Ladataan...
LAVLI

Muut kirjoittelee blogipostauksia vuoden lemppariasuistaan. Mä ajattelin kirjoittaa postauksen mun lempparihetkistä vuodessa 2016.

  • Tammikuussa sain päähäni selata Argentiinan työpaikkailmoituksia ihan vain huvikseni. Silloin selatessani päähäni pälkähti, että voisin lähteä au pairiksi. Se hetki kun tajusin sen oikeasti olevan mahdollista, oli todella voimaannuttava. Olin ollut jo useita kuukausia työttömänä ja ulkomailla asuminen oli pitkä aikainen haaveeni. En ikinä unohda sitä adrenaliinipurkausta, joka tuli kun pääsin kirjautumaan Aupairworld-sivustolle ja selailemaan maita ja perheitä. 
  • Helmikuussa makasin ystäväni kanssa aamuyöstä kämppäni lattialla. Puhuimme useita tunteja ja sanoimme paljon sellaista, jota ei koskaan aiemmin ollut tullut sanottua. Se on varmasti maailman paras tunne, kun voi olla toisen seurassa täysin avoin ja sanoa kaiken mikä mieltä painaa, ja se kun toinen tekee samoin. Kun luulee tietävänsä tismalleen mitä toinen ajattelee ja tuntuu kuin toinenkin voisi kuulla omat ajatukset.
  • Maaliskuuta leimasi pitkälti lähtöni Britteihin ja sieltä paras muisto on mun läksiäiset. Mun läksiäisiä vietettiin mun lähes tyhjässä asunnossa ja pelasimme kavereiden kanssa True American -juomapeliä (tuttu sarjasta New Girl). Mä olen aina digannut sairaasti juomapeleistä ja leikkimisestä ylipäätään. Oli niin hauskaa että kaikki paikalla olleet lähti siihen tosi hyvin messiin, vaikka säännöt olikin aika monimutkaiset.
  • Ikimuistoisinta huhtikuussa oli mun ensimmäinen yö host-perheeni luona. Koko ajomatka väärällä puolella tietä oli saanut mut pökerryksiin, sitten vielä saapuminen uuteen kotiin ja hirvittävä määrä vieraita ihmisiä. Oma huoneeni oli mulle pieni turvasatama. Muistan kuinka väsynyt olin kun vihdoin pääsin kylmiin, kosteisiin lakanoihin nukkumaan. Muistan myös sen kun sammutettuani valot, näin hämärässä ison hämähäkin laskeutuvan katosta mun vatsalle. Oli hirveän vaikeaa olla kiljumatta. Hämähäkkiä ei koskaan löytynyt ja olin varma etten nukkuisi koko yönä. Nukuin kuitenkin.
  • Toukokuussa host-poikieni musiikinmaikka / my best friend in England Colin vei mut ja pari muuta au pair -tyttöä yölliselle seikkailuajelulle. Colin ajoi pienellä Ford Ka:llaan pikkuteitä ja sai mutkin ihan sekaisin kartasta. Oli aamuyö ja saavuimme pimeässä suuren linnan pihaan. Valaistu vanha linna oli henkeäsalpaava keskellä pimeää yötä.
  • Palasin Suomeen henkisesti hajalla ja masentuneena. Kesäkuulta mieleen on jäänyt erityisesti se, miten hyvin sekä vanhat että uudet ystäväni jaksoivat kuunnella mua, raahata mua mukanaan juhliin ja piristää mua joka käänteessä. Mieleen tulee heti paljubileet ja juhannus, jotka molemmat olivat ikimuistuisia öitä.
  • Jyväskylän rallit olivat heinäkuun lopussa. Huh. Bemarimies, bodarimies, Pastori ja Mannerheim.
  • Elokuussa pesiskesä huipentui finaaleihin ja meidän joukkue voittu Ö-luokan pronssia. Meillä oli todella hauska joukkue ja oli niin kiva päästä vuosien jälkeen pelaamaan ihan oikeita pelejäkin. Mulle viime kesä jäi mieleen nimenomaan pesiskesänä.
  • Syyskuussa kuvioihin tuli uusi työpaikka ja se käänsi koko elämän ympäri. Lokakuussa tuli uusi asunto ja muutto uuteen kaupunkiin. Se teki todella hyvää ja vaikka kuinka paljon saan kuunnella (toki ihan ansaittua) kuittailua Riihimäestä, on tämä mulle juuri nyt ihan paras paikka asua. Saa hieman uutta kulmaa elämään ja etäisyyttä entiseen.
  • Marraskuu meni ohi ihan hujauskessa, mutta sieltä paras hetki oli kun kävin pitkästä aikaa Kouvolassa katsomassa vanhoja kotikulmia ja vanhoja lempibaareja.
  • Joulukuussa parasta on ollut se, että siihen on kuulunut niin paljon ihmisiä. Olen todella onnellinen siitä että mun elämässäni on niin paljon ihmisiä joiden kanssa olo on luontevaa ja joiden kanssa on helppo pitää hauskaa. Olen myös hyvin onnellinen siitä, että alan tuntea oloni taas sinuiksi itseni ja elämäni kanssa. Jotenkin on sellainen olo, että olen taas enemmän oma itseni. Ja mikä olisikaan sen parempi lähtökohta uudelle vuodelle?

 

Puspus,

Sane

Ladataan...

Ladataan...
LAVLI

  • Pystyttää isän kanssa kuusen
  • Käydä katsomassa Kuninkaasi tulee -joulunäytelmän Hyvinkään kirkossa
  • Syödä paljon suklaata
  • Ihailla hautausmaan kynttilämerta
  • Juoda viiniä nallepyjamassa
  • Pelata Simsiä ja GTA:ta
  • Käydä tapaamassa lainamummoa ja -vaaria
  • Vahtia yöllä kinkun kypsymistä
  • Katsoa Frozen, Lumiukko ja Holiday -elokuvat
  • Lukea pari sivua hyvää kirjaa
  • Leipoa (tai ainakin syödä) torttuja ja pipareita
  • Haaveilla ensijoulun palmumaisemista
  • Viettää joulupäivää kavereiden kanssa
  • Makoilla kuusen alla
  • Pelailla lautapelejä
  • Juoda reippaasti terästettyä glögiä

 

Toivotan sulle erittäin ihanaa ja rauhallista joulua! 

Puspus,

Sane

 

Kuvat: Pixabay

Ladataan...
LAVLI

Olin viikonloppuna ystäväni valmistujaisissa. Kun vieraat tekivät lähtöä toivoteltiin hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta. Mieleeni jäi erityisesti ystäväni aviomiehen vastaus "jos tän parempaa nyt voi olla". Se saa minut vieläkin hymyilemään. On niin hienoa, että jonkun elämä oikeasti on siinä pisteessä ettei parempaa voi kuvitellakaan (ja vielä nimen omaan niin hyvässä pisteessä). Ystävälläni ja hänen miehellään on kyllä ollut upea vuosi ; hääsuunnittelua, naimisiin meno, häämatka, oman kotitalon osto ja nyt vielä ystäväni valmistuminen. Olen niin onnellinen heidän puolestaan.

Samalla tajusin, että olen ollut omaa vuottani kohtaan hieman epäreilu. Vuosi 2016 on ollut minulle erittäin raskas monin eri tavoin ja häpeäkseni on pakko myöntää että olen uppoutunut niihin negatiivisiin puoliin huolella. Olen aina ollut sitä mieltä, että onnellisuus on valinta. Toki olen ymmärtänyt että surua ja ikäviä asioita on, mutta silti olen ajatellut että se on ihmisen oma valinta jääkö niihin vellomaan. Ja se vellominen on juuri se, mitä olen huolella tehnyt.

Kun nyt ajattelen asiaa oikein, on vuosi 2016 ollut oikein hyvä. Alkuvuodesta tein päätöksen lähteä aupairiksi ja sain töitä Scanialla. Parin kuukauden ajan tein lähtövalmisteluja ja tapasin ystäviäni. Vaikka Britannian reissuni oli 10 kuukautta lyhyempi kuin suunniteltu, ehdin tavata paljon uusia ihmisiä, sain hyviä ystäviä, näin paljon uusia paikkoja, opin rakastamaan punaviiniä ja sipulia, tulin paljon varmemmaksi englanninkielen taidoistani ja sain unohtumattomia muistoja.

Palattuani Suomeen pääsin nauttimaan Suomen kesästä ja osasin arvostaa sitä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kesään mahtui paljon uusia ja vanhoja ystäviä. Minulla oli työttömänä paljon vapaa-aikaa ja rahapulasta huolimatta sain paljon aikaiseksi. Palasin myös rakkaan harrastukseni pesäpallon pariin, viettäen aikaa myös entisten joukkuetovereideni kanssa.

Syksyllä sain parikin työpaikkaa ja päädyin töihin Tanrecolle. Sitä seurasi heti myös uusi koti ja muutto Riihimäkeen. Rakastan kotiani ja sitä että pääsen kutsumaan ihmisiä taas luokseni kylään. Kaikki on nyt hyvin.

 

Ihanaa joulun odotusta!

Puspus,
Sane

 

KUVAT: Kirsi Väliheikki

Ladataan...
LAVLI

Aamulla ajaessani töihin pysähdyin risteykseen. Siinä muun liikenteen ohimenoa odotellessani seurasin tien toisella puolen äitiä ja lasta. Äidillä oli selkeästi vaikeuksia saada lastaan suostua kävelemään läheiseen päiväkotiin. Äidillä oli sylissään pieni vauva ja toisessa kädessä roikkui huutava, riuhtova lapsi. Näin että äidillä oli siinä hieman tukalat oltavat ja kiire varmasti painoi päälle. Lopulta tilanne äityi niin pahaksi, että lapsi kellahti haalareillaan tienpintaan makaamaan ja alkoi huutaa ja potkia ilmaa. 

Nyt tästä kirjoittaessani tunnen pienen piston siitä, että ajoin siitä tilanteesta sitten ohi ja menin töihin. En osaa sanoa miten tilanne päättyi, mutta toivon lapsen päässeen perille päiväkotiin ja toivon että tuo äiti saa illalla levätä ja kupin glögiä. 

Aikuisuuden yksi ikävimpiä puolia on se, että meidän täytyy pitää niin paljon asioita sisällämme. Aikuisena on pakko olla järkevä, sovelias ja käyttäytyä korrektisti, vaikka kuinka tekisi mieli heittäytyä mahdottomaksi ja maahan parkumaan. Ei aikuinen voi alkaa itkemään pienimmästäkin vastoinkäymisestä, sanoa pomolle suoraan mikä vituttaa tai huutaa pää punaisena kun joku vei töissä karkkisangon pohjalta sen viimeisen karkin. Ei voi.

Aikuisena me tiedämme seuraukset ja olemme niiden orjia. Pelkäämme sanoa suoraan ajatuksemme, sillä joku saattaisi niistä loukkaantua tai vielä pahempaa; siitä saattaisi seurata meille jotain pahempaa kuten vaikka erottaminen tai ystävyyssuhteen päättyminen. Emme voi alkaa itkeä, sillä kirjoittamattomien sosiaalisten sääntöjen mukaan itkeminen julkisesti on noloa, vaivaannuttavaa ja siksi sosiaalisesti epäkorrektia. 

Meidän sisällemme jää jumiin niin paljon erilaisia tunteita, että on suorastaan ihme ettemme huku niihin. Salaiset ihastukset, vihastukset, väsymys, uupumus, kaverin salasuhteen murehdinta, huoli huomisen laskuista, epätoivo joululahjaideoista, mennen ikävöinti, epäkorrekti seksuaalinen viehätys tuttavasta, paheksunta ja määrätön määrä muita tuntemuksia seilaa sisällämme ristiin rastiin löytämättä soveliasta tietä tulla ulos. 

Olisi niin vapauttavaa vain joskus päästä huutamaan kaikki ajatuksensa ulos. Tiedätkö; mennä jonnekin pellon laidalle ja antaa mennä niin paljon kuin keuhkoista riittää, sitten ottaa vähän lisää happea ja huutaa lisää. Voin ihan kuvitella miten se tyhjentäisi ihmistä ja rentouttaisi. Olisi myös rentouttavaa mätkiä vaikkapa nyrkkeilysäkkiä jonkin aikaa. En ole ikinä uskonut siihen "ihmisen naaman kuva ja tikkataulu"-ajatukseen, mutta sitäkin voisi tietysti kokeilla.

Toinen vaihtoehto sen tunnepaineen purkamiseen olisi yrittää omalla toiminnalla höllentää näitä sosiaalisen korrektiuden normeja. Olla rohkea ja itkeä kun itkettää, nauraa kun naurattaa ja kypsästi ilmaista aiheellinen ärsytys. Ehkä aikuisen voisi tunnistaa siitä, että se osaa oikein korrektisti ilmaista aiheelliset ja aidot tunteet. Aiheellisilla ja aidoilla tunteilla tarkoitan, että aikuisen ihmisen pitäisi mielestäni pystyä selvittämään oman tunteensa syyt, eli esimerkkinä: onko ärsytys ystävää kohtaan aitoa vai vain stressiperäistä typerää kiukuttelua. 

Miksi aikuisen ihmisen pitäisi saada ilmaista vain positiivisia tunteita avoimesti? Emmekö voisi käyttää sen ajan jonka kulutamme tunteiden sisälläpidon ja itsehillinnän opetteluun, vaikka siihen että oppisimme käsittelemään tunteitamme rakentavasti. Piilottamalla emme voita yhtään mitään, mutta jos osaisimme sivistyneellä tavalla ilmaista tunteemme saattaisimme saada aikaan kehitystä, joka helpottaisi tilannetta. 

Siinä taas mietinnän aihetta loppuviikkoon.

Puspus,

Sane

Ladataan...
LAVLI

Mun täytyy tunnustaa jotain. En ole nyt paras Itserakkauden Suurlähettiläs. Mun itsetunto on syöksynyt alamäkeen kuin Kalle Palander parhaina pujottelupäivinään. Mun peilistä tuijottava nainen on mulle ihan vieras.

Mun mielestä mä olen laiha, urheilullinen ja siro. Mulla on kivat, tuuheat, kiharat hiukset, jotka ulottuvat juuri ja juuri olkapäille. Mä pukeudun mielestäni vaatteisiin jotka istuvat mulle, saavat mut näyttämään ryhdikkäältä ja tyylikkäältä. Mulla on hymyilevät kasvot, joiden vallitsevin piirre on suuret, lämminkatseiset silmät. 

Sitten katson peiliin ja sieltä mua tuijottaa joku nainen. Hän on kymmenisen kiloa minua painavampi ja jonkin verran lyhyempi. Hänen hiuksensa ovat ryhdittömät, hieman laineilevat ja kohtalaisen pitkät. Hän pukeutuu vaateisiin jotka näyttävät olevan hänelle paria kokoa liian pieniä, hieman puristavia ja saavat hänet näyttämään laiskalta. Hänen kasvonsa ovat pyöreäpiirteiset, hänen ihonsa on kuiva ja hän on meikitön. Hän näyttää väsyneeltä. 

Kuitenkin me olemme sama ihminen. Jossain joku ei nyt täsmää. Jossain vaiheessa minä ja peilikuvani olemme menneet harhaan.

Syitä tälle on monia. Yksi niistä on varmasti se, että tiedän saaneeni painoa lisää pari kiloa, en kymmeniä, mutta sen verran että sen tiedostaa. Samoin syynä voi olla myös se, etten ole kokenut tarvetta panostaa ulkonäkööni viime aikoina. Arkipäivisin en tapaa kuin työkavereitani ja he kulkevat toimistolla huppareissa ja farkuissa. Eivät he välitä onko minulla meikkiä tai olenko pukeutunut kivasti. 

Jossain vaiheessa olen unohtanut myös sen oleellisimman asian omassa ulkonäössä ja omassa tyylissä. Oleellisin asia on se, että sen ulkonäön pitää mielyttää nimenomaan omaa silmää. Sillä, mitä kukatahansa muu ajattelee ei ole niin paljoa väliä. Näin ollen minun tulisi laittautua vain siksi, että pidän itsestäni enemmän viimeisteltynä.

Samoin näinä aikoina pitää muistaa se, että vain minä itse voin itseäni tässä auttaa. Sen vuoksi olenkin nyt satsannut pari päivää liikkumiseen, laittautumiseen ja parempaan ruokaan. Myös tämä teksi auttaa paljon, sillä asiat muuttuvat aina todellisemmiksi kun ne kirjoittaa ylös tai kertoo niistä jollekin. Samalla tämä on myös teille merkkinä siitä, etten minäkään ole itsetuntoni kanssa täydellinen.

 

Hyvää viikon alkua sinulle ja peilikuvallesi!

Puspus,
Sane

Pages