Huomioh****

Olen otettu kaikesta keskustelusta ja mielipiteistä liittyen blogiini. Niin niistä positiivisista kuin negatiivisistakin. Tähän kohtaan annan suuret aplodit itselleni hurrausten kera. Olen onnistunut sanoittamaan tunteeni niin, että ne koskettavat ja laittavat lukijan miettimään tarkoituksiani. Olen onnistunut herättämään keskustelua ja ajatuksia suuntaan ja toiseen. Olen onnistunut tuomaan esille tämän vähemmistön, jotka ovat lapsensa menettäneet. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Kaikille perheen perustaminen ei ole itsestäänselvyys.

Kuva: Iris Ojalammi

”Olet huomiohu*ra.” Olen sitä mielelläni, mikäli yksikin saman kokenut saa tästä jotakin apua jaksamiseensa. En todellakaan kirjoita blogiani sitä varten, että tänne tultaisiin kauhistelemaan ja naureskelemaan tarinallemme. Kirjoitan tätä meille, meille jokaiselle jotka ovat lapsensa menettäneet ja haudanneet. Annan ääneni ja kasvoni jokaiselle niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua aiheesta puhua. Haluan saada ääneni kuuluviin meidän jokaisen lapsensa menettäneen puolesta. Kirjoitan tätä kuitenkin pääosin itselleni. Tämä on tärkeä osa suruprosessiani ja osaan sanoittaa ajatuksiani parhaiten kirjoittamalla.

”Heikko ämmä.” Ehkä sinusta. Minusta olen rohkea kertoessani elämän suurimmasta surustamme ääneen; oman lapsemme kuolemasta. Minusta aitoa vahvuutta on uskaltaa puhua ääneen myös niistä surullisista asioista elämässä. Voisinhan kehua meidän elämän olevan tosi ihanaa ja ettei tyttären menetys tuntunut missään. Miksi valehtelisin? Siksikö että jollain olisi parempi mieli? Minä saan olla oma itseni ja kertoa omista tunteistani juuri niin kuin minusta hyvältä tuntuu. Olen niin vahva, että osaan sanoittaa tunteeni ja käsitellä ne. Olen niin vahva, että uskallan olla aito. Olen niin vahva, ettei minun tarvitse esittää ketään eikä mitään. Oletkohan sinä vain niin heikko, ettet pysty käsittelemään kuolemaa ja siitä aiheutunutta surua?

Kuva: Iris Ojalammi

”Se vain kerjää sääliä.” Onko tyttärestäni puhuminen säälin hakemista? Onko sekin säälin hakemista, kun äiti postaa instagramiin iloisen kuvan lapsestaan ja kertoo hänen kuulumisiaan? Onko iloisten asioiden jakaminen jotenkin hyväksyttävämpää? Minä puhun aivan yhtälailla lapsestani, hän vain sattuu olemaan kuollut. Valitettavasti tällöin lapsesta puhumiseen tulee todella erilainen kulma. Mielelläni postaisin tänne elävän lapsen kuvia ja kertoisin meidän mukavasta päivästämme. Kuten tiedätte – se ei ole mahdollista. Tiedän ettei tätä moni ymmärrä tai edes halua ymmärtää, mutta silloin en suosittelisi lukemaan ja pahoittamaan mieltään lapsettoman äidin blogista.

”Kuinka se kehtaa jakaa näin hirveän asian koko kansalle”. Mielestäni kuolleessa lapsessani ei ole mitään sen hirveämpää kuin elävässäkään. Samallahan voisin lakata kokonaan elämästä, sillä minähän elän tuota hänen kuvailemaa hirveää asiaa. Minä olen sen kokenut ja tämä on minun todellisuuteni. Minun elämäni. Minun polkuni. Minun lapseni. Kieltäisitkö itse oman lapsesi? Jos kuolema on lukijalle tabu, se ei ole minun ongelmani.  

Kuva: Iris Ojalammi

Muistathan lukiessasi blogiani, että kerron yleisellä tasolla tunteitani ja ajatuksiani liittyen tyttäreni kuolemaan. Blogi on minun kanavani surun käsittelylle. Käytän paljon kielikuvia ja vertauksia sanoittamaan ajatuksiani. Aina ne eivät kuullosta kauniilta hattaralta. Joskus ne saattavat tulla päästäni ulos kuin paska tuulettimesta. Täältä ei varmasti saa iloisia ajatuksia tai hyvää fiilistä. Täältä saa kuitenkin vertaistukea, ajatusten jakoa, lämpöä, ymmärrystä, pohdintaa lapsen kuolemasta ja ehkä erilaista perspektiiviä elämään. Eikö ole hienoa jos blogiani luettuasi ajattelet: ”Vitsit, kuinka just mun elämä onkin ihanempaa/parempaa/kivempaa kuin tuon”? Silloinkin olen onnistunut.

P.S. Arkeani voi halutessaan seurata instagramissa @raitanennoora.

Kommentit (5)
  1. Otan osaa menetykseenne ❤️ Itse synnytin kuolleen tyttäremme muutamaa päivää sinua aiemmin. Meillä taitaa olla takana melko samanlainen taival, hieman erilaisilla valinnoilla. Joka tapauksessa lopputulos on sama. Toivotan teidän perheelle ihanaa ja aurinkoista ja toiveikasta kesää. Mukava kun jaksat kirjoittaa näin avoimesti vaikeasta aiheesta.

    1. Voi kiitos <3 Ja syvimmät osanotot myös teille. Rankka taival on ollut molemmilla kuljettavana ja paljon vielä edessä. Aurinkoa ja iloa teidän kesäänne! <3

  2. Kunnioitan suruasi.❤
    Jos lapsi oli pahasti sairas tai vajavainen luoja armahti häntä ja sinua. Rakkaus ja muistot säilyy, elämä jatkuu, katso valoon päiti.

    1. Kiitos sinulle. <3 Katse tulevaan päin!

      1. Piti olla tietysti, Valoon päin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *