Ladataan...
Lastentarhaaja

Kritisoin viime kirjoituksessani Jari Sinkkosta vanhanaikaiseksi ja se sai minut miettimään, että missä asioissa minä itse olen vähän jäljessä. Lista oli pitkä, mutta yhdessä asiassa haluaisin pysyäkin siellä heinäladon takana. Nimittäin tämä digiaika on minulle haastavaa. 

Toisaalta rakastan asioiden helppoutta, tiedon ja viihteen nopeaa saatavuutta ja maailman pienentymistä. Toisaalta kammoksun puhelimien, padien ja telkkareiden kalmansinistä loistetta. Ahdistun, kun ajattelenkin tuhlattua aikaa Whatsappin, Instagramin ja Facebookin parissa. Silti pysyn siellä. Ilahdun joka kerta, kun näen näytön yläruudussa viestin merkin. Ystäväni sanoin, haen sieltä jatkuvaa palautetta. 

Olen tieteen ja todisteiden suuri ystävä. Mikäli joku on tutkittu ja todistettu niin mielestäni siinä ei ole hirveästi mitään nokan koputtamista. Toisaalta käyttäytymistiede on minusta sen verran mukatiedettä, ettei siinä aina voida olla aivan satavarmoja asiasta. Siitä huolimatta tukeudun aika monessa asiassa tutkittuun tietoon. Siksi hätkähdin tulevaisuuden tutkimuksen tohtorin Marja-Liisa Viherän kommenttia, kuinka hänestä lasten puhelimen käyttöä ei tarvitsisi rajoittaa. Viherällä on mielettömän pitkä ura takana ja tavallaan haluaisin nyökytellä minua viisaampien ihmisten kommenteille. Tässä kuitenkin huomaan, etten pysty. Ei Viheräkään tarkoita, että lapset saisivat pelata ampumispelejä ilman rajoituksia ja chattailla tuntemattomien ihmisten kanssa. Hänellä on ihan pointtinsa siinä, että myös peleissä oppii ja ruudun äärellä vietetty aika voi olla laadukasta. Niin toki voikin.

En silti luottaisi yhtään lapsen omaan kykyyn rajoittaa omaa ruudun ääressä vietettyä aikaa. Miksi hän osaisi rajoittaa itseään, jos minäkään en osaa? 

Mieheni on intohimoinen pelaaja. Nimenomaan PC-pelien pelaaja, pleikkarit ja muut ovat kuulemma ihan turhia. Ehta nörtti siis. Hänen kauttaan olen ymmärtänyt, miten hyvin pelaajat ovat verkostoituneet. Yksi ilta kuuntelin, kuinka pelien välissä hän neuvoi jotain yläasteikäistä ottamaan tiettyjä kursseja lukiossa, mikäli tahtoo Teknilliseen korkeakouluun. Sitä voisi kutsua jo laadukkaaksi pelien parissa vietetyksi ajaksi. He oppivat englantia ihan käsittämättömän nopeasti, koska toisten pelaajien kanssa kommunikointi nostaa motivaatiota aika paljon enemmän, kuin enkun sanakoe. Pelien ympärille järjestetään tapaamisia ihan tosielämässä ja en ollut ymmärtänyt, että suuret pelitapahtumat ovat todella sosiaalisia tapahtumia.

Sitten on se kääntöpuoli. Toiseen maailmaan uppoutuminen. Se ettei enää haluta tulla sieltä pois. Oikea elämä tuntuukin liian raskaalta. Mietin, että mitä minä itse haen ruudulta. Nopeaa tyydytystä, nopeita ärsykkeitä, tylsyyden poistamista. Lapsi hakee sitä ihan samaa. 

Minä uskon, ehkä sitten vanhanaikaisesti, että lapsen aivot tarvitsevat sitä tylsää aikaa. Tylsinä hetkinä herää ne parhaimmat ideat, parhaimmat leikit ja mielikuvitusmaailmat. Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne erään harjoittelupaikkani lapsesta, joka eli täysin pelimaailmassa. Kaikki leikit ja piirustukset olivat vain peliä ja hän seurasi kelloa hyvin tarkasti, koska tiesi kotona pääsevänsä heti pelaamaan. Mitä muistoja tälle lapselle jää omasta lapsuudestaan? Ymmärrän, että käpylehmien aika on tietyllä tavalla ohi. Mutta tarvitseeko heti hypätä sinne toiseen päätyyn?

Päiväkotejakin yritetään pikkuhiljaa digitalisoida. Toivotan onnea siihen yritykseen. Entisen työpaikkani johtaja tekee edelleen kaiken paperille, että tämä on lähtötilanne. Päiväkodin työntekijät eivät varsinaisesti ole teknologiamaailman ykkösosaajia. Meitä ei kutsuta Slushiin. 

Olin kurssilla, jossa eskariopettajille opetettiin padien käyttöä. Tilanne oli jotenkin surkuhupaisa. Toisella puolella eräs nainen selitti, ettei kerro lapsille internetistä. Ei siis edes kysyttäessä kertoisi. Toisella puolella opetettiin ottamaan padilla kuvia. Itse olen suhteellisen avuton teknologian parissa, mutta siinä ympäristössä olisin voinut pukea päälleni mustan poolon ja toimia visionäärinä. 

Tavallaan olen kiitollinen tästä. Kun ihan totta puhutaan, en kaipaa töihini älytauluja tai padeja. Haluaisin, että päiväkodin työntekijöille opetetaan wordin ja meilin käyttö. Siitä voidaan aloittaa. Annetaan lasten olla vielä hetki. 

En ole muuttamassa Indianaan ja vetämässä amissipäähinettä päähän. Pikku Kakkonen ja BUU-klubben ovat mielestäni fantastisia ohjelmia. Kipeänä ollessani olin helpottunut, että lapseni suostui makoilemaan vieressäni, kun katsoin Murha paratiisissa (rakastan aamupäivän kevyitä höpösarjoja). Minusta on kiva näyttää kavereiden muksuista videoita lapselleni hänen huutaessa, että VAUVVA! Netflixissä on ehtymätön Pipsa Possu-kimara, johon ihan varmasti tulen tarttumaan.

Silti toivon, että ruutuaikaa todellakin rajoitettaisiin jokaisessa kodissa. Toivon, että lapset joutuisivat matkaamaan päiväkotiin ikkunasta katsellen. Toivon, ettei laitteita tuotaisi ruokapöytään. Toivon, että lapsilla olisi välillä hiton tylsää ja he ajaisivat vanhempansa hulluksi marinallaan.

Ehkä minäkin siis alan syömään sitä naftaliinia ihan Eka Vekarana.

Ladataan...

Ladataan...
Lastentarhaaja

Kansakunta kohahti, kun Cheek tuli uutisensa kanssa kaapista. Hän lopettaa cheekkeilyn.

Tiedättekö kuka ei ymmärrä tehdä cheekkejä? No Sinkkosen Jari. Jari on on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Jari on myös kasvatusasioiden Juha Mieto, jolta kysytään mielipide ihan joka asiaan. Nyt Länsiväylä oli haastatellut Jaria näistä nyt pinnalla olevista sukupuoliasioista ja hän tietenkin halusi ottaa taas kantaa:

– Minä en tällaista moninaisuuspuhetta ymmärrä alkuunkaan. Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä, Sinkkonen lataa.

Niin Jari, noin sä sit sanoit. Koko jutun voi lukea täältä http://www.lansivayla.fi/artikkeli/579058-jari-sinkkonen-antaa-huutia-sukupuolten-hamartamiselle-se-etta-lasta-ei-saa-sanoa.

Onneksi Raisa Cacciatore ja Jaana Wessman antoivat nopeat vastineet, joissa avattiin Jarille tutkimuksia ja nykyajan tuulahduksia. Cacciatoren ja Wessmanin ajatuksia löytyy näiden linkkien takaa https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235063-jari-sinkkonen-kielsi-transilmion-ja-sukupuolen-moninaisuuden-lastenpsykiatri-jaana & https://www.hs.fi/elama/art-2000005447905.html.

En lähde Cacciatoren ja Wessmanin ajatuksia enempää referoimaan, nuo linkitetyt lehtijutut kertovat kaiken tarpeellisen.

Enemmän minua ihmetyttää Jarin tyylisten vanhojen jäärien pakonomainen tarve pysytellä tiukasti jossain kultaisella 50-luvulla. He varmaan haluaisivat edelleen körötellä hevosvankkurilla ostamaan viinapulloaan tiskin takaa. Jarin pippeliin ja pimppiin viittaaminen kuulosti kummallisen paljon Timo Soinin hassutteluilta esimerkiksi lippalakeista ja hedelmistä: “Jos meloni ja omena pitävät samankokoista lippalakkia, niin kaikki voivat nähdä, että se ei vain sovi kaikille.” Kukaan ei ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, mutta tuossa tuo keski-ikäinen setämies myhäilee niin eiköhän printata tämä lehteen. Jarin kommentista puuttuvat pippeleille ja pimpeille sovitetut lippalakit, mutta samassa läppämaailmassa liikutaan.

Jos on jäänyt oman alansa tutkimuksista noin pahasti jälkeen, niin voidaanko olettaa hänen olevan muissakaan asioissa kovin nykyaikainen, vastaanottavainen ja avoin?

Jännästi uusien asioiden vastustaminen tuntuu koskevan ihmisillä ihan kaikkia elämän osa-alueita samalla kertaa. Vai oletteko usein kuuleet tasa-arvoista avioliittolakia kannattavasta maahanmuuttokriitikosta? Olisin hieraissut silmiäni jos Odinin soturit olisivat marssineet Pride-kulkueessa viime kesänä. Haastattelussa he kommentoisivat, että “tottakai me toivomme, että kaikki saisivat rakastaa kaikkia sukupuolesta riippumatta. Rakkaus on ihana asia. Tai siis valkoisten rakkaus on ihana asia”.

Tai ihminen, jonka mielestä naisen paikka on keittiössä, tuskin toivoo sen naisen kokkaavan siellä keittiössä vegaaniruokaa?

Eli kuule Jari, sinun on aika vetäytyä sinne Juha Miedon naapuriin hakkaamaan halkoja. Voimme kaivaa sinut esiin aina kerran vuodessa ja naureskella vanhan ajan havinalle. Kirjoittaisimme muutaman artikkelin siitä, kuinka söpö tuommoinen hieman hassahtanut tohtori onkaan ja muistelisimme urasi kulta-aikoja. Siinä samalla voisimme haastatella naapuriasi Juhaa mämmistä tulevaa pääsiäistä varten. Sitten pakkaisimme sinut takaisin naftaliiniin odottamaan seuraavaa vuotta. 

Ladataan...

Ladataan...
Lastentarhaaja

Terveisiä sairastuvalta! Olemme  molemmat lapsen kanssa kipeänä. Sillä erotuksella, että toinen leikkii ja lauleskelee Ihhahhaata samalla, kun toinen niistää paperirullan verran ja sadattelee kaikilla eri kielillä. Koskakohan sitä oppisi sairastamaan ihan vauvana, rennosti ja Puppea selaten?

Minulla on ollut tässä pitkän aikaa mielessä sellainen aihe, kun ihmisen oma vastuu. En ole vain saanut ajatustani kasaan, mutta nyt hieman kuumeisena päätin yrittää. Päiväkotimaailmaa ja kotiäitiyttä yhdistää (ainakin) yksi asia: selittely. Ei haluta toimia tietyllä tavalla, vaikka se saattaisi ratkaista ongelman ja selitellään tie ulos siitä. Ulkona sataa kaatamalla, eikä huvittaisi lähteä 15 eskarin kanssa lammikkoon seisomaan. Kiemurrellaan hetki ja vedetään hatusta joku näppärä pöytätehtävä ja selitellään itsemme ulos märästä ulkoilusta. Vaikka kaikki tietää, että jokaiselle tekisi hyvää käydä kääntymässä ulkona kelistä huolimatta. Lapset eivät tästä varsinaisesti kärsi, mutta olisiko helpompi vain sanoa totuus: en halua mennä ulos, koska olen laiska ja inhoan kastua. Säästyttäisiin niiltä selityksiltä. 

Itse olen jättänyt lounastreffejä ja muita tapaamisia vedoten lapsen päiväuniin. Todellinen syy on, että olen vain laiska pakkaamaan kaikki kamat mukaan ja on mukavaa, kun lapsi herää omasta sängystään naama turvoksissa ja tuoksuen unelta.

Ystäväni juuri viestitteli, että elämä on helpompaa, kun vain raahaa itsensä ja taaperonsa ulos aamulla. Muksu on niin väsynyt päiväuniaikaan, että viereen voisi tiputtaa talon parhaat kristallit ja tämä ei heräisi. On ollut vain niin mukavaa pysyä sisällä, kun ulkona on märkää ja ikävää. On ollut helpompaa selitellä ja ihmetellä, että miksi lapsi ei nuku, kuin vetää ne kuravaatteet päälle ja mennä sinne hiekkalaatikolle istumaan.

Ja miksikö oma lapseni ei juo pullosta? No koska olin niin kusessa, että imetys loppuu jos alan syöttämään pullosta. Lisäksi olin laiska kokeilemaan erilaisia pulloja. Ihan älytöntä, nyt kun sitä miettii. Omilla peloillani ja laiskuudellani hankaloitin meidän perheen arkea. Välillä joku myös erehtyy kysymään minulta lapseni potalla käymisestä, nyökkäilen vaivautuneesti ja mutisen jotain, että getting there. Todellisuus on, etten ole jaksanut olla kovinkaan aktiivinen siinä asiassa. Voisin selitellä ummet ja lammet joistain lapsen herkkyyskausista, mutta syy on vain oma laiskuus.

Yhdessä päiväkotiryhmässä aloitettiin lasten pukeminen aina niin, että yksi lapsi jäi häntäpäähän odottamaan vuoroaan. Miksi näin? Siellä tiedettiin, että hänet tullaan hakemaan niihin aikoihin ja toivottiin, että vanhempi astelee sisälle ja saa näin itse pukea lapsensa. Vähemmän duunia heille. Sitä seliteltiin sillä, että lapsi tykkäsi lueskella kirjoja sillä välin, kun muita puettiin, mutta oikea syy oli varsin selvä. Seliseli.

Olen myös kuullut tuhat selitystä sille, miksi ei voi liikkua ja pitää huolta itsestään. Meidän työ on todella fyysistä ja se vaatii tietyn aktiivisuuden myös vapaa-aikana. Sen sijaan odotellaan työterveyden lähetettä fysioterapiaan, eikä tehdä sillä välin mitään. Sitten jos sinne fyssarille päästään, niin valitetaan huonoista liikkeistä ja ettei omisteta niiden tekemiseen vaadittavaa kuminauhaa. Voivotellaan huonoja julkisia palveluja ja ryvetään hartiasäryssä. Oikeat ongelmat ovat omassa sarjassaan, mutta melko moni kiputila olisi ratkaistavissa kepin pyörittelyllä.

Ymmärrän, että ihminen joutuu helposti ihmeelliseen tekemättömyyden kierteeseen. Kipu ruokkii huonoa fiilistä, eikä silloin tee mieli lähteä Elixiaan trikooasusteisten bodaripupujen sekaan. Mutta älä syytä siitä muita, oikea syy on peilissä. Olet vain patalaiska ja se on ihan okei. Nyt kun varsinainen syypää on löydetty, voidaan lopettaa työterveyshoitajan syyttely ja nousta sieltä sohvalta. Toistettakoon, että oikeat fyysiset vammat ovat eri asia. Harva lähtee hölkälle paikoiltaan luiskahtaneen välilevyn kanssa. Luultavasti sekin olisi voitu välttää harjoittamalla keskivartaloa, mutta eipäs nyt saivarrella.

Jokainen laiskotelkoon niin paljon, kuin haluaa. Muiden ongelmaksi se muuttuu, jos se vaikuttaa työsuoritukseen. Vai mitä pitäisi ajatella jos työkaveri ei voi ulkoilla yli kahta tuntia lasten kanssa vedoten fyysisiin haasteisiin. Nämä fyysiset haasteet eivät kuitenkaan estä koko päivän retkeä kauniina kesäpäivänä. Mitä tässä tilanteessa voi sanoa? Ei toisen kertomaa kiputilaa voi kyseenalaistaa (ääneen). Ehkä oikeasti on maantieteellisistä syistä johtuvia kipuja. Lähempänä merta ja auringon lämmittäessä selkäkin suortuu?

Eli väsyttääkö sinua aamulla, mutta et voinut mennä nukkumaan ajoissa, koska_________(lisää haluamasi selitys). Sinun oli pakko syödä lounaaksi Omar-munkki ja sitten valittaa vatsakipuja, koska _________(lisää haluamasi selitys). Et voi tulla ajoissa kokoukseen, johon kaikki muut pääsevät aina ajallaan, koska _________(lisää haluamasi selitys).

Täten haastan meidät kaikki asettumaan peilin eteen joka aamu ja lausumaan kolme kertaa: oma vika, pikku sika. Oma vika, pikku sika. Oma vika, pikku sika. Itse taidan lausua litanian varmuuden vuoksi tuplasti, meneepähän perille myös kuumeessa.

Ladataan...