Ladataan...
LAVLI

Mä diggaan ihan sairaan paljon talvesta ja lumesta. Toki esimerkiksi tänä aamuna, kun taivalsin tuulessa ja tuiskussa läpi Riihimäen työpaikalleni nilkat jäässä kun nilkkureiden varsi ei aivan riittänyt estämään lumen pääsyä sukkien ja housunlahkeiden väliin, olin hetkellisesti eri mieltä. Samoin kuin aina silloin, kun pitää raaputtaa tuulilasia ja kaivaa autoa paljain käsin esiin lumihangesta.

Pidän aikalailla yhtä paljon jokaisesta vuodenajasta ja olen aina päätä pahkaa kuuluttamassa aina vuodenajan alussa että tää on mun lemppari. Nyt yritän olla viisaampi ja myöntää, että aika tasoihin ne menee. Jokaisessa on omat kivat piirteensä joiden vuoksi niistä pidän.

Talven ehdottomasti paras juttu on se, että silloin ihminen saa olla leikkisä lapsi, aikuisenakin. Kunhan lunta ja pakkasta riittää, pääsee kirkuen laskemaan pulkalla, pyörimään kömpelöitä piruetteja luistimilla ja kitisemään kuin pahainen kakara hiihtoladulla. Kaikki edellämainitut ovat myös mainota treeniä, joten jee. Talvella on ihan ookoo kutsua kaveri kylään möyrimään pihalle lumihankeen ja sitten sisälle glögille. Joka talvi on pakko rakentaa lumiukko, oli se sitten kuinka pieni ja kämäinen tahansa. Lumi- ja jäälyhdyt ovat myös must. 

Pidän talvesta paljon siksikin, että on hyvä syy löhöillä sisällä viltin välissä ja juoda teetä teeveetä töllöttäen. Ihan paras tunne on ensin jäätyä pystyyn pakkasessa ja palata sitten sisään. Se tunne kun varpaat alkaa kipristellä sulaessaan ja posket punoittaa, on niin ihanaa. Eilenkin vain makoilin kämpässäni sohvalla ja katselin hiljaisuudessa kun lumihiutaleet leijailivat ja pyörivät katuvalon ympärillä (ja söin suklaakonvehteja, tietysti). 

Talvea leimaa paljon myös joulunodotus ja se, että sitä pääsee suunnittelemaan. Olen jo ostanut ensimmäisen joululahjan. Ihan pieni juttu, ei syytä ryhtyä paniikkiin. Kuuntelen myös autossani jo joululauluja ja olen leiponut ekat tortutkin. Ja tokat, itseasiassa myös kolmannet. Mulle joulu on rauhoittumisen aikaa ja tänä vuonna varsinkin lepo tulee tarpeeseen. Unelmoin jo nyt meidän mökin hiljaisesta rauhasta, lumesta, takkatulesta ja ruokapöydästä.

Toivon kovasti lumisateen jatkuvan, niin ehkä jo loppuviikosta pääsee pulkkailemaan!!

Mikä on sun suosikki juttu talvessa?

Meinaatko tehdä lumiukon vai oletko jo kenties tehnyt?

 

Ihanaa alkuviikkoa!

Puspus,
Sane

Ladataan...
LAVLI

Liian harvoin tulee sanottua tärkeille ihmisille, että rakastan heitä. Aivan liian vähän olen kertonut ystävilleni kuinka paljon he minulle merkitsevät. Olen ollut todella onnekas, että olen saanut tutustua heihin ja että he ovat tykästyneet minuun niin paljon että ovat halunneet pitää minut elämässään. Jokainen ystäväni on minulle korvaamaton ja elämäni olisi aivan toisenlainen ilman heitä. Ystäväni ja rakkaani ovat tehneet minusta sen mikä olen. Minä olen osittain heidän luomuksensa.

Rakkaus on Suomessa asia ja sana, jota ei turhaan kuuluteta ympäriinsä. Monissa muissa maissa on aivan normaalia sanoa, että toinen on rakas. Esimerkiksi Briteissä oli täysin normaalia lopettaa puhelu sanoen "Ok bye. Love you". Toki siellä se sana on kärsinyt inflaatiosta suuren kulutuksen vuoksi ja se sanotaan usein kevyinkin perustein. Inflaation riski on kuitenkin pienempi riski kuin se, että elämästäsi katoaisi ihminen niin, ettei hän koskaan saanut tietää kuinka rakas oli. 

Olen päivittäin tekemisissä useiden ystävieni kanssa, he kyllä tietävät että välitän heistä ja minä tiedän heidän välittävän minusta. Mutta tietävätkö he miksi minä rakastan heitä? He voivat vain arvailla. En ole koskaan istunut ystäväni kanssa vieretysten sohvalle ja sanonut "kuule, tämän takia minä sinua rakastan". Hyvä itseluottamus on jokaiselle tärkeä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etteikö jokainen kaipaisi osakseen jonkun hyväksyntää ja rakkautta. 

Minä olen aina pitänyt jonkinlaisena ystävyyden arvomittarina sitä, että toiselle uskaltaa sanoa suoraan jos joku pännii. Se osoittaa minusta luottamusta siihen että toinen uskoo suhteen olevan niin vakaa että moitteesta selvitään. Rakkauden tunnustus on myös oiva mittari ystävyydelle; se että pystyy avoin sydämin suoraan sanomaan toiselle että hän on rakas, osoittaa suurta rohkeutta ja luottamusta.

Tänään lauantaina on Pyhäinpäivä, jolloin meidän tulisi muistaa kynttilöin meille rakkaita ihmisiä jotka elävät enää muistoissamme. Se on hieno perinne ja aion sitä itsekin noudattaa. Halusin kuitenkin tänä päivänä muistuttaa, että muistat avoimesti välittää ennen kuin joudut sytyttelemään kynttilää.

 

Rauhallista viikonloppua sinulle rakas lukija!

Puspus,

Sane

Ladataan...
LAVLI

Virheet ovat ärsyttäviä. Ne saavat suuttumaan, nolostumaan, kiukkuuntumaan ja ahdistumaan. Ne saattavat saada itkemään, huutamaan, hakkaamaan päätään pöytään tai menemään hermosavuille. Niiden korjaamiseen menee paljon aikaa ja vaivaa ja se kaikki tuntuu turhalta. Joka kerta sitä itselleen lupaa että "enää en mokaa". Ja mokaa sitten kuitenkin.

Jokainen meistä tekee virheitä. Osa päivittäin. Allekirjoittanut tuntuu tekevän niitä lakkaamatta. Varsinkin sen jälkeen kun aloitin uudessa työssä, on tuntunut että miltei jokainen päivä pöydällä on selvitettävänä jokin oma erhe. Minä ainakin otan virheeni usein liiankin vakavasti ja mikä pahinta, jään myös vatvomaan niitä pitkäksi aikaa. Työjutut tosin on helpompia sivuuttaa, mutta yksityiselämän mokat on mielessä vielä vuosienkin jälkeen.

Työkaverini Kari kuitenkin on lohduttanut minua sanoen "Jos ei tee virheitä, ei tee sitten yhtään mitään". Siinä vasta onkin oivallinen toteamus, sillä niinhän se asia on. Kaikessa mitä teemme on riskinsä siitä että asiat eivät mene suunnitellulla tavalla. Useimmiten emme tiedosta riskejä tai jaksa niistä välittää, mikä on hyvä sillä kukapa jaksaisi olla aina murehtimassa. Riski on aina. Jos haluamme välttää riskiä, on meidän oltava tekemättä yhtään mitään. 

Virheitä tapahtuu siis aivan väistämättä joskus ja jokaiselle. Ne vain pitäisi oppia ottamaan vähän kevyemmin. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Olisi todella ihanaa vain voida kohauttaa olkiaan omille mokille ja sanoa "no ei maailma siihen kaadu". Koska ei se siihen oikeasti kaadukaan. (Paitsi jos oikeasti olet töissä jossakin ydinasetehtaassa tai ydinvoimalassa ja saat aikaan ydinräjähdyksen. Pahoittelen silloin tätä tekstiä, sinun tapauksessasi se virhe olisi aika ikävä, eikä olankohautuksella ohitettava). Virheen vaikutusaika elämässämme on kohtuullisen lyhyt ja paras juttu on, että siihen voi myös itse vaikuttaa omilla ajatuksillaan ja tekemisillään.

Haastan sinut siellä ottamaan virheesi kevyemmin. Kokeile vaikka sanoa "Hups. No, ei se haittaa" kuten yksi parhaista kavereistani aina sanoo. Oli sitten kyse toisen auton kolhimisesta tai vaatteidensa tahrimisesta. Uskon että sen ääneen sanominen auttaa hyväksymään sen tosiasian, ettei se oikeasti kaada maailmaa jos joskus (tai useinkin) mokailee.

 

Mukavaa torstaita rakkaat :)

Ps. pahoittelen kuvien pikselisyyttä. Lupaan hankkia paremman kameran.

Puspus,
Sane

Ladataan...

Ladataan...
LAVLI

Muutin uuteen kotiini noin kolme viikkoa sitten. Olin asunut koko kesän ja pitkästi syksyä vanhemmillani Hyvinkäällä. Olin luopunut kerrostalokämpästä, kun lähdin Britanniaan au pairiksi. Se kyllä harmitti silloin kun palasikin yllättävän pian; vain kahden kuukauden jälkeen. Oli sääli, että oli sen vuoksi ehtinyt luopua suurimmasta osaa tavaroitaan. Toisaalta parempi niin; vanhempien tuki oli mulle kesällä kaikkien muutoksien keskellä todella tärkeää ja oli hyvä ettei joutunut olemaan oman surunsa kanssa yksin.

Kun sitten sain töitä, alkoi oman asunnon etsiminen tuntua tarpeelliselta. Sellaisen piti löytyä Hyvinkäältä. Haaveilin isosta yksiöstä tai pienestä kaksiosta. Selailin useamman viikon Oikotien ja Vuokraoven ilmoituksia, kunnes eräänä aamuna avasin töissä Oikotien-mobiilisovelluksen ja se näytti mulle automaattisesti lähellä olevien asuntojen ilmoitukset. Ensimmäisenä ruudulla näkyvä asunto teki muhun vaikutuksen heti ensimmäisessä kuvassa, joka oli kylpyhuoneesta ja saunasta. Selailin kuvat läpi ja olin ihan myyty, en edes huomannut vielä silloin asunnon sijaintia. Sitten kun viimein sijainnin huomasin, oli jo liian myöhäistä; nelikymmen neliöinen rivitalonpäädyssä oleva kauniisti laitettu kaksio oli rakkautta ensisilmäyksellä. 

Samana iltana pääsin katsomaan asuntoa, seuraavana päivänä kävin kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja vielä samana päivänä muutin ensimmäisen kuorman. Sunnuntaina, kaksi päivää ilmoituksen bongauksen jälkeen, ystäväni Taru tuli käymään luonani ja naureskeli sille kun olin väittänyt "ettei kämpässä sitten vielä ole mitään, että lattialla joudutaan juomaan teet". Asunnossa kun silloin oli jo sänky, sohva ja telkkari.

Nyt kolmen viikon jälkeen asuntoon on löytynyt kaikenlaista ja mun asunnossani on paljon hauskoja pikku yksityiskohtia, joista olen liittänyt tähän kuvia. Kun muutin, lupasin että tähän asuntoon tule enemmän väriä ja elämää, kuin edelliseen asuntoon, joka oli täysin valkoinen. Kämpän reippaalla kuosilla tapetoidut seinät kuitenkin haastavat mun silmää pahasti. Joitakin turkooseja ja keltaisia väriläikkiä on löytynyt jo :)

Koti on mulle hyvin tärkeä ja toivon sen tulevaisuudessa mätsäävän hyvin mun persoonaan ja kuvastavan mua niille jotka siellä käy. Kutsuisin teidät kaikki mielelläni luokseni teelle, mutta neliöt eivät taida riittää.

Kaunista viikkoa kaikille!

Puspus,
Sane

Ladataan...
LAVLI

Hei Lily! Minä olen Saana, tai paremmin blogimaailmassa Sane. Kiva tutustua! Olen jo useamman vuoden suunnitellut blogin muuttoa johonkin blogiyhteisöön ja hieman toimivampaaan alustaan. Olen koekäyttänyt useampia eri alustoja, mutta kyllä te vain olette parhaan löytäneet. Tänne muutolle on monia syitä; ajastustoiminto, ulkoasu, yhteisö, hakukoneoptimoinnin helppous, sekä sen oman bloggausmotivaation ylläpito. Aiemmin olen kirjoitellut blogiani Sanea Bloggerissa.

Aloitin Sanen kirjoittamisen viisi vuotta sitten, sitä ennen mulla oli ollut jo yksi teiniaikainen blogi nimeltä How wonderful life is. Alkuun Sane oli blogi, jossa kirjoittelin Kouvolan opiskelukuulumisia ystäville ja kavereille. Sen aikaiset tekstit kertoivat paljolti minun ja kämppikseni toilailuista. Kaksi vuotta sitten päätin aloittaa Sanen kanssa puhtaalta pöydältä ja siivosin pois vanhat tekstit. Aloin kirjoittaa blogia selkeämmin tuntemattomalle lukijalle ja valitsin blogilleni teeman: aitous. Sane pyrki olemaan aito ja rehellinen, rosoinen ja helposti samaistuttava blogi.

Nyt kun elämäni on muutenkin myllerryksessä, tuntui olevan sopiva aika kääntää uutta sivua. Muuton ohella blogin nimi on vaihtunut. Nykyään kirjoitan blogia nimeltä LAVLI. Lavli, tulee sanasta lovely. Lavlin teemana on itsetunto ja oman elämän hallinta. Huomasin, että se oli toistuva teema mun teksteissäni ja se on aihe, josta mulla on vielä paljon annettavaa. Niiden oheen kuuluu lisäksi kauneus-, terveys-, muoti- ja ruokajuttuja, sekä paljon muuta mukavaa. Se mitä tahdon sulle sanoa on jo mun blogin nimessä: You are lavli!

Toivon että tämä uusi alusta tuo mukanaan myös uusia lukijoita ja kommentoijia. Oma blogi-innostus on nyt ihan uusissa sfääreissä, joten olisi mahtavaa jos sitä joku olisi seuraamassa :)

Lähitienoilla luvassa postauksia muunmuassa:

  • Talvi-ihon pelastajista
  • Uudesta kodista
  • Mistä lisää aikaa?
  • Jos ei tee virheitä, ei tee mitään
  • Lapsettoman lapsellisen ulkoiluleikit

Ja hei, Lavli-blogi on esillä somessa omien tilieni kautta, joten olet tervetullut seuraamaan mua:

Kiitos että olet mukana! 

Olet tärkeä.

Puspus,
Sane

 

KUVAT: VV

Pages