Mitä minä näen?

Kuva: Iris Ojalammi

Katson itseäni peilistä. Sieltä tuijottaa hauras, surullinen ja hieman kasaan lyyhistynyt olento. Olento, jonka silmät ovat saaneet viimeisten kuukausien aikana monta juonnetta ympärilleen lisää. Ne silmät ovat lohduttomat ja täynnä surua. Jos osaat katsoa oikein syvälle niihin silmiin, näet sen pohjattoman tyhjyyden ja tuskan jota hän kantaa päivittäin mukanaan. Ja sen ikävän ja kaipauksen joka ei hellitä hetkeksikään. Entisen reippaan ja iloisen olemuksen sijaan peilistä katsoo suuriin vaatteisiin ja hymyyn piiloutuva olento. Hymy, joka liimataan aamulla kasvoille ja illalla pestään suihkussa pois kyyneleiden saattelemana. Hartiat ovat painuneet alas ja katse hapuilee lattiaan. Katse ei halua kohdata tuon olennon kanssa, joka muistuttaa minua epäonnistumisesta. Naisen keho on luotu synnyttämään elämää, tuo olento ei siihen pystynyt. Aiheutin itselleni, miehelleni sekä muille läheisilleni pettymyksen. Olen arvoton naisena. Olen arvoton äitinä. Äitinä, joka synnytti kuolleen lapsen. 

Kuva: Iris Ojalammi

Peilistä näkyvä vartalo oksettaa minua. Häpeän itseäni. Häpeän kehoani. Tuo vartalo ei pystynyt kasvattamaan lastamme kohdun ulkopuolelle. Se kasvatti lapsen kuolemaan. Yhtenä hetkenä tunsin potkut sisälläni ja seuraavana kaikki oli poissa. Jäljelle jäi vain suru ja kaipaus. Tuo peilistä näkyvä vatsani muistuttaa minua siitä. Näen myös itkusta turvonneet silmäluomet, kalpean ihon ja hauraat kädet. Silmät, jotka ovat pahimpina päivinä muurautuneet umpeen. Ihon, joka ei viime aikoina ole juurikaan ulkoillut. Kädet, jotka ovat viime kuukausina nostettu vain kasvojeni suojaksi itkemään. Näen myös heikot jalat, jotka ovat hitain askelin kohdanneet kuoleman. Nuo jalat, jotka eivät aina ole edes surulta minua jaksaneet kannatella. Joinain päivinä en haluaisi elää tässä kehossa. Tänään on sellainen. 

Kommentit (6)
  1. Hei, käsittämättömän kauniita kuvia ja tekstejä niin vaikeasta mutta tärkeästä aiheesta. Kiitos kun kirjoitat. Voimia <3

    1. Ei löydy muita sanoja kuin; kiitos <3

  2. Olen todella pahoillani lapsesi menetyksestä, toivottavasti olet löytänyt vertaistukea tälle raskaalle tielle. Itse en ehkä olisi selvinnyt edes näin selvä järkisenä ilman vertaisia. Kirjoitat koskettavasti tunteistasi, kuvasi puhuttelee myös minua paljon. Kiitos, että jaksat jakaa <3

    Myötä eläen.
    Täältä löydät meidän tarinan. https://www.lily.fi/blogit/suru-asuu-tassa-talossa/

    1. Täytyykin mennä heti lukemaan blogiasi! <3 Otan osaa myös teidän menetyksen johdosta. Raskas polku on meillä kaikilla tämän kokeneilla kuljettavana.<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *