Uusi vuosi ja uusi koti

Tarkoituksella pitkäksi venähtänyt joulutauko blogista on tullut päätökseensä. Lähes koko viime vuoden kirjoittelin tuntemuksia esikoisen menetyksen jälkeen ja loppuvuodesta alkoi tuntumaan että tarvitsen hengähdystauon. Kun asioita käsittelee jatkuvasti niin kotona, hoitohenkilökunnan kanssa kuin blogissakin niin tuntui helpottavalta päästää jostain näistä irti ja keskittyä hetken vain niihin hyviin asioihin. Toisen lapsen odotukseemme ja uuteen kotiimme.

Ostimme omakotitalon loppuvuodesta ja uuteen kotiin muutto ajoittui joulukuulle. Muuttoon, remontteihin ja tavaroiden järjestelyyn upposi suuri osa ajastani, eikä sen yhdistäminen raskauteen ole ollut aina kevyimmästä päästä. Olenkin siis keskittynyt 110% vauvan hyvinvointiin ja kuunnellut omaa jaksamistani. Fyysisesti raskaus on näin loppumetreilläkin todella helppo, enkä koe tarpeelliseksi valitella mitättömistä pikku säryistä ja väsymyksestä joita raskauteeni kuuluu. Henkinen puoli onkin sellaista vuoristorataa, että välillä siinä ei itsekään pysy mukana. Eikä aina ehkä tarvitsekaan. Joulun alla makoiltiinkin sydän pelkoa täynnä synnärillä, mutta huolet osoittautuivat onneksi täysin turhiksi. Vauva kasvaa kohisten ja kaikki näyttäisi edelleen olevan paremmin kuin hyvin.

Myimme edellisen kotimme ja se olikin yksi taakka harteiltani pois. Ei siksi, etten olisi kotiamme rakastanut – vaan siksi että ne seinät muistuttivat minua surusta ja kaipauksesta. Niiden seinien sisällä itkin monen vuoden edestä ja valvoin keittiön pyödän ääressä äänettömästi elämälle huutaen. Niiden seinien sisällä silitin viimeisen kerran vatsaani hyvästelläkseni tyttäreni. Niiden seinien sisälle palattiin tyhjin käsin sairaalasta ja pakattiin kaikki lastentarvikkeet varastoon. Niiden seinien sisältä kuljettiin kappeliin, krematorioon ja ensimmäiset kerrat hautausmaalle. Niiden seinien sisälle vastaanotin suruvalitteluita onnittelujen sijaan. Suuri suru asui siellä meidän kanssamme. Siellä istuessani pystyin tuntemaan ja lähes haistamaan sen päivän kun kuulimme huonot uutiset ja palasimme takaisin kotiin. Siellä pystyin aidosti palaamaan takaisin siihen hetkeen kun olin huonoimmillani. Pystyin näkemään itseni siinä samassa nurkassa pieneen myttyyn käpertyneenä ja sydän vereslihalla. Itkemässä sellaista surua, jollaista en tiennyt edes olevan. Niin raastavan kivuliasta että pelkkä hengittäminen sattui.

Vanha ovi sulkeutui ja uuden kodin ovi avautui. Näiden seinien sisälle rakennetaan uutta tarinaa kuitenkaan vanhaa unohtamatta. Seinät eivät kuitenkaan enää muistuta siitä vanhasta ja kaikkeen tähän uuteen hyvään on helpompi tarttua täällä. En pysty enää eläytymään niihin pahimpiin hetkiin ja tuntemuksiin, joita vanhassa kodissa koin. Täällä tuoksuu uudelta alulta, puhtaalta rakkaudelta ja onnellisuudelta. Surun, kuoleman ja kaipauksen tuoksut jäivät taaksemme. Vuosi 2020 on ollut mielettömän ihanaa aloittaa täällä. Uusi koti ja uusi vuosi. Vuosi, joka toivottavasti meille tarkoittaa tyhjän sylin täyttymistä. En voisi olla onnellisempi juuri nyt.

P.S. Viimeistään nyt kannattaa seurata minua instassa @lapsetonaiti. Siellä arkisempia juttuja ja höpöttelyjä raskaudesta.

Kommentit (2)
  1. Onnea uuteen kotiin, näyttää kauniilta! Ja tsemppiä loppuraskauteen, pian hän on täällä <3

    1. Kiitos paljon! <3 Ja pian todellakin! Loppuraskaus menee hujauksessa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *