Miten puhua menestyksestä?

Olen huomannut että minulle on ongelma ottaa omia saavutuksiani vakavasti, ajatella että olempa upea kun olen tämän saanut aikaan tai ajatella että olisin jollain tapaa menestynyt. Silloin kun valmistuin ammattikorkeakoulusta, pidin kyllä juhlat kavereille mutten oikeasti pitänyt suoritustani juuri minään. Samoin olen ollut innoissani jokaisesta uudesta työpaikastani mutta niistäkin samalla ajatellut että mitäpä sitä nyt riehumaan kun tämähän on vasta alku.

En väitä että olisin mitenkään vaatimaton, en suinkaan. Tykkään kyllä olla huomion keskipisteenä, pidän siitä kun muut huomaavat että olen tehnyt jotain hienosti ja leveilen mieluusti monilla asioilla. Mutta ne ovat pienempiä asioita, niitä joista oikeasti tunnen ylpeyttä ja joiden ajattelen olevan menestystä.

Tunnen olevani menestynyt silloin kun olen saanut kämppäni siistiksi, silloin kun jaksan taistella kiinalaisessa ravintolassa syömäpuikkojen kanssa kokonaisen annoksen, kun olen kirjoittanut blogiin jotain syvällistä ja siistiä, kun olen jaksanut urheilla tai kun olen löytänyt jonkin uuden intohimon. Tällä hetkellä suurin menestyksen tunteeni tulee siitä että olen onnistunut pitämään muutaman viherkasvin hengissä kuukausien ajan, mikä ennen oli minulle mahdotonta. Eilen jopa istuttelin V:ltä lahjaksi saamiani yrttejä ja nyt malttamattomana seurailen milloin mullasta nousee jotain vihreää.

Näistä pikku jutuista on helppo kirjoittaa ylpeänä täällä blogissa, jakaa kuvia instaan ja kertoa jokaiselle kuuntelemaan suostuvalle vastaantulijalle. Mutta sitten kun jotain sellaista isompaa menestystä olisi jaettavana, mainitsen sen mielummin vasta sivulauseessa hieman vähätellen. Onko kyse jonkinlaisesta defenssistä? Vai onko se vain suomalaiseen kulttuuriin pohjautuvaa vaikeutta tehdä omasta jutustaan joku numero?

Onneksi ystäväni ovat sellaisia, että näkevät musta kyllä naamasta tai kuulevat äänen painosta että nyt ei tullut kyllä kerrottua koko tarinaa. Olisi vain niin kiva osata olla leuhkana niistä oikeista asioista, eikä vain mielessään lytätä jotain jonka eteen on tehnyt pirusti töitä.

Koska totuushan on se että elämäni on nyt lähes joka kulmasta katsottuna todella siistiä ja voin sanoa olevani menestynyt. Olen löytänyt unelmieni miehen, olen unelmieni työpaikassa, harrastan kaikkea siistiä ja tulevaisuuden näkymätkin ovat aika ruusuiset.

Miksi sen pitää tuntua niin leuhkalta kirjoittaa ja miksi on niin vaikeaa vastata kaverille joka niin kehuu?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Kommentit (2)
  1. Ja teksti ei vastaa yhtään otsikkoa. Otsikko on ”miten puhua menestyksestä?” mutta et missään kohtaa tekstissä vastaa kysymykseen. Aika lame…

  2. Noilla meriiteillä: amk-tutkinto (joka on nykyään lähes kaikilla), viherkasvin ylläpidolla ja itsestä huolehtimisella (syömisellä ja liikunnalla) en pitäisi itseäni kovin menestyneenä, joten ehkä silloin ei menestyksestä voi puhua.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *