Neitsyyden menetys

t?a=1081659299&as=1109864927&t=6&tk=1Ne jotka mut tuntee, tietää, että oon just niin sekasin, että voisin kirjottaakin mun neitsyyden menettämisestä. Onneksi en ihan niin mauton kuitenkaan ole. Nyt puhutaan kuitenkin neitsyyden menettämisestä blogikirjoituksen muodossa. Ajattelin, että tänään Tapsanpäivänä on hyvä aika rykässä tämä nettiin. Ootte kuitenki syöny jouluna ittenne niin tainnoksiin, että makkaa losotatte vaan soffalla, niin teillä on hyvin aikaa lukia tämä. Oliko aikeisa lähteä tänään Tapsantansseihin? Ennen kun innostut niin käyppä kokeilemassa ensin menneekö housunnappi kiinni…Itellä ei puhettakaan..

Mennäänpä asiaan… Kyselin hetki sitten mun snäpissä ja mainostettakoon tässä kohtaa, että se on lauransnappi, että pitäiskö mun perustaa oma vlogi, blogi tai jotain muuta? Tällä hetkellä mua seuraa snapchatissa hurjat 600 ihmistä, ja heistä vähän yli 100 uskalsi laittaa yksityisviestiä, että VLOGI PYSTYYN JA HETI! En tiiä mitä mieltä ne muut on, mutta eikai sen väliä. Ei kaikkia voi koskaan miellyttää.  Oon kuitenkin aina toiminut toisin kuin neuvotaan, joten jääköön se vlogi vielä harkintaan. Snäpistä mun ”vloggausta” voi katsella enivei.

Joku varmaa sielä purree jo hammasta(Ainakin ystäväni Riikka), että miks helevetissä tuo kirjottaa jotaki päiväkirjaa, ku ei se ossaa ees kirjottaa SELEVÄÄ SUOMEN KIELTÄ. Kiitos kysymästä osaan kyllä, mutta minusta näin on persoonallisempaa. Aijon kirjottaa puhekielellä ja ehkä pikkuse saattaa ilimetä myös rovaanieme murre. Miksi perustelen täsä sitä, että haluan kirjottaa miten sattuu? Ajattelin vain säästää kaikkien mielensäpahoittajien aikaa. Ei siis turhaa tarvi kommentoida, että ”Opettele kirjottaan” tai kehottaa menemään suomen kielen kurssille. Pus och nam.

Jaarittelut sikseen. Jos sua kiinnostaa, että kuka minä oikein oon, niin voit jatkaa lukemista. Mikäli ei kiinnosta niin, pyydän ystävällisesti tekemään jotain järkevämpää. Ota vaikka imuri kätteen tai lue jotain sivistävää. Tämä sua tuskin sivistää. Ajattelin ensin avautua mun tämänhetkisestä hieman sekavasta elämäntilanteesta, mutta ehkä ensin voisin vähän kertoa, että kuka olen. Laitetaampas tähän kuva, kun olen ala-asteella esitellyt itseni omaan kaverikirjaani. Ehkä tämä selvittää sen, että ei täsä olla täyspäisiä oltu koskaan.

FullSizeRender.jpg

Oikeastihan olen ristimänimeltäni Laura-Mari Daniela Ollila ja synnyin Rovaniemen keskussairaalassa 24.5.1989 joskus siinä aamu yheksän hujakoilla jos tarkkoja ollaan. Siinä laarissa mihin kätilöt minut pisti pötköttään luki ”tyttö Posio”. Posio on siis äitini sukunimi. Tästäpä tulikin mieleen, että toinen vaihtoehto mun nimeksi olis ollu Salla Saana Heta Posio.. En sano, että nämä olisi rumia nimiä, mutta nuo kaikki yhdessä olis melekonen tunturioksennus. Äiti on kertonu mulle, että halus antaa mun nimeksi Laura-Mari, koska joskus hänen nuoruudessa 70-luvulla joku ihanan söpö ja kiltti pikkutyttö oli ollu nimeltään Laura-Mari. Isin sanoin, musta tuliki yks perkele. Joka ei oo kyllä yhtään liioteltua.

Ala- ja yläaste meni miten meni. Ei meikäläistä paljoa koulussa näkyny. Tykkäsin mielummin nukkua. Oon aina ollu ja erityisesti nuorempana semmonen ihminen, että se on joko tai. Enkä koe sitä mitenkään hyvänä asiana. Joko mua kiinnosti täysillä tai sitte vaan intin opettajalle vastaan, että ”Mua ei kiinnosta nää y ja x laskut koska en tuu näitä ikinä tarvitteen” Terkkuja vaan meijän luokanvalvojalle Lenitalle, en oo tarvinnu kertaakaan…

Halusin ylä-asteen jälkeen muuttaa Ouluun, koska Rovaniemellä ei ollu mahollista opiskella kauppakoulussa englanniksi. Niinpä muutin 15-vuotiaana pois kotoa Ouluun opiskelemaan. Onneksi mulla oli siellä paljon kavereita valmiina, joihin olin Rukan ryyppyreissuilla tutustunu. Ei mennä niihin reissuihin sen enempää. Tällä hetkellä tunnen oloni paljon vanhemmaksi kuin 26-vuotiaaksi, koska muutin niin nuorena pois kotoa. Äiti ja isi oli kyllä hulluja ku päästi, mutta siinäpä sitä itsenäisty, kun ei ollu kukkaan pyyhkimässä persettä. Se kauppis tosiaan jäi kesken 2kk jälkeen, koska mulle soitettiin, että oot saanu peruutuspaikan Hotelli- ja ravintola-alan koulusta. Olipa helvetin hyvä valinta vaihtaa siihen. No ehkä kaikella on joku tarkoitus. Minä ainakin uskon näin. 

Haaveilin lapsena, että isona musta tullee joko kiinteistövälittäjä, lentoemäntä tai uutistenlukija. Kaikkia näitä olenkin onnekseni päässy kokkeileen. Nuoruuteni vietin tosiaan ravintola-alalla, kunnes se kossuvissyn latominen sai riittää. Muutin Helsinkiin ja aloin myymään asuntoja. No eihä siitä tullu lasta eikä paskaa. Sain niitä kämppiä jonku verran hustlattua, mutta kuka nyt ottaa tosissaan 21-vuotiasta kiinteistövälittäjää? Ei kukaan. Kyllästyin myös totaalisesti siihen myytävien kohteiden hankintaan. En ollu töissä Kiinteistömaailmalla, vaan eräässä pienessä yrityksessä. Mikä tällä alalla tarkoittaa sitä, että kukaan ei mulle soittanu, että ”Hei myyppä mun kämppä.” Kaikki myytävät kohteet piti soitella itse ja tyyli oli sama kuin lehtikauppiailla. Soittelin siis ihmisille, jotka möivät yksityisesti asuntoja ja koitin päästä neuvottelemaan, että jos nyt kuitenki antasitte sen mulle myyntiin. Kilpailu alalla on niin perkeleen kova, että voitte kuvitella, mitä semmonen ihminen kelle saman päivän aikana vähintään 35 muuta välittäjää on sanonu samat liirum laarumit sanoo: ÄLKÄÄ VITUN VÄLITTÄJÄT SAATANA SOITTAKO ETKÖ VITTU TAJUA ETTÄ ME MYYDÄÄN TÄÄ VITUN KÄMPPÄ ITE ja luuri korvaan kiitos. Noita puheluita, kun kuunteli päivästä toiseen nii kyllä se rupes menemään tunteisiin. Vuoden verran kuuntelin tota haistattelua ja totesin, että ehkä musta ei mitään Kauppaneuvosta tule tän ikäsenä.

Siitäpä lähdinkin sitten hyvän ystäväni kanssa lentoemäntäkurssille. Olin siis lentoemakkona muutaman vuoden ja niistä vuosista kyllä riittää juttua. Ei mennä niihin nyt kun tätä tekstiä näyttäis olevan jo sen verran, että ei tätä kukkaan jaksa ees lukia loppuun. Eiköhän loputki asiat minusta selviä myöhemmin tekstien, kuvien ja videoitten muodossa. Jatketaan siis seuraavassa kirjoituksessa siitä, että miten oon päätyny tähän sohvan kulmaan avautumaan asioista… Tai jostain muusta.

<3 Laura

 

 

?bn=5486454;srctype=4;ord=[timestamp] 

 

Kommentit (15)
  1. Neitsyyden Menetys | Uutiset Iltasanomat
    28.5.2020, 11:44

    […] Neitsyyden menetys – Laura Ollila | Lily – Neitsyyden menetys. 14 Ne jotka mut tuntee, tietää, että oon just niin sekasin, että voisin kirjottaakin mun neitsyyden menettämisestä. Onneksi en ihan niin mauton kuitenkaan ole. Nyt puhutaan kuitenkin neitsyyden menettämisestä blogikirjoituksen muodossa. […]

  2. Kahjo-Krista
    5.1.2016, 13:10

    Huippua! Meinas pissi lirahtaa tenaan kun luin sun juttujas! Lissee vaan!

    1. No onneksi oli vaipat housuissa 😛

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *