Pastori kävi siunaamassa hänet. Se hetki kun kätilö sanoi että saatte lähteä kotiin sydämeni hajosi lopullisesti tuhansiksi kappaleiksi, jouduimme jättämään rakkaimman yksin sairaalaan. Tänään veimme kynttilän hietakehtoon, kerroimme muille pienille että meidän poika on tulossa ottakaa hänet leikkeihin ja pitäkää yhtä.

    1. Kiitos aivan äärettömän paljon kun jaoit kokemuksesi tänne. Ja syvimmät osanotot menetyksenne johdosta. Itku tuli silmään kun pystyin hyvin eläytymään omaan kokemukseni pohjalta. Hietakehdossa hän saa olla muiden lapsien keskellä eikä koskaan ole pimeää sillä aina palaa jollekkin kynttilä. <3 Paljon voimia vaikealle polulle. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *