Taustalla tapahtunutta

LAVLI

Hei sori, on ollut viime aikoina vähän hiljaista. Tässä alla listattuna viimeaikaisia juttuja, joista en ole kirjoitellut:

  • Kyllästyin viimein kuiviin ja seitsenhaaraisiin hiustenlatvoihin. Viivi pätkäs maanantaina hiukset poikki ja nyt mulla on polkka. En ole vielä ihan sinut oman peilikuvani kanssa, joka yhtäkkiä näyttää pirtsakammalta, pyylevämmältä ja samaan aikaan 12v-tytöltä sekä mun Eeva-mummolta.
  • Kuukausi sitten mun "kämppis" muutti pois ja sen jälkeen mulla on ollut paljon enemmän aikaa olla itsekseni. Olen kuluttanut tuntikausia katselleen Game of Thronesin ekoja kausia, sekä Gilmoren tyttöjä. Sellainen yksinäinen sohva-aika tulee toisinaan tarpeeseen.
  • Jonkin aikaa sitten tuli täyteen vuosi nykyisessä työpaikassani. Meidän määräaikainen sopimuksemme tuli täyteen ja solmittiin jatkosopimus tammikuun loppuun. Elämää määrittää nyt hyvin paljon uuden suunnitelman luominen; missä tahtoisin ensi vuonna työskennellä, missä tahtoisin asua ja niin edelleen.
  • Työpaikka-pohdinnan rinnalle on myös noussut vanhat haaveet yrittämisestä. Olen kaivanut pöytälaatikosta vanhoja suunnitelmia ja ihan jo vain niiden hypistelystä tulee paljon uutta energiaa ja valtava inspiraatio jatkaa siitä mihin on jäänyt. Pian siis saattaa olla aika kaivaa esiin ompelukone, ladata läppärille se Word ja alkaa naputtamaan, sekä pohtia vähän sovellushommia yhden nätin nörtin kanssa.
  • Ostin viime viikolla kirpparilta mainion kirjan. Sen nimi on Iso. Se kertoo reippaasti ylipainoisesta tamperelaisesta naisesta ja hänen kamppailustaan oman painonsa, yhteiskunnan kauneusihanteiden ja läheisten ihmisten odotusten keskellä. Kirja on todella hyvä ja silmiä avaava. Olen myös alkanut pohtia suhdettani omaan painooni kirjan avulla ihan uudella tapaa. Ehkä munkin pitäisi moukaroida vaakani tohjoksi vessanpöntön kulmalla. Parhaat sijoittamani 0,50€ ehdottomasti.
  • Olen suorittanut syyssiivousta ja tyhjensin viikonloppuna 75% mun vaatekaapista. Jos olet aina unelmoinut palasta mun vaatekaapin sisältöä, niin nyt on sun tilaisuus. Pöytä numero 186 Riihimäen Femmatorilla tämän viikon on place to be.
  • Syksyn tullen teeveestäkin tulee taas paljon kaikkea katsottavaa. Maajussille morsian, Ensitreffit alttarilla ja Pitääkö olla huolissaan täyttävät mun alkuviikon illat.
  • Ihan parhaat uutiset kuulin viime viikolla kun hyvä ystäväni ilmoitti pikku-pojunsa syntyneen <3 Ihan hassua olla niin innoissaan pienestä ihmisestä jota ei ole vielä tavannutkaan.

Tämän parin viikon taukoni aikana olen myös paljon miettinyt mun bloggaamistani ja nyt erityisesti tätä alustaa. Tiedän että siirryin Lilyyn vasta vuosi sitten ja olen ollut tähän saakka todella tyytyväinen. Noin kuukausi sitten Lily kuitenkin lisäsi tähän postauksien keskelle mainospaikan, joka ainakin minun silmääni häiritsee. Häiritseekö se teitä? Olen pohtinut että ehkä se entinen blogipohja oli kuitenkin parempi sillä se ei sisältänyt mainontaa ollenkaan. Mitä te olette mieltä? Lukisitteko blogiani mielummin ilman mainoksia? Pieni palaute olisi jees, se varmasti helpottaisi päätöksentekoa.

 

Ihanaa torstaita!

Kommentit

Jani-75 (Ei varmistettu)

Juu ilman mainoksia Saana:)

Kommentoi