Lista heikkojen hetkien varalta

Mä oon tosi huono olemaan yksin, siis sinkkuna. Mulla on jotenkin aina ollut sinkkuna tosi rauhaton olo ja sellainen et odotan koko ajan jotain. Tuntuu että elämästä puuttuu jotain. Emmä tiedä, vaikea selittää. Ehkä siellä on joku joka ymmärtää. Tälläkin viikolla kun mä olin yksin lounaalla, katselin samalla netistä, et mimmosen häämekon mä joskus haluan. Sitten havahduin, että mitä mä taas haaveilen. Eihän mulla ole edes sulhasta. No mutta mennään asiaan ennen kuin mä alan kuulostamaan Suomen säälittävimmältä sinkulta. Semmonen ohjelma muuten puuttuu tv:stä…

Millainen on mun unelmien mies -postauksessa kirjoitinkin, että olen vasta 27-vuotias ja olen asunut jo 4 kertaa avoliitossa. Harva minun ikäinen on noin montaa kertaa ehtinyt asumaan jonkun kanssa yhdessä. Edes kämppiksen? Mä haluaisin nyt kuitenkin oppia olemaan yksin ja oikeasti keskittymään omaan eläämääni ja toteuttaa asioita ilman, että siinä tarvii olla ketään muuta. Heikkojen hetkien varalle, ajattelin kirjotella ylös, että minkälaisia miehiä mulla on ollut tai minkälaisiin mä olen elämäni aikana tutustunut. Niinä heikkoina hetkinä voin palata lukemaan tätä listaa. Ehkä naureskellen todeta, että kuinka ihanaa ja helppoa onkaan olla yksin? Onhan sulla popparit valmiina? 

 

Herra Amore Mio

Jossain vaiheessa elämää, mä vedin sellaisia takertujia puoleensa ettei kukaan. Muistaakseni tää oli sitä aikakautta kun mä hakemalla hain itselleni poikaystävää. No ompa ihme, että vedän silloin kaiken maailman hulluja puoleeni. No mä tapasin vuosia sitten erään miehen toisella paikkakunnalla. Vietettiin hauska ilta baarissa, ei sen kummempaa. No ehkä saatettiin vaihtaa pari märkää pusua 3 promillen humalassa. Hän kertoi tulevansa seuraavana viikonloppuna Helsinkiin ja halusi nähdä minua. Emme missään vaiheessa puhuneet, että hän tulisi minun luo yöksi, vaan sovimme, että käymme lauantaina syömässä. Hän puhui koko ajan, että tulee sukulaistensa luokse Helsinkiin.

Hän soittaa minulle puolta tuntia ennen treffejä, että hän on pihalla. Sanoin, että no tule nyt sitten ihmeessä ylös, koska en ole vielä puunannut itseäni tarpeeksi. Avaan oven ja sieltä hän tulee matkalaukun kanssa. Ihmettelin sitä ja hän samalla tokaisee, että Onhan ok jos olen täällä viikon? No eihän se ollu, mutta miten sen kehtaa suoraan sanoa? Vedän vaatteet niskaan ja lähdetään ravintolaan. Otettiin alkuun skumpat jonka jälkeen hän kaivaa taskustaan korurasian. Mun silmät meinas tulla päästä siinä vaiheessa ulos ja mietin mielessäni, että mitä helvettiä, onko tuo nyt sitten kosimassa minua? No ei sentään ollu. Hän alkaa avautumaan fiiliksistään minua kohtaan ja antaa rasian. Tämä hänen puheensa oli niin syvällinen ja täynnä tunteita ja tuoksuja, että se olisi voinut olla ”puhe” ennen kosintaa. Olemme siis tässä kohtaa nähneet elämämme aikana kerran baarissa ja tuota kyseistä iltaa on kestänyt vasta alle tunnin. Avaan korurasian ja siellä on upea kaulakoru, joka myöhemmin netistä tarkistettuna on maksanut yli 500 euroa. En muista enään sanatarkasti, mutta korussa luki ranskaksi jotain todella kornia; rakkaus voittaa tai vain meidän rakkautemme voittaa. Siitä sai ihan hyvät rahat panttilainaamosta.

 

Mr. Diplomaatti

Treffit tulevan diplomaatin kanssa oli ensimmäisiä deittejä Tinderin kautta. Hän näytti kuvissa rennon rempseältä ja vaikutti hauskalta. Livenä hän oli… no miten sen vois sanoa. Limanuljaska. Niin limainen ja kliseinen, että päätin vetää treffeillä kännit. Hän vähätteli minua koko treffien ajan ja puhui vain omasta elämästään, koulutuksestaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja minun vahvimmasta osa-alueesta eli politiikasta. En saanut puheenvuoroa kertaakaan. 

Kaikesta vähättelystä huolimatta hän näki minut hänen tulevaisuudessaan. Olimme istuneet KuuKuu ravintolassa reilun tunnin jossa kohtaa minä olin jo juonut neljä isoa lasia viiniä, koska en jaksanut kuunnella häntä. En myöskään kehdannut lähteä. Reilun tunnin tuntemisen jälkeen hän kysyi, että olenko valmis jo tämän vuoden puolella muuttamaan hänen kanssaan ulkomaille ja unohtamaan omat urahaaveeni? Hän haluaisi minun tekevän hänelle lapsia ja pitävän kotona cocktailkutsuja. Tossa kohtaa olin jo niin humalassa, että mä sanoin sille että mun on oikeasti pakko lähteä kakalle. Lähdin nauraen ulos ravintolasta suunpielet punaviinissä. Soitin matkalta mun ystävälle, että miten tollasia ihmisiä voi olla olemassa?  Vai olinko juuri jossain piilokamerassa? Voitko kuvitella, hän laitto mulle seuraavana päivänä viestiä, että Minne sä oikein katosit? Olis mukava tavata uudestaan. Meinasin vastata, että oli kakka vähän kovalla, mutta päätin etten tuhlaa penniäkään puhelinlaskustani häneen. Uskon edelleenkin joutuneeni piilokameraan…

 

Herra Kiittämätön

Herra Kiittämätön oli kaikin puolin kiittämätön. Kerron hänestä yhden tarinan.

Herra Kiittämättömällä oli syntymäpäivä. Vien herralle sänkyyn kannettuna English breakfastin ja ilmoitan samalla, että lähdetään loppuviikosta viideksi päiväksi Lontooseen. Herra Kiittämätön ei ollut lahjasta yhtään innoissaan ja kysyin häneltä, että mikä sinulla on? Sain vastaukseksi, että no mitä me nyt siellä tehdään. Et nyt kyllä ihan onnistunut lahjan valinnassa. Totesin herralle siinä kohtaa, että Anteeksi Mitä? Olet kyllä aivan helvetin kiittämätön. Hän tokaisi siihen, että Laura sinä olet saanut elämässäsi kaiken kultalusikalla suuhun lapettuna ja olisi korkea aika alkaa ottamaan elämässä pettymyksiä vastaan. Et sinä Laura voi kaikessa onnistua.

En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä joka olisi sitä mieltä, että minun olisi pitänyt herran logiikka ymmärtää ja ajatella, että minä en nyt tällä kertaa onnistunut lahjan valinnassa, toivottavasti onnistun ensi vuonna paremmin. Luojan kiitos tätä ”ensi vuotta” ei koskaan tullut.

 

Herra Otan kaiken, mutta en anna mitään

Puhutaan tästä veijarista vaikkapa nimellä Kalevi. Kalevi asui minun omistamassa asunnossa. Kalevi muutti sinne tuomalla omat vaatteensa, pesupussinsa ja muutama hassu muki ja lautanen mukaanan. Hän muutti siis valmiiseen asuntoon, josta hän ei omistanut mitään. Kalevi nukkui minun ostamassa sängyssä, Kalevi keitteli aamukahvinsa minun kahvinkeittimellä, Kalevi ajeli minun autolla ja tankkasi minun bensakortilla. Kalevi söi aamupalansa minun ruokapöydän ääressä ja iltaisin hän rupsutteli minun ostamalla sohvalla. Kesäisinä päivinä Kalevi otti parvekkeella aurinkoa minun ostamalla sohvalla tai nojatuolilla.

Eräänä päivänä olin unohtanut puhelimeni laturin töihin. Latasin kotona puhelintani Kalevin laturilla. Kun Kalevi huomasi sen hän sai siitä raivokohtauksen. Koitin erittäin ihmeissäni tiedustella syytä. Kuulemma hänen laturinsa kuluu siitä, että minä käytän sitä. Ja ei, Kalevi ei vitsaillut, Kalevi oli tosissaan. Kerroin Kaleville tässä kohtaa, että sä asut mun omistamassa asunnossa, mun ostamien tavaroiden keskellä ja ajelet mun autolla niin sun auton käyttö muuten loppuu tähän, jos mä en saa lainata edes jumalauta sun laturia. Arvaa mitä Kalevi tokas tähän? Mä en ala missää suhteessa olemaa missä sä alat latelee jotai sääntöjä, että mä en saa enää käyttää sun autoa. Itse kuitenkin kieltää mua käyttämästä hänen laturia. Täysin käsittämätön ajatusmaailma.

Eräänä kesäisenä päivänä kokeilin kepillä jäätä, että kuinka Kalevi reagoi siihen, että kysyn lainaan hänen muutaman kympin aurinkolaseja. Kalevi totesi, että et todellakaan lainaa ne kuluu ja niihin tulee turhaa sormenjälkiä. Kalevin kanssa oli helppo asua.

 

Herra Pissapoika

Kun minä ja Pissapoika oltiin kimpassa kävin vuorotöissä. Jouduin saikuttamaan Pissapojan takia niin paljon, että työpaikallakin huolestuttiin. Pissapoika tykkäsi viikonloppuisin ryypytellä, kun minulla oli kuudelta aamulla töihin. Pissapoika tykkäsi laittaa ruokaa baarin jälkeen erityisesti jos kunto oli sitä luokkaa, että tajunnan menetys oli lähellä. Ja luultavasti muutakin oli vedetty kuin viinaa. Eräänä sunnuntaiaamuna herään siihen, kun palohälytin soi. Pissapoika oli sammunut keittiön lattialle ja hänellä kärysi jauhelihat kattilassa.

Seuraavan viikonloppuna soitan töihin, että en valitettavasti pääse tulemaan, koska Pissapoika on aiheuttanut jonkin sortin vesivahingon asuntoomme. Pissapoika nukkuu keittiönlattialla tyytyväisenä. Vesihana on päällä ja lavuaarin pohjalla on jotain joka estää veden menemästä viemäriin. Vesi lainehtii pitkin keittiönpöytiä olohuoneeseen saakka. Onneksi omistimme pyyhkeitä ja lakanoita hieman liikaakin. Joskus niistä voi olla hyötyä vaikka vittumaisesti tilaa vievätkin.

Lemppari juttuni Pissapojan kanssa oli kuitenkin se, kun herään siihen, että Pissapoika laulaa olohuoneessa. Katson kelloa, ja se näyttää sen verran että minulla on tunnin päästä herätys töihin. Nousen makuuhuoneesta ja menen kertomaan, että karaoke on päättynyt tältä iltaa. Mutta mitä Pissapoika tekeekään juuri valmistuneessa asunnossa samalla, kun hän laulaa? Hän heiluu ympäri asuntoa muna kädessään ja pissaa. Kyllä, kaikkien mahdollisten huonekalujen päälle. Tänäkään sunnuntaiaamuna minä en ehtinyt töihin, koska jäin siivoamaan Pissapojan pissoja. Pissapoika oli muuten ihana poika, mutta viina sille ei sopinut.

 

Herra Haluan tehdä vaikutuksen

Keksitään tällekin herralle nimi, tai siis pojalle. Hän saa nyt olla vaikkapa Risto-Matti.

Tavattiin Riston-Matin kanssa Tinderissä. Missäpä muuallakaan? Tapaako ihmiset muka muualla kuin kapakassa tai Tinderissä? No Riston-Matin kanssa me ehdittiin tapailla vähän reilu kuukausi. Me tehtiin tosi paljon asioita ja käytiin ihanilla treffeillä. Risto-Matti sanoi olevansa syntynyt vuonna 1986 ja valmistunut juuri diplomi-insinööriksi. No nyt mä paljastan tässä kohtaa itsestäni erään asian. Meitä yhdisti Riston-Matin kanssa se, että me oltiin molemmat hakemassa Poliisikouluun. Siis minä Poliisikouluun? Älä edes kysy, että mikä aivopieru tämä aikoinaan oli, koska mähän muun muassa pelkään aivan helvetisti pimeää? Että mihinköhän minusta olis ollu jos pelkään pimeääkin. No ei mihinkään. No onneksi kaikella on tarkoitus ja mä en saanu kutsua pääsykokeisiin, koska mulla oli liikaa ylinopeussakkoja. Enkä häpeile sitä myöntää.. No joka tapauksessa, mä ihmettelin, että jos kundi on juuri valmistunut diplomi-insinööriksi, niin miksi ihmeessä hän haluaa paskemmin palkattuun ammattiin? No ehkä se oli hänelle kutsumusammatti…

Meidän tuntemisen aikana Risto-Matti toi hyvin selkeästi ilmi jutuillaan kuinka heidän perheellään ei ollut pikkurahasta puutetta. Hän ajeli hienolla bemarilla ja kertoi kuinka vanhempansa omistavat Espanjasta hulppean huvilan. Hän kertoi myös, kuinka hänen vanhemmillaan on hulppea omakotitalo Vuosaaressa ja hänellä itsellään uusi kaksio Aurinkolahdessa. Merinäköalalla tietysti. Hän näytti minulle kuvia sekä omasta asunnostaan, että tästä vanhempien asunnosta, joka oli kuvien perusteella hienoin talo minkä olen Suomessa nähnyt.

Risto-Matti kertoi minulle itsestään arkaluontoisia asioita. Yhden niistä mainittakoon. Hän oli alunperin ruotsalainen jonka vanhemmat kuolivat vuonna 1994 uponneella M/S Estonialla. Rest in peace heille. Hänet oli sitten -95 adoptoitu Suomeen tähän suomenruotsalaiseen perheeseen. Mä olin järkyttynyt näitä juttuja kuunnellessa. Risto-Matilla oli todellinen kyky näytellä. Jos Risto-Matti ikinä eksyt tätä lukemaan, niin suosittelen sinua hakemaan Teatterikorkeakouluun. Suomi tarvitsee kaltaisiasi kykyjä. 

Me emme koskaan käyneet Risto-Matin merinäköala-asunnolla. Joko teimme jotain jossain muualla tai olimme minun luonani. Risto-Matilla oli sattunut harmillisesti vesivahinko hänen asuntoonsa, joten emme voineen hänen luokse mennä, koska remontti oli kesken. Eräänä päivänä mä sanoin Risto-Matille, että nyt me mennään käymään siellä sun asunnolla, edes vaikka kurkkaamaan ovelta. Risto-Matti väänsi kauan vastaan, mutta painostin häntä, että nyt me todella mennään sinne. Ajoimme kohti Aurinkolahtea, kunnes hän lähtee ajamaan aivan muualle kuin mistä Aurinkolahteen käännytään. Kysyin, että etkö sä asu tuolla? Risto-Matti sanoi tässä kohtaa, että hänen pikkuveljensä on jäänyt pilven polttamisesta kiinni ja on nyt hänen asunnollaan niin mennään käymään hänen vanhempiensa luona. No ajamme suht ränsistyneen rivitaloasunnon pihaan. Ihmettelen missä olemme, koska olin nähnyt hulppeita kuvia heidän vanhempien asunnosta. Hän sanoi, että valitettavasti hänen vanhemmillaan sattui palovahinko heidän talossaan ja sielläkin on remontti. Asuvat tässä kuulemma vuokralla sillä aikaa. Vasta tässä kohtaa mä rupesin miettimään, että mitäköhän tää jätkä oikeen kusettaa. No me mennään hyvin pieneen rivitaloasuntoon, jossa hänen vanhempansa tulevat kalsarit jalassa ovelle vastaan. Asunto näyttää sisustuksen puolesta siltä, että he ovat asuneet siellä koko elämänsä.

Istumme heidän kanssaan keittiössä ja juomme teetä. Hänen ”adoptiovanhemmat” näyttävät hämmästyttävästi samalta mitä Risto-Matti. Hänen äitinsä hakee pienen jutustelun jälkeen perhealbumin ja alkaa esittellä minulle Risto-Matista lapsuuskuvia, kun hän on aivan vauva. Albumista selviää, että Risto-Matti onkin syntynyt -93. Teehetken aikana kaikki Risto-Matin kertomat asiat itsestään, koulutuksestaan, iästään, perheensä raha-asioista ja aivan kaikesta alkaa paljastua ja aikamoisella rytinällä. Mulla alkaa tulla pakokauhu. Missä helvetissä mä olen ja kenen kanssa mä olen juuri viettänyt aamusta iltaan aikaani viimeisen kuukauden? Päästänyt tuon mun kotiini? 

Risto-Matin vanhemmat kysyvät ammattiani ja työskentelin silloin lentoemäntänä. Hänen isänsä kertoi kuinka ei ole vuoden -93 jälkeen astunut lentokoneeseen, koska hänellä on niin hirveä lentopelko. Että se siitä hulppeasta kartanosta Espanjassa, joka heillä muka oli. Tämän illan aikana hänen vanhempiensa asunnossa paljastui kaikki hänen kertomat asiat. Yksikään hänen kertomista asioista hänen elämästään ei pitänyt paikkansa, paitsi etunimi. Pikkuvelikin tuli kotiin, eikä heillä mitään riitaa näyttänyt olevan. Puhui kaiken lisäksi suomea vanhempiensa kanssa, että se siitä suomenruotsalaisuudesta. Vilkaisen puhelinta, ja totean, että siskollani on jäänyt avaimet kotiin, meidän pitää lähteä viemään hänelle vara-avaimia. Tästä vanhemmat tokaisevat, että muistahan Risto-Matti palauttaa huomenna se vuokra-auto. Että se siitä hienosta bemarista. Olemme ovella lähdössä ja vanhemmat kysyvät minulta, että miten sinä raskit tuon meidän Risto-Matin päästää? Kysyin, että minne. Hänen äitinsä tokaisee, että no armeijaan. Risto-Mattihan lähtee sinne armeijaan ensi viikolla. Minulle Risto-Matti kertoi lähtevänsä Crossfit leirille Jenkkeihin, jonkun huippuvalmentajan luokse.

Astumme ulos asunnosta. Mä räjähdän. Lentää ruuvi jos toinenkin päästä. Huudan kuin raivohullu, että kuka helvetti sä olet? Vie mut kotiin heti. Jälkeenpäin mietin, miksen tilannu taksia. No hän vie minut kotiin ja itkee koko automatkan. Itse olen vaan hiljaa koska en ymmärrä mitä just tapahtui. Saavutaan mun pihaan ja sanon hänelle lähtiessäni autosta, että älä enää ikinä ota muhun yhteyttä. Enää ikinä. Juoksen kerrostalomme ovelle ja avaan oven. Hän hyökkää tässä kohtaa halaamaan mua takaapäin ja itkee, että älä jätä mua ja kuuntele. Mä kävelen neljänteen kerrokseen niin, että Risto-Matti roikkuu mun nilkoissa ja itkee. Avaan kotioven ja työnnän Risto-Matin pois mun jaloista.

En tiedä mihin Risto-Matti pyrki tällä hänen valehtelullaan. Ajatteliko hän, että pistetäämpäs vähän lapinlisää juttuihin ja tehdään tyttöön vaikutus. Mut sit hänellä jäiki levy päälle pahemman kerran. Ajatteliko ettei koskaan jäisi kiinni? Sen verran hänellä oli kuitenkin järkeä päässä, että ei ottanut minuun enään koskaan yhteyttä. No huusi se postiluukusta pari kertaa ”Lauraa”, mutta sen jälkeen en ole hänestä kuullut mitään. 

Mikäli joku asianomainen eksyi tätä lukemaan, niin ei muistella pahalla. Pus. Kyllähän näitä tarinoita riittäis lisääkin, mutta eiköhän tässä ollu viihdettä kerrakseen. Tän listan lukeminen ainakin saa itselle aikaan sen tunteen, että ai jumankekka muuten onkin ihanaa ja helppoa olla yksin! 

ps. Jos joku sinkkunainen kiinnostui jostain heistä niin älkää epäröikö pyytää minulta heidän yhteystietoja.

<3:llä Laura

IMG_1246.JPG

 

Kommentit (45)
  1. Vihdoinkin löysin tämän blogipäivityksen, josta kuulin Lettukesteistä!

    Mulla on aika samanlainen henkilöhistoria. Olen pohjoisesta, olen asunut neljän miehen kanssa yhdessä ja olen 27-vuotias. Minulla on myös koira ja vedän puoleeni kaikenlaisia friikkejä. 😀

    Paras oli ehkä se, kun tapasin netissä erään lääketieteellisessä opiskelevan miehen, jonka kanssa köyrittiin muutama kerta. Tyyppi yritti ghostata minut, mutta koska keskinkertaiset valehteluyritykset vituttaa kaikista eniten, tein salapoliisityötä ja löysin tyypin Facebook-profiilin, joka löytyi vain jos osasi hakea koko nimellä. Koko nimen sain kun hiippailin yöllä tyypin takapihalle ja etsin auton rekisterinumeron rekisteritiedustelusta.

    Otin yhteyttä fb:ssa ja päädyin juttelemaan tyypin tyttöystävän kanssa, jonka koneelle herra lääkäri oli unohtanut oman tunnuksensa auki. Tyttö tuli tapaamaan minua työpaikalleni, ja pakotti minut lähtemään kanssaan 100 kilometrin päähän lähipaikkakunnan sairaalaan käräyttämään tämä lääkärimies. No me lähdettiin, ja tyttö kertoi lääkärin pettäneen häntä aiemmin useamman eri naisen kanssa. Miehen äiti (lääkäri hänkin) ja tyttöystävä (lääkäri myös) sitten pakottivat miehen seksuaaliterapiaan, tyttökaveri itse jätti miehen ja meni itse tavalliseen terapiaan. Minä menin tuon kummallisen lounastunnin jälkeen vielä muutamaksi tunniksi töihin…

    Pitäisi kirjoittaa näitä omaankin blogiin, näitä nimittäin riittää…

  2. Oonkohan minäkin kiittämätön..
    Entinen poikaystävä osti synttärilahjaksi yllätysmatkan. Ei ollu kiva alkaa säätään työvuoroja muutaman päivän varotusajalla, eikä kyllä ois ollu varaa olla pois töistä, kun olin sillon vielä ravintola-alalla töissä ja palkka oli muutenkin mitätön. Eksä oli aika pettynyt, eikä itse hyvätuloisena ymmärtänyt tilannetta yhtään.. Jos matka ois ollu vaikka kuukauden päästä ja ois ehtinyt hoitaa työasiat kuntoon, niin ois ollu täydellinen yllätys.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *