Hei toukokuu

Viime viikonloppuna tulin laskeneeksi montako lauantaita olen kokenut lapsettomana äitinä. Niitä oli kertynyt 15 kappaletta. Viisitoista. Melkein neljä kuukautta. Yli 100 päivää. Aika on mennyt todella nopeasti ja yhtäkkiä melkein huomaamatta lumikinokset ovat vaihtuneet aurinkoon ja hiekkaa pöllyäviin katuihin. Juuri lumen painosta roikkuneet puiden oksat alkavatkin vihertämään. Ensimmäiset kukatkin jo kukkivat lähipuistossamme. Mutta meillä ei ole vauvaa. Sen sanominen ääneen viiltää jokaisella kerralla syvällä sisimmässäni todella kovasti. Syli on ja  pysyy tyhjänä. Tämä on meidän polkumme.

En onneksi sillä menettämisen hetkellä tiennyt miltä minusta tuntuisi kun talvi vaihtuu kesään. Enkä onneksi tiedä miltä minusta tuntuu kun tämä kesä vaihtuu syksyyn. Elämä on kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan siitä mielenkiintoista ettei sitä pysty käsikirjoittamaan. En pysty valitsemaan tai päättämään tiettyä pistettä pidemmälle mitä elämä antaa ja mitä se ottaa. Voin päättää suunnan ja mennä sitä kohti, mutta kaikkeen en pysty vaikuttamaan. Yksi niistä on kuolema. Vaikka murehtisin maailman ääriin ja pelkäisin tulevaa, en sitä pystyisi silti muuttamaan. Vaikka itkisin ja piiloutuisin maailmalta, ei ole minun päätettävissäni kuka täältä lähtee ja missä järjestyksessä. Vaikka pilaisin koko loppuelämäni olemalla katkera ja vihainen, se ei silti muuta mennyttä tai tulevaa.

Ehkä se taika onkin siinä, että pitäisi elää jokaista päivää kuin viimeistä. Nauttia niistä asioista, joita minulla on. Ennen kuin sekin on myöhäistä ja nekin asiat viedään minulta. Iloita ja nauraa ilman huolta huomisesta. Miksi murehtia tulevaa, kun ei edes voi tietää tuleeko sitä? Meiltä vietiin tytär, mutta aika näyttää mitä meille annetaan. Pelkkää pahaa se ei voi olla, eihän kukaan muuten täällä eläisi.

Mitä odotan kesältä? Odotan tuoreita mansikoita, auringonlaskuja veden äärellä, pitkiä päämäärättömiä kävelyitä käsi kädessä, koirien iloa, hymyjä, kauniita sanoja, lämpöä, toivoa tulevasta, naurua, elämän tasapainoa ja onnellisuutta.Yritän löytää sen sisäisen rauhan itseni kanssa ja olla aidosti läsnä. Yritän antaa rakkaimmilleni paljon lämpöä ja rakkautta. Rutistaa kovaa ja tehdä niitä asioita jotka hyvältä tuntuu. Tuntuu hyvältä saada kokea myös näitä päiviä, jolloin pystyn uskomaan parempaan huomiseen. Näitä päiviä, jolloin pystyn olemaan oma itseni ja kiitollinen. Haluan rakastaa meidän polkuamme, sen ylä- ja alamäkiä. Elämä, tänään tykkään sinusta. 

perhe vanhemmuus raskaus-ja-synnytys syvallista
Kommentit (4)
  1. Hyvää äitienpäivää! 💟

    1. Paljon sydämiä ja haleja takaisin❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *