Olet vielä niin nuori

Teksti on kirjoitettu omasta näkökulmastani  ja tiedän sekä ymmärrän että näiden sanojat eivät ole tarkoittaneet mitään pahaa. Lapsensa menettäneen kohtaaminen on hankalaa ja ymmärrän ettei oikeita sanoja tai lauseita aina löydy. 

Kuva: Iris Ojalammi

Olen tässä kahden kuukauden sisällä kuullut kymmeniä kertoja lohdutukseksi lauseen ”Olet vielä niin nuori”. Sen olen kuullut niin hoitohenkilökunnan kuin tuntemattomien suusta. Nuori mihin? Menettämään lapsenko? Olen miettinyt ajattelevatko nuo ihmiset, että lapsen menetys olisi helpompaa 25-vuotiaana kuin 40-vuotiaana. Tai että esimerkiksi 17-vuotias äiti ei olisi oikeutettu suremaan menetystään niin paljon kuin 45-vuotias äiti. Kuvittelevatko ne ihmiset että nuoren äidin kohdalla lapsensa hautaaminen on jotenkin helpompaa kun voi tehdä lisää lapsia. Tehdä. Tämän aihealueen ympärillä tuo sana saa karvani nousemaan pystyyn. En kertakaikkiaan pysty ymmärtämään, kuinka jotkut kuvittelevat että lapsia noin vain tehdään nips naps. Kerran harrastetaan seksiä, huudetaan bingo ja julkaistaan Aamulehden etusivulla lapsen laskettu aika. Tai että kun olen 25-vuotias niin tosta noin vain olen taas raskaana. Raskaana oleminen ei ole tae mistään. Se ei ole tae siitä että lapsen saisi elävänä syliin. Puhumattakaan terveenä. Suurin osa saa, mutta edelleenkin on olemassa se pieni osa, jonka kohdalle suru osuu. Ja itse olen kokenut vain tuon surun. En tiedä muusta, kuin kuolleen lapsen synnyttämisestä.

Olen myös saanut kuulla kuinka ”uutta pullaa uuniin vaan” ja ”teette nyt vain heti uuden lapsen”. Mistä tämä sanoja tietää onko meidän mahdollista edes saada toista lasta. Tai ylipäätään haluammeko koskaan yrittää uudelleen. Vaikka haluaisimme, lapsi saattaa saada alkunsa vasta vuosien päästä lapsettomuushoitojen kautta. Tai ei koskaan. Kukaan ei voi minulle koskaan luvata meidän saavan uutta mahdollisuutta. Ei erikoislääkäri, ei kätilö, eikä varsinkaan naapurin Pekka. Ja vaikka saisimme, saattaisin synnyttää taas kuolleen lapsen. Tämä on sellainen asia, johon ei kukaan itse voi vaikuttaa. Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys kenellekkään. Kukaan ei ole suojassa siltä helvetiltä, mitä minä (ja moni muu) käy läpi. Lisäksi, toisen lapsen saaminen ei koskaan auta meitä unohtamaan esikoistamme. Se ei helpottaisi ikävää ja kaipuuta tytärtämme kohtaan eikä se millään muotoa pystyisi korvaamaan häntä. Se ei auttaisi surussa. Vaikka saisimme vielä kymmenen lasta tulevaisuudessa, se ei poista sitä tosiasiaa että hautasimme esikoisemme.

Kuva: Iris Ojalammi

Olenko siis vielä niin nuori, että kun minulla on vielä vuosikausia aikaa tehdä lapsia. Olen pian 26-vuotias ja mieheni minua reilusti vanhempi. Naisen hedelmällisin ikä on 18-25 vuotta. Tuohon hedelmällisimpään lokeroon en siis enää muutaman kuukauden päästä edes osu, ja hedelmällisyys on joka tapauksessa yksilöllinen asia. Lisäksi aina kun naiselle tulee vuosia lisää, riskit sikiön sairauksille ovat korkeammat. Vuonna 2017 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,2 vuotta ja kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 30,9 vuotta. Eipä noihinkaan numeroihin itselläni ole enää kovin montaa vuotta. En siis ihan käsitä tätä niin nuori – termin käyttöä kohdallani.

En olisi valinnut menettää lastani nyt, viisi vuotta sitten tai kymmenen vuoden päästä. Jos lapsen kuolema osuisi tämän sanojan kohdalle, luulen ja toivon hänenkin ajattelevan eri tavalla. Hän ehkä ymmärtäisi ettei se lohduta lainkaan olla nuori seistessään oman lapsensa arkun rinnalla. Tähän menetykseen ei ole koskaan tarpeeksi vahva, tarpeeksi nuori, tarpeeksi vanha tai tarpeeksi valmistautunut. Kenenkään ei kuuluisi haudata omaa lastaan. Elämä on epäreilua.

Kommentit (12)
  1. Innostuin nyt näemmä kommentoimaan urakalla, kun kerran blogisi löysin ja jäin kahlaamaan tekstejäsi läpi, hah.

    Tätä minullekin hoettiin menetyksemme jälkeen. Olin nuori, vain pari vuotta yli kahdenkymmenen. Nuoruus ei vähentänyt suruani yhtään (eikä tarkoittanut, että onni olisi ollut myötä seuraavissakaan raskauksissa). Kaiken huipun möläytti eräs läheinen ystäväni vuosia myöhemmin, todetessaan kuinka oli”hyvä, ettette silloin saaneetkaan lasta, nuoruushan siinä olisi mennyt pilalle, opinnotkin olivat kesken!”. Tiedän ,että olisin ollut täysin valmis äidiksi; se mihin en ollut valmis, oli lapsen menettäminen. Tyhjä syli ”pilasi nuoruuteni” perinpohjaisesti, kun taas elävän lapsen äitinä olisin varmasti pärjännyt mainiosti. Itse asiassa juuri menetyksen takia opintoni kärsivät ja sain ne viimeisteltyä vasta kuusi vuotta myöhemmin (poikkeuksellisen tehokkaalla tahdilla), kun elävä lapsemme syntyi.

    Myös postauksesi ”raskaana oleva, mene pois” ajatukset ovat hyvin tuttuja. Tuon ahdistuksen vuoksi aloitin sellaisen harrastuksen, joka on kielletty raskausaikana. Harrastus nousi tärkeäksi hengähdyspaikaksi: kuplaksi, jossa kukaan ei ole raskaana.

  2. Palaan jälleen lukemaan koskettavia kirjoituksiasi, kirjoitat niillä sanoilla mitä itsekin voisin lausua. Meillä esikoisen raskaus alkoi hoidoilla. Hänen kuolemansa jälkeen kukaan ei maininnut noita lauseita mitä sinulle mainittu, koska tiesivät taustat. Vajaa kaksi vuotta esikoisen kuoleman jälkeen aloin odottaa meidän kaksosia, tuolloin sain kuulla ”kuinka kaikki on nyt hyvin”, ”nyt kaikki menee hyvin”, ensinnäkään en luottanut siihen, että meni ja toisekseen kaikki ei ollut edelleenkään hyvin. Kuten sanoit kukaan ei korvaa esikoista. Nyt kun kaksoset ovat täällä, nämä lauseet jatkuvat ”onneksi tällä kertaa kaikki meni hyvin”, ”nyt saitte lapset kotiin”. Kyllä saimme ja kaikki meni nyt hyvin, mutta edelleen mikään ei pyyhi mennyttä. Tämä helposti ihmisiltä unohtuu, varsinkin nyt kun olen laskenut kotiimme myös ilon ja onnen. Ja mitä tuohon ikään tulee, se ei todellakaan ole tae yhtään mistään. Lapsettomuusongelmista kärsii todella moni, joka ei ole ikään sidonnainen. Olen kuullut myös sellaisen jutun kuinka se ei ollut niin paha menettää 1,5 kk ikäistä kun se jos hän olisi ollut, vaikka teini. Vihaksi pisti ja jaksan edelleen kysyä, kasvaako kysyjän mielestä äidin rakkaus iän myötä.

    1. Ihana saada vertaistukea! <3 Huomaa, että me emme ole yksin ja samoja ajautuksia pyörii meidän jokaisen mielessä. Tuo viimeinen kommentti toden teolla pöyristyttää. Äidin rakkaus on ja pysyy, eikä missään tilanteessa voi sanoa lapsen menetyksen olleen ”helpompaa”. Kiitos viestistä! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *