Raskaana oleva – mene pois

Seison synnytysvuodeosaston wc-tiloissa. Olen juuri synnyttänyt ja sulkenut arkun kannen. Hyvästellyt lapseni. Katson itseäni peilistä. Näen turvonneet silmät ja itkuiset kasvot. Tunnustelen vatsaani – raskausvatsa on poissa. Viimeisillään raskaana oleva nainen pesee käsiään vieressäni. Kuulemma synnyttää huomenna. Valittaa kamalasta olostaan ja kuinka ei haluaisi olla enää raskaana. Vihaa sitä. Hänen on paha olla ja lapsikin vain potkii kipeästi. Niin. Minun lapseni ei enää potki. 

Syön tyynesti aamupalaa keittiössämme ja katselen maisemia. Silmiini osuu nainen suurella raskausvatsalla astumassa autoon miehensä saattelemana. He näyttävät onnellisilta. Käännän katseeni pois ja ruokahaluni katoaa. Tekisi mieli oksentaa juuri nielty leipä keittiön pöydälle.

Kuva: Iris Ojalammi

Selaan instagramia ja huomaan kauniin kuvan pariskunnasta. Mies lempeästi kädet naisen raskausvatsalla ja molempien katseesta huokuu syvä onnellisuus. Purskahdan itkuun ja poistan tilin seurattavista.

Facebook. Silmiini osuu ultrakuva. Taas uusi raskaus jollekkin. Jee. Harkitsen koko profiilin poistamista ja en seuraavaan viikkoon pysty muuhun kuin työn tekoon. Loput ajasta itken.

Istun kahvilassa ja viereisessä pöydässä näen vastasyntyneen lapsen ihanan tuuhealla tukalla. Hän näyttää niin pieneltä ja suloiselta. Kyynel vierähtää poskelleni. Tuo kaikki vietiin meiltä. Vatsaani kouristaa ja haluaisin vain vajota maan alle.

Raskaana oleva äiti juo alkoholia ja polttaa tupakkaa. Laiminlyö lastaan. Mietin vieressä, miksi hänelle annetaan terve lapsi samaan aikaan kun itse välttelin fetajuustoa suojellakseni lastamme parhaamme mukaan, silti lopulta epäonnistuen. Elämä todella on epäreilua.

Kuva: Iris Ojalammi

Kuulen onnelliset raskausuutiset. Pidättelen kyyneleet. Hymyilen leveästi ja onnittelen. Kotiin mennessäni saan raivokohtauksen. En voi käsittää miksi toisille annetaan ja toisilta viedään. Miksi? Itken hallitsemattomasti ja toivon jopa kuolevani.

Oma elämäni on pysähtynyt ja muu maailma jatkaa kulkuaan. Se tuntuu todella vaikealta välillä. Se muu maailma ja ne ympärillä olevat ihmiset. Ennen pysähdyin ihastelemaan tuntemattomien vauvoja, nykyään juoksen lujaa ohi ja toivon etten kohtaisi. En halua joka hetki muistutusta siitä, etten saanutkaan olla äiti. Joskus tarvitsen rauhaa omalta surultani. Joskus haluaisin saada unohtaa. Edes hetkeksi. Raskaana oleva – mene pois. En halua sinua elämääni juuri nyt.

Kommentit (12)
  1. Voi hyvänen aika, olen tosi pahoillani puolestanne. Olen edellisen kerran käynyt blogissasi kun tilanne oli ihan toinen. Tunteesi saavat olla olemassa, jos ei niitä joku ymmärrä tässä hetkessä, ei ymmärrä mitä olet joutunut ja mitä joudut käymään läpi. Voimia ja siunausta ( jos saa toivottaa).

    1. Ajattelet viisaasti. Kiitos kun kommentoit ja luet! <3

  2. Kiitos tästä kirjoituksestasi. Menetin juuri keskosena syntyneen lapseni, hän olisi myös ollut esikoisemme. Tämä teksti kuvasi niin riipaisevan hyvin myös omia ajatuksiani ja tuntemuksiani. Voimia teille <3

    1. Osanotot ja ihan hurjasti voimia myös teille!❤️ Lohduttavaa kuulla, jos teksteistäni voisi olla jotakin apua tai vertaistukea suruunne. Hetki kerrallaan…❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *