Positiivinen synnytyskertomus

Alla meidän positiivinen synnytyskertomus, jonka uskaltaa jokainen synnytyspelosta kärsiväkin lukea. 

Alkuun kerrottakoon että kärsin itse ihan hirvittävästä synnytyspelosta, joka varjosti loppuraskauttani. Pelkäsin ihan mielettömästi lapsen kuolemaa ja molemmat synnytystavat tuntuivat todella pelottavilta. Omasta päättämättömyydestäni johtuen päädyimme lopulta vasta raskausviikolla 38+0 viimeisessä pelkopolin tapaamisessa alatiesynnytykseen. En tuossa hetkessä olisi koskaan osannut arvata että ylihuomenna meillä olisi jo poika sylissä.

Sunnuntaina 23.02. heräsin aamulla klo 06 vessaan. Raskausviikkoja oli kasassa 38+2. Ihmettelin outoa kuukautismaista kipua alavatsalla. Kuukautismaiset kivut tulivat säännöllisesti aaltoillen 3-5 minuutin välein ja herätin puolisoni. ”Harjoitussupistuksia”, sanoin. Naureskelin miehelleni pitkin päivää näitä kipuja ja ihmettelin ääneen, että onpas kummallinen olo ja totesin kohdun harjoittelevan tänään vain vähän aktiivisemmin synnytystä varten. Aamu meni leppoisasti ja normaalisti kotona, söimme aamupalaa ja ihastelimme kaunista aurinkoista päivää. Edelleen oudot poltot jatkuivat tiheästi ja pistivät minut aina tullessaan puuskuttamaan minuutin verran. Mieheni alkoi huolestua ja yritti suostutella sairaalaan. ”En ole vielä synnyttämässä, vauva syntyy vasta kolmen viikon päästä”. Sovimme että viimeistään illalla suostun lähtemään mikäli kivut eivät loppuisi.

Klo 15 tuli sellainen olo että haluaisin suihkuun. Istuin saunajakkaralla pitkään kuuman suihkun alla ja mieheni seuratessa sivusta kivuliaan näköistä touhuani, hän totesi että nyt meidän olisi hyvä käydä katsomassa sairaalalla onko vauvalla kaikki hyvin. Soitin synnärille että tulisimme vain tarkistukseen, puin vaatteet ja laitoin hiukset. Lähdin matkaan sillä ehdolla, että tulisimme sitten heti kotiin jos vauva on kunnossa eikä mieheni ehdottamaa sairaalakassia saisi ottaa mukaan. Sairaalakassi ilmestyi silti jostain kumman syystä takakonttiimme.

Sairaalan parkkihallissa saatavilla olevaa pyörätuolia ei minun mielestä tietenkään saanut ottaa minulle käyttöön, koska ”sehän on vain synnyttäjiä varten”. Kävely autolta synnärille menikin tästä syystä etanavauhtia kokoajan pysähdellen puuskuttamaan. Ilmoittauduin kansliaan ja kerroin tulevani sydänkäyrille. He katsoivat minua pitkään ja kertoivat pian lähettävänsä kätilön hakemaan minua. Kätilö saapui iloisesti luoksemme ja toivotti tervetulleeksi synnytyssaliin. Katsoin häntä järkyttyneenä ja kysyin eikö niitä sydänkäyriä voisi ottaa jossain muussa tilassa. Kätilö totesi naurahtaen minun näyttävän siltä että synnytys on käynnissä  ja minun olisi hyvä tulla synnytyssaliin. Kello oli tässä vaiheessa noin 17.

Kätilö pyysi että saisi katsoa kohdunkaulan tilanteen. Purskahdin itkuun, koska olin tullut vain tarkistamaan vauvan voinnin ja sen jälkeen haluaisin lähteä heti kotiin. Pienen suostuttelun jälkeen siirryin sänkyyn ja kätilö tutki tilanteen. ”Olet neljä senttiä auki”. Katsoin kätilöä ihmetellen ja ilmoitin lähteväni kotiin koska tässä menisi kuitenkin vielä viikkoja. ”Et sinä täältä enää kotiin ilman vauvaa lähde” kuului kätilön suusta. En tästä huolimatta edelleenkään uskonut synnyttäväni vielä moneen viikkoon.

Alkuun rentouduin ammeessa. Alle tunnin päästä amme alkoi kuitenkin tuntua tukalalta ja liian kuumalta. Nousin pois ammeesta ja otin käyttöön lämpöpussit ja tens-laitteen. Pompin myös jumppapallolla. Edelleen supistusten välissä nauroin ja heitin mieheni kanssa vitsiä. Noin kello 20 kysyin kätilöltä kannattaisiko kokeilla jotain muuta kivunlievitystä, sillä supistusten välissä keho alkoi täristä väsymyksestä. Katsoimme kohdunkaulan tilanteen ja olin 7cm auki. Anestesialääkäri saapui paikalle ja laittoi epiduraalin. En tykkää piikeistä, mutta epiduraalin laittoa en tuntenut lainkaan ja sen ajan makoilin rennosti sängyssä kyljellään sikiöasennossa. Epiduraali alkoi auttaa muutaman supistuksen jälkeen ja pakollisen puolen tunnin makoilun jälkeen nousinkin pystyyn, pompin jälleen jumppapallolla enkä tuntenut enää lainkaan supistuskipua. En koko päivänä ollut huutanut, itkenyt tai kiroillut kivusta vaan ollut todella tyyni. Kivut olivat huomattavasti pienemmät kuin geneettisessä keskeytyksessä ja siksi olikin vaikea uskoa että todella synnyttäisin. Vähän jälkeen klo 21 aloin tuntea paineen tunnetta ja olinkin yhtäkkiä jo 9cm auki ja kätilö puhkaisi kalvot. Siinä vaiheessa vasta ymmärsin ja hyväksyin että täällä todella oltiin synnyttämässä. Tähän asti olin totaalikieltänyt asian mielessäni ja mieheni olikin saanut mielessään monet naurut kun olin vain vähätellyt tilannetta.

21:30 olin täysin auki ja kätilö pyysi minua harjoittelemaan ponnistamista. Kokeiltiin eri asentoja ja kylkiasento tuntui minulla parhaalta. Ponnistusvaiheessa oli ihana tekemisen meininki ja se oli kivuton. En myöskään missään vaiheessa väsähtänyt tai kokenut ponnistamista raskaaksi. Tämä oli ehdottomasti lempivaiheeni synnytyksessä. Mieheni piti kaikin voimin jalastani kiinni ja toisella kädellään painoi ylävartaloani ja leukaani rintaan, ja ponnistin ”häntä vasten”. Lopulta supistuksiin saatiin oksitosiinilla tarpeeksi pituutta, jotta sain tarvittavan voiman ponnistukseen. Oksitosiinin laiton jälkeen poika syntyi muutamalla ponnistuksella. Ensin ulos tuli pää ja pienen pidättelyn jälkeen vartalo. Oli hieno tunne tuntea kuinka vauvan hartiat käännettiin ennen kuin vartalo syntyi.

Tuona laskiaissunnuntaina 23.02.2020 klo 22:34 täydellinen poikamme syntyi ja kuului se kauan odotettu ponteva ensiparkaisu. Poika nostettiin rinnalleni ja en ollut uskoa silmiäni. Itkin onnesta ja helpotuksesta. Kaikki oli tapahtunut niin helposti ja nopeasti. Lähdin sairaalaan tarkistamaan vauvan sydänääniä ja vain muutamaa tuntia myöhemmin poika oli jo sylissäni. Ihan mieletön ja uskomattoman upea kokemus, joka ylitti jokaisella osa-alueella odotukseni. Odotukseni tosin olivat hyvin olemattomat taustastamme ja peloistani johtuen. Ainut synnytystoiveeni olikin ettei kukaan kuolisi. Oman synnytyspelkoni vuoksi kielsin synnytyksen ihan loppumetreille saakka ja se olikin mieleni tapa työstää pelkoa. En suostunut ajattelemaan, että olin synnyttämässä kuin vasta hetkeä ennen ponnistamista. Parempi niin, sillä en missään vaiheessa ehtinyt panikoimaan tai jännittämään tilannetta.

Heti synnytyksen jälkeen annoin synnytyksestä arvosanaksi täyden kympin ja olisin voinut tehdä saman heti uudelleen. En keksi mitään mikä olisi voinut mennä paremmin, sillä sain lapseni elävänä ja hyvinvoivana syliini. Suurin pelkoni oli kohdata taas syntymän jälkeen kuollut lapsi. Tunne olikin uskomaton, kun synnytyssali täyttyi elämän äänistä ja koko kehon täytti rakkauden tunne. Olen äärettömän ylpeä myös miehestäni, joka otti homman haltuun silloin kun minä itsepäisesti olisin pysynyt kotona iltaan asti. Olimme ihan mieletön tiimi ja tuntui hienolta synnyttää kirjaimellisesti yhdessä. Ja hei, synnytyspelko on tiessään! 

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (14)
  1. Itken täällä! Olen valtavan onnellinen puolestasi ja koko teidän perheenne puolesta! Kaikkea hyvää ja ihania päiviä pienen ihmisen kanssa! <3 Paljon rakkautta elämäänne!

    1. Voi kiitos niin paljon! <3 Kaiken surullisen jälkeen on ollut ihana elää arkea tämän pienen kanssa! Ihanaa viikkoa sinne <3

  2. Olisikohan ollut noin vuosi sitten kun jostain törmäsin blogiisi ja luin täältä teidän elämästä. Tänään instagramissa tuli vastaan kuvasi poikasi kanssa, oli hienoa tajuta että te olette saaneet vauvan, paljon onnea, olen todella onnellinen ouolestanne <3! Hienoa myös kuulla että synnytys oli positiivinen kokemus, oma synnytykseni viime vuonna oli kanssa yllätys itselleni, kuinka positiivinen se oli! Olen todella kipuherkkä, mutta silti synnytys ei ollut kivulias 🙂

    1. Poika saatiin syliimme reilu vuosi esikoisen menetyksen jälkeen! <3 Ollut kyllä aivan mielettömän ihanaa. Näin pelkopotilaana on kyllä joka kerta mahtavaa kuulla positiivisia kokemuksia synnytyksestä. Niin kiva kuulla! 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *