Matkani äidiksi

Istuskelin sohvalla imettämässä poikaani ja katselin tuosta samaisesta ikkunasta ulos kuin loppuraskaudessakin. Nuo raskauden viimeiset viikot ovat edelleenkin kirkkaana mielessä. Kaikki ne pakokauhun hetket, jolloin itkin epätoivoisena ja pelkäsin etten saisi tätäkään lasta syliiin asti. Se kaikki tuska ja suru, jota työstin lähes koko raskauden valmistautuessani myös toisen lapsemme kuolemaan. Nyt, muutama kuukausi myöhemmin, kyynelten vieriessä jälleen poskillani tulin ajatelleeksi sitä minkälaisen matkan kuljin äitiyteen. Matkani äidiksi ei ollut suoraviivaisin ja helpoin, mutta sitäkin rakkaampi ja opettavaisempi.

Avan raskaus jouluna 2018

Kaikki alkoi alkusyksystä 2018, jolloin saimme raskaustestiin kaksi viivaa. Aloimme onnellisina odottaa esikoistamme. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, olihan se ensimmäinen raskautemme. Kun raskausviikon 12 niskapoimu-ultrassa kaikki oli paremmin kuin hyvin, uskalsimme jo kiintyä ja iloita. Ensimmäiset liikkeet alkoivat tuntua ja kaunis raskausvatsani kasvoi. Hankintoja tehtiin vauvaa ajatellen ja suunnittelimme asumiskuvioita uusiksi. Jännittävä ja odotettu rakenneultrauspäivä koitti ja järkytykseksemme siellä todettiin erittäin vakava poikkeavuus, joka johtaisi lapsemme kuolemaan. Tuo hetki muutti kaiken.

Kiireellinen lähete jatkotutkimuksiin, jotka erikoislääkäri totesi lopulta turhiksi. Tilanne oli niin hirvittävän paha, ettei lisätutkimukset muuttaisi mitään. Päädyimme rakkaudesta geneettiseen raskaudenkeskeytykseen, joka toteutettiin vielä saman viikon aikana. Kuoleman kohtaaminen ja ensimmäinen synnytykseni, koin molemmat samalla hetkellä. Niin paljon kaikkea uutta ja pelottavaa tietoa, lapsen siunaus, hautaustavan päättäminen sekä hurja määrä surua, tuskaa ja ahdistusta. Ruumiinavausraportin odottaminen ja lukeminen, perinnöllisyyslääkärin tapaaminen ja psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamiset. Iloinen ja onnellinen odotus muuttui maanpäälliseksi helvetiksi.

Avan siunaus 02/2019

Toive elävästä lapsesta oli suurempi kuin koskaan. Jopa pakkomielteinen. Sen ajatteleminen tuntui kuin hukkuvalle olisi heitetty pelastusrengas. Se oli ainut lohtuni tulevassa, jospa joskus vielä saisimme lapsen kotiin asti. Ovulaatiotestejä, negatiivisia raskaustestejä, murskattuja haaveita ja unelmia, odotusta ja epätoivoa. Alkukesästä 2019 saimme odotetun lupauksen tulevasta, sillä poikamme ilmoitti tulostaan. Noin puoli vuotta esikoisemme kuoleman jälkeen.

Aatos raskaus 09/2019

Alkoi henkisesti todella vaikea raskaus täynnä pelkoja ja surua. Liikelaskentaa, osastoseurantaa, tiheää sikiön voinnin tarkkailua äitiyspoliklinikalla, neuvolapsykologi, tiheennetyt käynnit neuvolassa, oman mielen epätoivoista kasassa pitämistä, raivokohtauksia, paniikkikohtauksia, itkua ja pelkopolikäyntejä. Olin erittäin onnellinen, mutta samaan aikaan kauhuissani. Lukemattomat kerrat itkin etten enää haluaisi synnyttää kuollutta vauvaa. Sen hetken uudelleen kokeminen oli pahin pelkoni, tiesin kuinka paljon se sattuisi. Tiesin, kuinka paljon se murskaisi ja rikkoisi. Tiesin, etten sitä enää uudelleen kestäisi.

Kuva: Joonas Leppäviita

Tuli helmikuu 2020. Sain kokea fyysisesti ihan äärimmäisen helpon ja nopean synnytyksen ja ennen kuin ehdin edes ymmärtää, kuulimme pontevan ensiparkaisun ja sain hänet syliini. Voi rakkaus. Se onnen kyynelten määrä hänen ensikuukausinaan on ollut ihan valtaisaa. Haluaa kokea jokaisen hetken hänen kanssaan ja nauttia. Nähdä jokaisen ilonsäteen hänen kasvoillaan ja pitää häntä lähellä. Hän teki minusta taas kokonaisen. Täytti tyhjän sylimme ja toi mukanaan valtavan määrän iloa ja rakkautta perheeseemme.

Kuva: Jenni Sofia Visuals

Nyt olen tässä, pienen pojan sekä enkelitytön äitinä. Pitkä ja kivikkoinen matka äidiksi takana. Matka, joka oli täynnä tuskaa, mutta josta olen kiitollinen. Ilman tätä kaikkea, meillä ei olisi rakkainta silmäteräämme Aatosta. Kannatti taistella. Kannatti uskoa. Kannatti kestää ne jokaiset sietämättömältä tuntuneet hetket. Nyt vihdoinkin kaikella on tarkoituksensa. Matka joka antoi elämääni viisautta, voimaa, vahvuutta ja armollisuutta. Matka, joka antoi minulle kaksi rakasta lasta. Onni löytää tiensä takaisin sinne, mistä se kerran lähti. Sanonta, joka ei voisi olla enempää totta.

Äitienpäivä 2020
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *