Rakkaus

Meillä on alusta asti ollut erittäin hyvä parisuhde ja kuoleman jälkeen sitä yhteen hiileen puhaltamista on todella tarvittu. Ainut asia mikä on kantanut minut tähän pisteeseen on rakkaus. Rakkaus miestäni sekä tytärtäni kohtaan. Elämä ei aina vaikeimmilla hetkillä ole kantanut, mutta rakkaus on.

Ensimmäisiä asioita, joita luin lapsen kuoleman jälkeen oli se, kuinka lapsen kuolema usein erottaa vanhemmat. Kuinka lapsen kuolema ajaa parisuhteen usein niin suureen kriisiin, ettei monet siitä selviä. Järkytyin. Se tästä kaikesta vielä puuttuisikin. Että menettäisin vielä rakkaimman ihmisen rinnaltani. Päätimme yhdessä, että Avan kuoleman ei annettaisi rikkoa meitä vaan vahvistaa entisestään. Että taistelisimme yhä tiiviimmin yhdessä.

Ongelmaksi kriisin keskellä saattaa tulla molempien erilaiset tavat surra menetystä. Itse olen kovin tunteikas ja avoin. Itku puhdistaa ja helpottaa oloani. Toiselle taas omiin ajatuksiin vetäytyminen ja omien juttujen tekeminen saattaa olla tärkein osa surutyötä. Meidän välillä on aina ollut ihan mielettömän suuri ymmärrys toista kohtaan. Annoimme molempien surra juuri sillä tavalla kuin itsestä parhaalta tuntuu. Meillä saa itkeä ja raivota, meillä saa uppoutua omiin ajatuksiin tai vaikka mököttää. Koti on molempien turvasatama ja siellä tunteet saa aaltoilla juuri niin kuin parhaalta tuntuu. Kunhan myrskyn jälkeen muistetaan aina sanoa ”minä rakastan sinua”. 

Ei ole mitään lohduttavampaa kuin surun ja tuskan aallokossa pyristellessä, kuulla mieheni sanovan rakastavansa minua. Ollessani huonoimmillani, silmät itkusta turvonneina, tukka pystyssä ja juuri surusta huutaneena, kuulen sanottavan: ”En ole menossa minnekkään”.  Se lohduttaa. Se luo turvaa. Turvaa tilanteessa, jossa kaikki muu tuntuu pelottavalta. Minua rakastetaan ja minusta välitetään ehdoitta. Vaikka mitä tapahtuisi ympärillä, me tulemme pysymään yhdessä. Se antaa voimaa tulevaan, sillä tiedän ettei minun tarvitse kantaa ja kohdata tätä kaikkea yksin. Minulla on aina ihminen rinnalla, jonka kanssa otamme yhdessä vastaan kaiken mitä elämä meille antaakaan.

Nyt melkein kolme kuukautta synnytyksestä voin sanoa suhteemme vain parantuneen entisestään. Keskustelemme paljon. Voimme puhua avoimesti ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta tai tuomitsemisesta. Toisen syliin saa milloin vain käpertyä ja kumpikin saa kertoa jos on paha olla. Surutyössä avainsanamme ovat rakkaus, kärsivällisyys, lempeys ja ymmärrys. Kun usko elämään on menetetty ja toivoa ei ole, rakkaus on ainut asia mihin tarttua. Tunnen kiitollisuutta jokaisena päivänä saadessani jakaa elämäni juuri minulle parhaimman ihmisen kanssa. Jos meillä oli  huonoa tuuria raskauteen liittyen, avopuolisoni kanssa minulla on käynyt kyllä lottovoitto. 

Kommentit (3)
  1. Ihanan kaunista <3 Rakkaus on ihanaa sen oikean ihmisen löydyttyä, se on mielestäni arvokkainta elämässä, että vierellä on joku joka oikeasti rakastaa, ehdoitta.
    Itselleni vastaavaa tilannetta ei ole sattunut, mutta olen kuitenkin löytänyt sen oikean ihmisen vierelleni elämäni suurimpien vaikeuksien keskellä. On ollut lohduttavaa huomata, etten olekkaan yksin, vaikka kaikki muut ovat ympäriltäni hävinneet, mieheni on seissyt vierelläni vahvana kuin muuri.

    Olen todella onnellinen puolestanne ja toivon teille paljon lisää rakkauden täyteisiä hetkiä<3

  2. Voi miten tunteikkaasti osaat kirjoittaa kokemuksistasi – löysin blogisi tänään ja luin yhdeltä istumalta kaikki postauksesi läpi. Kuinka kauniisti löysit surustanne näin ihanan asian ja ajatuksen siitä, että rakkaus kantaa.

    Itse en ole koskaan synnyttänyt lasta. En elävää tai kuollutta. Positiivisia raskaustestejä minulla kuitenkin on takana 3, samoin myös kolme keskenmenoa jotka tulivat ennenkuin ehdin edes kunnolla raskaana ollakaan. Koen olevani hyvin epäonnistunut, tuntuu että vauvat eivät vain halua pysyä sisälläni, mikä minussa on vikana kun en pysty luomaan sisälläni uutta elämää? Naisen tärkein tehtävä ja minä en siihen kykene, edes yhdellä kerralla kolmesta mahdollisuudesta. Toisaalta tunnen olevani äiti kolmelle ja välillä tuntuu että en ole edes ”oikeasti” ollut raskaana, olenhan menettänyt kaikki jo hyvin varhaisilla viikoilla. Kaiken tämän keskellä tämä on kuitenkin vahvistanut meidän avioliittoamme ja välillä jopa jaksamme luottaa siihen, että jos neljäs raskaus vielä joskus alkaa, saamme tällä kertaa vauvan syliin asti. Meilläkään kun ei tutkimuksista ole löytynyt mitään geenivirhettä joka tälle altistaisi, olen ollut kolme kertaa sen klassisen huonon tuurin uhrina.

    Toivon sinulle paljon voimia ja niitä hyviä päiviä tälle keväälle. Toisaalta niin tiedän, mitä tunnet ja toisaalta en alkuunkaan. Surua tämä silti on, joskin hieman erilaista.

    Johanna.

    1. Kiitos kauniista, mutta kuitenkin myös surullisesta tarinastasi. On koskettavaa kuulla, että myös muiden suhteet ovat vain vahvistuneet surun ja vastoinkäymisten vuoksi. Niin se kuuluisikin mennä! Rakkaus kantaa eteenpäin meitä jokaista ja hienoa, että myös teitä!❤️❤️ Vaikka et olekaan kokenut juuri vastaavaa, antoi tarinasi silti minulle voimaa ja vertaistukea. Me naiset emme ole yksin näiden asioiden keskellä vaikka joskus siltä tuntuisikin❤️ Kiitos Johanna!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *