2012

Lentoaskeleita

Tammikuu

  • Kuljin yliopiston käytävillä suuren vatsani kanssa ja ostin jatkuvasti välipaloja Pinni B:n ruokalasta. Istuin luennoilla teemuki kädessä ja kilistelin bolakorua.
  • Mieheni valmistui.
  • Stressasin aika montaa asiaa, opiskelujuttuja ja vauvan (kuulemma isoa) kokoa, ajan kulumista ja keskeneräisyyttäni. 

Helmikuu

  • Täytin 23 vuotta.
  • Ystäväni saivat aikaan hillittömän liikutusitkukohtauksen järjestettyään minulle vauvakutsut. 
  • Pesin, kuivasin, SILITIN (haha) ja viikkasin 50-60 senttisiä vauvanvaatteita, ja mietin pitäisikö näihin mahtua ihminen.
  • Tein pitkiä lenkkejä kirpeässä pakkasessa miehen ja koiran kanssa.
  • Söin paljon karjalanpiirakoita.
  • Jäin kuun loppupuolella äitiyslomalle kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja hemmottelin itseäni mm. jalkahoidolla.

Maaliskuu

  • Stressasin edelleen vauvan kokoa ja synnytystä, mutta sain kuulla että vauva onkin "normaalikokoinen". En uskonut.
  • Nukuin paljon, katselin tv-sarjoja, luin kirjoja ja tapasin ystäviä. Siivosin "kuin" mielipuoli.
  • Kuun loppupuolella raskausviikolla 40+2 synnytin kahdeksan tunnin ja myöhästyneen epiduraalin päätteeksi terveen pienen pojan. 52 senttiä ja 3900g rakkautta.

 

Huhtikuu

  • Opettelimme elämään perheenä, olen edelleen ylpeä siitä kuinka hienosti saimme arjen rullaamaan univajeesta ja hormoonimyrskyistäni huolimatta.
  • En muista tästä kuusta paljoakaan, paitsi sen kun lähetin ensimmäistä kertaa hymyilevän vauvan kuvan miehelleni töihin:

 

Toukokuu

  • Miehen veljen upeat häät (ja yksi hajonnut vetoketju).
  • Aloin taas juoda kahvia alkuraskaudesta asti kestäneen ällötyksen jälkeen.

Kesäkuu

  • Hyvin erilainen juhannus muihin vuosiin verrattuna. Grillailimme viiden ystäväpariskunnan ja viiden vauvan voimin, kävimme saunassa ja ajoimme puolen yön jälkeen takaisin kotiin. 
  • Lastenvaunujen kanssa kaatosateessa ja myrskytuulessa veneellä saaressa sijaitseviin kesähäihin. Aika ekstriimiä! ;)

Heinäkuu

  • Kolusin alennusmyyntejä ja aloin taas tuntemaan itseni minuksi kaikkien hormoonihuurujen jälkeen.

  • Öisenä päähänpistona aloin kirjoittaa tätä blogia.

Elokuu

  • Red Hot Chili Peppersien konsertti!! Kylmät väreet x1000.

  • Vietettiin vauvan kanssa viikko Raumalla vanhempieni luona miehen ollessa työreissulla, sekä olimme myös vähän aikaa anoppilassa maalla.

  • Käytiin Helsingissä.
  • Otin salijäsenyyteni tauon jälkeen käyttöön, vauvan kanssa taas aloitettiin muskari.

Syyskuu

  • Päätimme mieheni kanssa, että menemme ensi vuoden elokuussa naimisiin.
  • Rakastuimme meren rannalla sijaitsevaan hääpaikkaan ja varasimme kirkon.

Lokakuu

  • Apua, kuukausi josta en muista äkkiseltään mitään? Ai niin, istuimme ainakin iltaa kaverini synttäreillä ja taisin käydä kampaajalla.

Marraskuu

  • Vauva alkoi konttaamaan kuin pikakiitäjä.
  • Veimme vauvan ensimmäistä kertaa yökylään mamilaan, ja leffaillan jälkeen nukuimme miehen kanssa univelkoja pois.
  • Kriiseilin ajan liian nopeaa kulumista, äitiysloman loppumista ja pian taas edessä häämöttävää uudenlaista elämänvaihetta.

Joulukuu

  • Vietin vuorokauden kuin jonkun toisen elämästä. Pukeuduin bilemekkoon, sukkiksiin ja korkokenkiin kaverini syntymäpäiville, olin yksin kotona kun mies ja vauva lähtivät edellä mamilaan, ja matkustin yksin junalla. Mietin junassa hassuja juttuja, kuten näytänkö äidiltä, että tietääköhän muut minun olevan äiti. 
  • Imin joka hetken tavallisista arkipäivistä, haluan muistaa tämän elämänvaiheen ja rauhalliset pitkät aamupäivät vauvan kanssa aina.
  • Ihana perhejoulu vanhempiemme kanssa. 

 

Aikamoista. Haikein mielin luovun tästä vuodesta.

Tuokoon vuosi 2013 paljon nauruhepuleita, kylmiä väreitä ja ihania kokemuksia teille palstani lukiojille! <3

 

Kommentit

Kiitos vielä ihanasta joululahjasta! Ja onnellista uutta vuotta 2013 sinne!

Itse haluan äkkiä vuoden vaihtuvan, sillä oma "yllätyksien" vuosi on juuri ja nimenomaan 2013. Ellei pikku herra päätä tässä, tämän päivän aikana lähteä kohti uutta ja tuntematonta, ja päätä tulla maailmaan :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos samoin sinne! :) Ja tosi kivaa kuulla että tykkäsit, ajattelin että kirjan antaminen on vähän riskaabelia kun en kuitenkaan tiennyt oletko lukenut sen jo jne. 

Sinulla on varmasti aivan ikimuistoinen vuosi edessä. :) Tsemppiä loppuodotukseen!

Aino (Ei varmistettu)

Hhahaa tos kuvas näkyy mun ostamat pyjamat pikkuherralle, toivottavasti niillä oli käyttöä ;)
Oi kyllä teillä on ollut tapahtumarikas ihana vuosi takana!
Onnellista Uutta Vuotta! &lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Apua kun vuosi on menny nopeaan! :) Muistan kun vielä viime talvena käytiin sun, peten ja vauvamasun kanssa kävelylenkeillä. Kauhee ikävä iski &lt;3 Ihana nähdä teidät jo kuukauden päästä!

&lt;3:P

Elina U.
Lentoaskeleita

Aino noi pyjamat oli oikeesti ihan lempparit! Ovat nyt säästöön valikoitujen vaatteiden joukossa, tulee niistä aina mieleen sammakkoyökkärissä tuhiseva pikkumies. <3 Aikamoinen unohtumaton vuosi kyllä. Ihanaa uutta vuotta teidänkin perheelle! Saa nähdä mitä kaikkea tällä vuodella onkaan jemmassa. ;)

PMietin juuri ihan samaa yks päivä, kun lähdin Peten kanssa lenkille ja puin sen mustan toppapuvun päälle joka mahtui silloin juuri ja juuri... Pian päästään taas yhdessä lenkkeilemään ja juoruamaan! Ikävä! <3

Elina U.
Lentoaskeleita

phocahispida voi kiitoksia linkistä! Eipä ole pahan hintainen setti. Pitää ehdottomasti laittaa harkintaan! Olen niin kovin huolissani pojan tarkenemisesta sitten päiväkodissa ulkoleikeissä, että tuollainen ninjavarustus olisi kyllä tosi hyvä. Tuosta saisi kyllä tosi edullisesti. :)

phocahispida

Päiväkodissa, vaikka pienten ryhmässä aikuisia onkin suhteessa enemmän, ei kyllä varmaan pihatouhuissa ole joku koko ajan kurkkimassa, että onko kaula paljaana.

Meidän megamönkijä ainakin olisi repinyt hampailla tumput pois kolme kertaa vartissa. Kaveri vihaa niitä. :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Niinpä! Näissä Ticketin haalareissa on jotenkin vielä sellanen ihmeen tönkkö tuo "kaulusosa", vaatii melkeen väkisin kaulurin kaverikseen. O-ou tajusin että meiltähän puuttuu vielä  vaikka mitä näitä ulkoiluvarusteita, kaulurin ja kauluripipon lisäksi mehän tarvitaan myös kurahaalarit!

Meillä on muuten sama harrastus tumppujen kanssa, ja sitten kun ne saa pois niin onkin hyvä siirtyä pipon repimiseen! :D

Kommentoi