Lukijoiden tarinoita – Kätkytkuolema

Teksti on osa vertaistuellista postaussarjaa, jossa jaan nimettömästi lukijoiden omia kokemuksia. Kokemusten julkaisuun on lupa. Suurimmat kiitokset jokaiselle tarinansa jakaneelle ja syvimmät osanotot menetyksistänne.

Kuva: Saatu lukijalta

Armin tarina

Vuosi.

Tänään tulee vuosi siitä, kun heräsin kenkien kopinaan parketilla. Laukut eteisessä eivät olleet matkalaukkuja, vaan ne olivat ea-välineitä. Ihmiset, jotka olivat tulleet kotiimme, eivät olleetkaan kavereita tulossa yölliselle kahville. He olivat ensihoitajia.

Jotenkin ymmärsin, että nyt on joku huonosti. Mutta ei käynyt mielessä sekuntiakaan, että kysymys voisi olla vauvasta. Ajattelin ensimmäisenä, että Jani on satuttanut itsensä. Joku tuli liikahtaneeksi sen verran, että näin oman vauvan makaavan pöydällä lähes alastomana. Mitä vittua? Nämä ihmiset on Armin ympärillä. Armi ei itke. Ei liiku. Nukkuu vaan. Mitä nämä ihmiset tekee? Miksi kukaan ei laske mua tonne? Miksi kukaan ei kerro mulle mitään?

Painelin pelkkä yökkäri päällä ulos pakkaseen seisomaan. Katsoin pihatielle, jossa on ambulansseja. Katsoin taloa, jossa paloi kaikki valot. Ikkunan takana kotimme sisällä oli hirveästi ihmisiä ja kamala härdelli. Ajattelin vain, että voisiko tästä painajaisesta herätä, ei ole yhtään kivaa. Katsoin ympärilleni uudestaan ja aloin olla paniikissa. Onko tämä sittenkin totta? Nyt sattuu vielä ja pahasti.

Jani tulee ulos pää painuksissa. Ei sano mulle sanaakaan. Nostaa vaan katsettaan ja näen maailman murtuneimmat silmät. Tiedän, että nyt kävi huonosti, mutta en tiedä mitä. Tuntui kuin olisin aiheuttanut maailman suurimman pettymyksen. Sitä katsetta en unohda tänä päivänäkään.

Täytyi mennä sisälle. Koti täynnä tuntemattomia ihmisiä, joita en ollut kutsunut itse. Kaikki olivat vaivaantuneita ja kukaan ei sano vieläkään mitään. Tyttö makaa edelleen pöydällä riisuttuna, mutta yksin. EI. Ei tämä ole mahdollista. Miksi kukaan ei tee mitään? Ensihoitaja kerrallaan, jokainen käy sanomassa syvimmät osanotot. Jokaisen silmissä näkyy sääli, pettymys ja epätoivo. Kenttälääkäri kysyi, että ymmärränkö mitä on tapahtunut. Joo, ymmärrän, Armi nukku pois. Vaikka todellisuudessa en tajunnut vittuakaan.

Meidät istutettiin sohvalle. Poliisit otti kuvia ympärillä ja kysyivät mitä on tapahtunut. En voinut vastata muuta kuin, että olin nukkumassa ja heräsin kenkien kopinaan parketilla ja meteliin. Jani kävi asiat läpi poliisien kanssa. Tyttö oli nukkunut Janin valvoessa yötä ja Jani oli alkanut herätellä syömähommiin, mutta ei saanut heräämään. Ajattelin poliisien kysellessä, että nytkö meitä epäillään jostain? Minä hiukset pystyssä, yökkäri päällä ja ihan kuutamolla. Nää varmaan ajattelee, että oon joku juoppoäiti kun näytän tältä. Mut enhän mä edes juo? Sisään tulee lisää ihmisiä, hautaustoimisto ja kriisiryhmä. Armin pitäisi nyt lähteä. Mitä? Minne? Tämä on meidän koti, Armi on mun vauva.

Mua patisteltiin ottamaan Armi syliin. Tuo pieni nukkuva vauva. Tuo vauva, johon rakensin pari viimeisintä vuotta ja koko tulevaisuuteni. Ihmettelin kuinka tiukasti silmät ovat kiinni ja miten sikeästi toinen nukkuu. Sisälläni oli hirveä epätoivo ja ajattelin vain etkö sä oikeasti herää? Onko tämä todellista? Tunnen kuinka tytöstä alkaa lämpö häviämään. Tuntuu väärältä, kun oma lapsi on sylissä ja silti liukuu pois. Armi ei taida herätä? Kysyin ympärillä olevilta ihmisiltä.

Kun ensihoidon yksiköt, poliisit, kriisiryhmä ja hautaustoimisto olivat lähteneet Armi mukanaan, olin täynnä vihaa ja epätoivoa. Aivan käsittämätön tyhjyys sisälläni. En voinut ymmärtää mitä niin pahaa olin elämässäni tehnyt, että olen ansainnut äskeisen.

Siitä se sitten alkoi, surun polku. Polku, joka on muokannut minua ja elämää toisenlaiseksi. Armi, mulla on aivan hirveä ikävä.

(Armi oli kuollessaan 2,5 kuukauden ikäinen.)

Kuva: Saatu lukijalta
Kommentit (2)
  1. Itkemättä ei voi näitä lukea. Maailman suurin osaanotto jokaiselle lapsensa menettäneelle.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *