Katkeamaton selkäranka

Olen ponnistanut itseni ylös lukemattomat kerrat syvästä ja tuskallisesta surusta. Olen taistellut itseni läpi helvetin ja palannut sinne aina uudelleen, jotta voisin taas kerran taistella. Olen jaksanut antaa elämälle mahdollisuuden, vaikka jouduinkin kohtaamaan elämän hirveimmän kriisin. Maan päältä ei löydy mitään pahempaa asiaa kuin oman lapseni kuolema. Mikään ei voi järkyttää ja pelottaa minua yhtä paljon. Minä tiedän miltä elämän hirvein suru tuntuu. Minä tiedän miltä tuntuu pitää oman lapsensa arkkua sylissään. Minä olen kokenut asian, jota suurin osa joutuu vain pelkäämään.

Ennen raskautta ja synnytystä olin miellyttäjä.Miellytin muita jopa oman hyvinvointini uhalla  ja tein kompromisseja sekä joustin. Olin todella ahkera ja aina auttamassa muita. Olin läheisilleni sellainen ihminen, jolle pystyi aina soittamaan ja usein myös se ainut henkilö joka auttoi vaikeissa tilanteissa. Autoin vaikka minulla ei olisi ollut aikaa. Autoin vaikka minulla ei olisi ollut jaksamista. Autoin vaikka minulla ei siihen olisi riittänytkään rahkeet. Venyin ja venyin. Selkärankani oli joustava. Se venyi monissa tilanteissa äärimmilleen ja joskus se saattoi napsahtaa poikki. Nuolin haavojani muutaman päivän ja taas seuraavassa hetkessä olin ottamassa koppia muista. Kannattelemassa ja kuuntelemassa.

Tein positiivisen raskaustestin. Huomasin sanovani päivä päivältä yhä enemmän ei. Vauvan hyvinvointi oli etusijalla enkä olisi koskaan voinut tehdä mitään sellaista, joka vaarantaisi hänen terveytensä. Minimoin stressin ja elin vain perhettämme varten. Kunnes matto vedettiin jalkojen alta ja meidät tiputettiin koko elämän mittaisen surun ja tuskan polulle. Sen jälkeen olen huomannut muuttuneeni. Olen järkkymätön, enkä enää jousta. Selkärankani ei enää tästä asennosta pysty venymään. Joku saattaisi kuvailla minun olevan kova ja kylmä. Olen sitä mielelläni, sillä silloin ette tunne minua.

Selkärankani on jatkuvasti äärimmillään. Olen joka hetki mukavuusalueeni ulkopuolella. Niin venyneenä että tunnen fyysistä kipua kehossani. Jokainen liike ja jokainen sana sattuu, sillä en ole varma haluaisinko edes olla tässä. Tai jaksanko ylipäätään elää koko loppuelämäni tämän kaiken keskellä. Kun tämän päälle heitetään joku vastoinkäyminen, joka ennen tytön kuolemaa olisi tuntunut suurelta, tuntuu se nyt mitättömältä. Selkärankani ei enää napsahda poikki kuten ennen. Minusta tuntuu, että se on nykyään terästäkin vahvempaa. Sitä ei pysty polttamaan tai pilkkomaan. Sitä ei pysty millään rikkomaan. Ei sanat, ei teot eikä varsinkaan toiset ihmiset.

Olen poistanut elämästäni asiat, jotka aiheuttavat minulle pahaa. Olen poistanut ihmiset, jotka eivät minua pysty tai halua ymmärtää. Olen poistanut ihmiset, jotka eivät pahimman surun keskellä pystyneet tukemaan vaan siirtyivät syrjään. Sellaiset ihmiset, jotka vääristelevät sanojani ja luulevat tietävänsä miltä minusta tuntuu. Juoruilevat eteenpäin ja pettävät luottamuksen. Minä autoin teitä kun teillä oli paha olla, te piilouduitte silloin kun olisi ollut teidän vuoronne. Ja tiedättekö mitä? Se ei edes tunnu miltään. En tarvitse elämääni yhtäkään pahaa. Ainut paha, jota aion kantaa harteillani hautaan asti on lapseni kuolema. Ja ainut asia millä on minulle mitään merkitystä on minun perheeni. Rakas avopuolisoni sekä rakkaampaakin rakkaampi tyttäremme. Äidillä on ikävä. 

perhe vanhemmuus ystavat-ja-perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (6)
  1. Kuvailit just sitä kilttiä ja avuliasta Nooraa jonka minä muistan nuoruudesta. Mutta arvaa mitä, tässä erotat ne ketkä ovat olleet todellisia ystäviäsi. Et tarvitse ihmisiä jotka ei kykene sinua vuorollaan kannattelemaan. <3 Ne harvoin on aitoja muutenkaan.

    1. Juuri näin❤️ On oikeastaan vain hyvä saada vaikeissa tilanteissa nähdä ketkä niitä aitoja ystäviä ovat. Tietää kenen kanssa haluaa tulevaisuudessa viettää aikaa ja kenen kanssa toisesta huolehtiminen on molemminpuoleista❤️

  2. Olet maailman kovin äiti. Kaikkea hyvää jatkoon. <3 t. vauvan ja taaperon äiti

    1. Kiitos! <3 Toivon myös teidän perheelle kaikkea hyvää! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *