Edes kaikki ystäväni eivät tiedä – tai ainakaan muista – että minulla on kolme tatuointia. Ne ovat nimittäin säälittävän pieniä rääpäleitä ja koko kolmikko on piilotettu raukkamaisesti paikkoihin, josta ne eivät vilku normivaatteiden alta (ellei nyt satu olemaan Rihanna).

Kuka tahansa tatuoinnin hankkinut tietää kuitenkin, että kerrasta jää koukkuun. Uudet kuvat houkuttavat pysyvästi, mutta en ole vuosiin päässyt asiassa eteenpäin — eli alan liikkeeseen (raskaus- ja imetysaikana tatskojen hankkimista ei kai suositellakaan). Arvon vieläkin, haluanko isoa kuvaa näkyvälle paikalle. Useimmiten päädyn siihen, että haluan, ja vieläpä monta, mutta viime hetkellä Mitä jos kyllästynkin ja joudun katselemaan rumaa tatuointia loppuelämäni kuiskailee takaraivon suunnalta.

Kuume aktivoituu kuitenkin joka kerta, kun näkee ihoon istuvan, kantajalleen täydellisesti istuvan kuvan. Kuten vaikka tällä viikolla ystävän klassisen, hekumallisen, koristeellisen Mucha-jäljennöksen tai rakkaan lankomiehen tribuutin lempibändilleen. Komiaa.