Kuka on äiti

Olen törmännyt jonkin verran asenteisiin etten olisi äiti, sillä eihän minulla ole lasta. En ole kasvattanut lasta tai valvonut ensimmäistä viittä vuotta putkeen, enkä ole istunut hiekkalaatikon reunalla tai saattanut lastani kouluun. Jonkun mielestä en myöskään ole synnyttänyt, sillä olihan lapseni pienempi kuin täysiaikainen vauva. Kyllähän se itsellenikin tuli järkytyksenä, että minun piti tosissaan synnyttää lapseni. Vaikkakin kuolleena. Eipä sitä ollut tullut mietittyä ennen kuin osui omalle kohdalle. Fyysisten kipujen päälle vielä henkinen tuska, helppoa se ei ollut. Mutta kuka oikein määrittelee äitiyden?

Keitä me olemme, joiden vauva on syystä tai toisesta menehtynyt ennen laskettua aikaa tai lasketun ajan jälkeen? Onko äitiyden määritelmä se, että on synnyttänyt elävän lapsen? Vai se, että on saanut pidettyä lapsensa elossa täysi-ikäisyyteen asti? Entäs he, joiden lapsi menehtyy aikuisena? Lakkaavatko he yhtäkkiä olemasta äitejä, sillä lasta ei enää ole?  Vai onko äitiyden määritelmä sittenkin se synnytys? Entäs he, jotka ovat syystä tai toisesta adoptoineet lapsen? Eiväthän hekään ole synnyttäneet. Mutta onko millään näistä asioista edes merkitystä?

Äitiys. Se on moniulotteista. Sitä ei määrittele raskaus, synnytys, lapsen ikä, lapsen kuolema tai perhesuhteet. Jokainen on äiti, joka niin kokee ja tuntee, eikä kenelläkään ole oikeutta kyseenalaistaa sitä. Oli lapsi sitten kuollut raskausaikana, 16-vuotiaana tai aikuisena – sinä olet äiti. Olit sitten biologinen äiti tai et – sinä olet äiti. Jos koet olevasi äiti – sinä olet äiti. Kanna se ylpeydellä.

Äiti. Sana, jonka tahdoin kuulla tyttäremme suusta. Sana, joka on täynnä merkityksiä, rakkautta, elämän jatkuvuutta ja toivoa. ”Äiti rakastaa sinua”, kaikui hiljaisessa sairaalahuoneessa. En ehtinyt sanomaan sitä niin että olisit sen kuullut. Se sattuu minuun joka päivä. Olisin niin paljon halunnut sinun sen kuulevan. Mutta elämä päätti toisin.

Minä olen ylpeä äiti. Minulla on upea tytär. Minulle on tärkeää saada olla äiti. Ehkä teille muille lapseni ei ollut lainkaan olemassa, sillä hän ei elänyt kohtuni ulkopuolella. Ehkä pohditte miksi ikävöin jotakin, jota ei koskaan ollut olemassa. Kuitenkin minulle hän oli koko maailma. Minä kannoin hänet kohdussani, minä kuljin päivästä toiseen hänen potkiessa vatsaani. Minä juttelin hänelle ja rakastin häntä. Rakastan edelleen. Me olimme yhtä, kunnes hänet vietiin meiltä. Minulle hän oli olemassa. Onneksi äitiyttä ja äidinrakkautta ei kukaan tai mikään pysty minulta koskaan viemään. Tyttäreni kulkee näkymättömänä rinnallani koko loppuelämän. ”Sinä et ole äiti”, kertoo enemmän sinusta kuin minusta.

Kommentit (6)
  1. Hei Noora,
    Kyynelten virratessa olen lukenut tekstisi useaan kertaan. Olet saanut myös minun suruni ja tuskani muodostettua sanoiksi. Me jouduimme luopumaan esikoispojastamme 23 raskausviikolla, ystävänpäivänä.
    Tällä hetkellä erityisesti ahdistaa tuleva äitienpäivä. Tuntuu kuin omaa äitiyttään täytyisi puolustaa maailmalle. Kiitos kun tuot ääntämme esille <3

    1. Osanotot menetyksestänne. Tätä ei toivoisi kenellekkään. Itsekin olen miettinyt lähestyvää äitienpäivää ja koittanut sysätä ajatukset sivuun. Ahdistaa jo valmiiksi kuinka muut saavat onnitteluja äitienpäivänä ja kuinka me lapsensa menettäneet emme olisi ”mitään”.. Kannetaan silti äitiyttä ylpeydellä! <3

  2. Luulisi, että jokainen äiti ymmärtää, kuinka pian lapsesta muodostuu persoona äidin kohdussa. Ja sen kuinka paljon äiti lastaan rakastaa. Voimia, toivottavasti yritätte pian uudestaan lasta. Tuollaista aukkoa ei paikkaa mikään, mutta olette valmistautuneet vanhemmiksi ja toivon teille pian sen tehtävän täyttymistä.

    1. Tyhjän sylin tunne on kyllä valtava. Voi kiitos! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *