Kun ei osaa päästää irti

Tää on kaikista henkilökohtaisin teksti, mitä koskaan oon kirjoittanut, mutta oon niin sinut asian kanssa, etten koe häpeää sanoa sitä ääneen. Jos satut kuuntelemaan meidän radio-ohjelmaa, tiedät että lauon siellä kyllä kaikki kokemukset liittyen miehiin, mutta en sinänsä siellä kovin syvällisesti ole puhunut mun tunne-elämästä. Meidän radio-ohjelma pohjautuu siihen, että ihmiset lähettävät meille kysymyksiä tai no, lähinnä ongelmia heidän parisuhteista ja seksielämästä. Me vastaillaan niihin omien kykyjemme ja kokemuksiemme mukaan. Emme missään nimellä millään ammattitaidolla. Mä ajattelin, että jos nyt olis mun vuoro kysyä jotain teiltä? 

Hei sinä,

Olen 28-vuotias sinkku ja asun Helsingissä. Oon viimeisen 3,5 vuoden aikana tavannut monen monta ihanaa miestä, joiden kanssa olisin nähnyt itseni parisuhteessa. En kuitenkaan halua sitoutua keneenkään, koska en osaa päästää irti yhdestä ihmisestä. (Jos joku mun someseuraaja alkaa tässä kohtaa miettimään kuka se voi olla. Ei, et ole koskaan häntä mun somekanavissa nähnyt.)

En oikeastaan osaa sanoa, että onko kysymys siitä, että en halua päästä yli? Vai etten pysty siihen vieläkään? Näinkään monen vuoden jälkeen. Tavallaan olen päästänyt hänestä irti, koska emme me päivittäin tekemisissä ole, mutta mun ajatukset ei päästä irti. Annetaan hänelle nimeksi vaikka Janne. 

En halua sitoitua keneenkään, koska mietin aina, et jos nyt sitoudun häneen, niin mites sitten Janne? Sitten en voisi olla Jannen kanssa?

Aina kun meen treffeille tai näen jotain miestä useamman kerran, odotan että mulla tulis samanlainen fiilis mitä mulla tuli Jannesta. Sen takia mun pettyminen treffien jälkeen on aina aika suuri, kun koskaan sitä samaa fiilistä ei tule, mitä tuli Jannen kanssa. Vertaan loputtomasti sitä fiilistä mikä mulla treffeillä tulee, et mimmonen fiilis mulla tuli Jannen kanssa. Kun totean et ei tää ollu niinkuin Janne, en jaksa nähdä toista kertaa. Mikäli se tyyppi hurmaa mut niin, että jaksan nähdä useamman kerran, totean yleensä parin kerran näkemisen jälkeen itsekseni ja ystävilleni ”mutta kun ei sen kans ollu samanlaista kuin Jannen kanssa”.

Mä vertailen miehiä loputtomasti Janneen, enkä sen takia edes anna mahdollisuutta kenellekään. En anna myöskään itselleni mahdollisuutta tutustua tai ihastua keneenkään, koska takaraivossa on aina vilkuttelemassa Janne. Musta tuntuu, etten edes pysty ihastumaan keneenkään tai en anna itseni ihastua. Mistä ihmeestä tää johtuu? Miten joku ihminen voi näin pitkään olla mun takaraivossa ja niin sanotusti hänen takiaan monta hyvää tyyppiä on mennyt ohi, koska olen jäänyt haikailemaan, että ei tää ollut kuin Janne.

Vertaan tätä tilannetta mun päässä kuolemaan. Kun Janne ei ole mun elämässä, se on periaatteessa ”kuollut” mun elämästä. Jos joku mun läheinen ihminen kuolisi, enhän mä sitäkään unohtaisi koskaan? Onko Jannessa jotain niin erityistä mulle, että en pysty häntäkään unohtamaan? Aiheuttiko Janne mussa niin voimakkaita tunteita, että odotan loputtomiin, että tapaisin miehen, joka aiheuttaisi minussa yhtä voimakkaita tunteita kun Janne? Ja sitten kun he eivät aiheuta, totean et ei kiinnosta? 

Voinko koskaan tyytyä mieheen, joka ei aiheuta minussa yhtä voimakkaita tunteita kuin Janne?

Romantisoinko mä liikaa sitä, että minkä fiiliksen Janne mussa sai aikaan ja odotan, että joku aiheuttaisi mussa isompia väristyksiä vai enkö mä todella ole päässy tästä ihmisestä yli? Missä kohtaa menee se ultimaattinen raja, että tää ihminen unohtuu? Vai onko meillä ihmisillä vaan elämässä sellaisia ihmisiä, jotka vaan on niin erityisiä, että ne ei unohdu koskaan? Mut kuinka sen voi laittaa sivuun, jotta parisuhde jonkun toisen kanssa voisi onnistua?

Jotta sä et pidä mua ihan säälittävänä nyyhkyttelevänä sinkkuna. Emmä Jannen takia itke sohvalla viltin alla joka viikko koira kainalossa. Mä voin oikein hyvin yksin. Tää nyt on vaan ollut sellainen asia, mikä tulee esille kerta toisensa jälkeen ja haluaisin asialle jonkun päätöksen. Ja jännintähän tässä on se, että en edes tiedä että haluaisinko oikeasti Jannen kanssa enää mitään. Suurin ongelma mulle on se ajatus Jannesta ja siitä, että kenenkään kanssa oleminen ei tunnu niin hyvältä kuin Jannen. Miten voisin tutustua ihmiseen, etten edes vertaisi sitä Janneen? Kuinka päästä omista ajatuksista yli junnaamatta paikallaan? Tai ehkä mä vaan oon koukussa kaipaamiseen. Emmä tiedä.

Vaikeita kysymyksiä. Ehkä joku on joskus ollut samassa tilanteessa.

IMG_2868.JPG

 

 

 

Kommentit (32)
  1. Oi kaikkia maailman miehiä, niitä on niin monta mutta edelleen ”Janne” pyörii mielessä, miks kukaan muu ei saa mua tuntemaan samaa kun Janne? Täys mysteeri mulle.

  2. Kauanko tästä Jannesta on aikaa? Oman ”Jannen” jälkeen kului kaksi vuotta että mieheni löysin ja silloin kyllä kolahti tosi kovaa. Ei ole mitään syytä tyytyä vaihtoehtoon joka on sinnepäin kun on niinkin suuresta asiasta kuin elämänkumppanista kyse. Kuulostaa kuitenkin siltä ettet ole päästänyt Jannesta irti. En usko että sitä uutta voi löytyä ennenkuin olet henkisesti tehnyt sen päätöksen että se miten Janne sua kohteli on jotain mitä et halua enää ikinä kokea. Ja koska ihmiset eivät muutu on odotettavaa että Jannekaan ei muutu. Eli sun on suljettava se ovi ja tehtävä tilaa ja mahdollisuus löytää uusi onni sellaisen miehen kanssa jonka kanssa synkkää ja joka kohtelee sua hyvin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *