Ladataan...
Lempiruoka

Tällä viikolla olen siirtynyt henkisesti syksyyn (fyysisesti siirryn vasta lokakuussa, kun sukkakausi taas alkaa). Flow on ohi, työt ovat alkaneet ja ulkona on satanut ja satanut. Lapselle on pitänyt pukea leikkipuistoon haalari ja aamulla on pitänyyt sytyttää keittiön lamppu, jotta näkee lukea Hesaria.

Keittiössä eletään kesän ja syksyn välimaastossa. Sieniä ja marjoja? Joo. Omenoita? Ei ihan vielä. Keittoja? Ehkä vähitellen. Lämmintä lounasta? Silloin tällöin. 

Yksi aikasta hyvä ja pikainen lämmin lounas, joka maistuu sekä mulle että Lounalle, on kaurapuuro suolaisilla höysteillä. Lounaspuuron keitän yleensä osaksi veteen ja osaksi maitoon. Päälle kasasin tällä kertaa paahdettua paprikaa ja rucolaa. Sitten loraus oliiviöljyä, raastettua parmesaania ja rouhaisu mustapippuria. Toimii! Ja kaurahiutaleiksi suosittelen Puuppolan Aitokauraa, ihanan isoja hiutaleita. Minun puurossani saa olla rakennetta.

Lounaskaurapuuro

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl vettä
  • 0,5 dl maitoa
  • suolaa
  • Höysteitä maun mukaan esim. marinoituja kasviksia, tomaattia, avokadoa, oliiveja, pestoa, ranskankermaa, juustoa...

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää kaurahiutaleet ja anna porista ilman kantta viitisen minuuttia. Lisää joukkoon maito ja suola, pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla 15 minuuttia. Nosta puuro lautaselle ja lisää päälle haluamasi höysteet.

Ladataan...
Lempiruoka

 

 

Hyvää huomenta ja nopeasti puuroa pöytään. Ainakin siinä tapauksessa, että puuro on hautunut yön yli uunissa ja odottaa aamulla lämpimänä ja tuoksuvana syöjiään. Louna on syönyt muutakin kuin maitoa reilut pari kuukautta ja yritämme mahdollisuuksien mukaan syödä samaa ruokaa koko perhe. Käytännössä tämä tarkoittaa vielä tässä vaiheessa useimmiten sitä, että Lounalle tehdään oma versio niistä raaka-aineista, joita hän voi syödä. Uunipuuroja tein siis kaksi, yhden isomman itselleni ja yhden pienen Lounalle.

Isommasta puurosta riittää kolmeksi aamuksi. Olen syönyt puuroa voisilmällä, puolukoilla & päärynällä sekä mantelivoilla & granaattiomenansiemenillä. Pienemmästä puurosta riittää Lounalle ehkä loppuvuodeksi, sen verran pienipuuroinen ruokailija on kyseessä. Teelusikallisen syötyään Louna nipistää huulet tiukasti yhteen ja lusikan lähestyessä alkaa armoton päristely, jonka on tarkoitus ilmoittaa "Kiitos, olen täynnä. En halua enempää".

Kaikkien ohjeiden ja omankin järjen mukaan lasta ei saisi patistella syömään, mutta on se vaikeaa estää itseään patistelemasta. Tekisi mieli saada lapsen suu aukeamaan hassuilla äänillä ja sitten äkkiä tyrkätä sinne lusikallinen puuroa. Yritän estää itseäni ja muistaa, ettei rakkaudella haudutetun puuron arvo vähene, vaikka sitä ei juuri syötäisikään.

Ohra-omenapuuro uunissa 

  • 1,5 dl kokonaisia ohraryynejä
  • 6 dl maitoa
  • 3 dl vettä
  • 1 omena
  • 1 tl kanelia (ceyloninkaneli käy myös vauvalle)
  • suolaa
  • voita

Voitele isompi uunivuoka voilla. Mittaa vuokaan 1 dl ohraryynejä ja 6 dl maitoa. Mittaa toiseen, pienempään, vuokaan 0,5 dl ohraryynejä ja 3 dl vettä. Kuori ja raasta omena ja jaa omenaraaste molempiin vuokiin. Isompaan luonnollisesti enemmän. Mausta molemmat kanelilla ja isompi puuro myös suolalla. Sekoita. Peitä vuoat kannella tai foliolla. Anna puurojen kypsyä 100-asteisessa uunissa yön yli. Vauvan puuron soseutin kevyesti sauvasekoittimella vielä lopuksi.