Raskaus, synnytys, kotiäitiys -mitä sanoo kroppa? (osa1/2)

Lentoaskeleita

Tämä on aihe, josta tykkään kovasti lukea muiden blogeista. Minusta on mielenkiintoista, kuinka eri tavoin naiset kokevat raskauden tuomat muutokset kehossaan. Kerrassaan ihmeellistä kuinka se mikä toista ahdistaa voi toista ilostuttaa, ja kuinka moninaisen ja kaikissa tapauksissa yksilöllisen tunneskaalan raskauden aikana jokainen kokee vartalonsa kanssa.

Meidän (viiden) positiivisen Clear Blue -testin jälkeinen elämä alkoi kolmen kuukauden oksentamisella. Oloni oli suoraan sanoen kuin vuosisadan pahimmassa krapulassa, joka ei vaan hellittänyt millään. Makasin nämä kuukaudet kotisohvalla toivoen, ettei puhelimeni soisi -mikä olisi tarkoittanut nousua ylös =oksentamista, ettei minulle tulisi vessahätää = kulku keittiön ohi yök, vessa, yök, ja niin edelleen. Elin pelkällä piimällä, ampparimehujäillä ja raskausvitamiineilla. Painoni tippui, kynteni katkeilivat ja ihoni muuttui oudon sameaksi. Taidan omistaa tämän ajan tunnepuolen kokemuksille ihan oman postauksen vielä joskus. Naureskelin miehelle (silloin kun jaksoin nauraa), että pitikö minun tulla vain raskaaksi mahtuakseni 18-vuotiaana käyttämiini nykyisiin motivaatiofarkkuihin.

Kuvittelin aikanaan, että "sitten joskus kun olen raskaana" minä ainakin harrastan liikuntaa. No enpä harrastanut, olin niin heikossa kunnossa rajun ja nopean laihtumiseni jälkeen, että jaksoin vain kävellä koiran kanssa rauhallisia lenkkejä. Tämä vaikutti luonnollisesti myös vartalooni tietyn urheilullisuuden katoamisella. Noin raskausviikolla 15 elämä alkoi taas normalisoitua, ja odotin innokkaasti jotain merkkejä kehossani siitä, että vatsassani ihan oikeasti kasvaisi pieni ihmisenalku. 

Painoni nousi takaisin lähtöpainoon, ja mieheni sanoi usein minun hehkuvan äitiyttä. En oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, sillä vartaloni tuntui ja näytti minusta kauan ihan samalta kuin ennenkin raskautta. Seurasin keskustelupalstoilta kateellisena kuvia muiden vauvamasuista, ja ihmettelin että missä minun viipyy. Käytin tiukkoja paitoja tuodakseni pienen pienen kumpuni esiin, mutta sain kuulla moneen kertaan kohteliaisuudeksi tarkoitetun "susta ei kyllä yhtään huomaa että oot raskaana!". Olin hyvin loukkaantunut, kun muut eivät huomanneet ihan selvää pientä pyöreyttä. 

 

Kun raskaus alkoi selvästi erottua muidenkin silmään noin viikon 25 jälkeen, voi että miten innoissani vatsastani olinkaan! En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani niin naiselliseksi kuin suuren vatsani kanssa. Minusta oli vain hauskaa kun takapuoleni ja rintani saivat myös lisää muotoa, tunsin oloni todellakin naiseksi.

Korostin vatsaani vaatteilla, esimerkiksi pukeutumalla myötäileviin neulemekkohin tai trikoopaitoihin äitiysfarkkujen kanssa. Nautin pyöreistä muodoistani, minusta oli jännittävää seurata kuinka vartaloni muuttui pikku hiljaa äidin kehoksi. Tässä kaikessa auttoi hurjasti mieheni yltiöpositiivinen vastaanotto vartaloni muutoksia kohtaan, en tiedä olisinko ilman kehujen tulvaa kokenut oloani yhtä hyväksi. Ihanat ystäväni myös tsemppasivat kovasti, enkä missään vaiheessa ehtinyt käymään läpi mitään lihomiskriisejä, kiitos kaikkien huipputyyppien.

Ja entäs ne paljon puhutut kilot? Niitä minulle kertyi lähtöpainoon 11 kappaletta. Niistä kuusi jäi laitokselle, ja loput istuivatkin sitten melko tiukassa -tähän palaan seuraavassa postauksessani. Säästyin myös raskausarvilta, mutta jalkoihini jäi niidenkin edestä jälkiä muistuttamaan raskaudesta -nimittäin suonikohjut. Tämä on herättänyt minussa kriisinpoikasen jos toisen, ja myönnän itkeneeni muutamat itkutkin asian tiimoilta. Suonikohjut 23-vuotiaana, ihan oikeesti hei. 

Kuitenkin raskaus on opettanut minut suhtautumaan vartalooni armolla ja paljon hellemmin kuin aikaisemmin. Raskauden ja synnytyksen jälkeen olen lähinnä kiitollinen siitä, mihin kaikkeen se onkaan venynyt ja kyennyt. Pienet "ylimääräiset" siellä täällä ei haittaa läheskään samalla tavalla kuin ennen äitiyttä.

Mutta entäs raskauden jälkeen, kun suloisen vauvavatsan tilalla olikin vain pömppömasu ja ne kaikki extratäytteet kropassa pistivät silmään ilman raskautta? Tästä lisää myöhemmin.

Kommentit

Elina U.
Lentoaskeleita

Juuri tämän vuoksi tämä aihe kiinnostaa minua, jokainen kokee raskauden tuomat muutokset kehossaan niin eri tavalla. Samat muutokset kyllä jokainen kohtaa, mutta neuvolan oppaat jättävät kertomatta sen kuinka suuria ja erilaisia tunteita nämä muutokset herättävät.

Ymmärrän hyvin, että raskauden tuomiin muutoksiin ei välttämättä osaa oikein suhtautua, ovathan ne oikeesti tosi suuret. Koita löytää hyviä puolia (ainakin saa herkutella hyvällä omatunnolla eikä tarvii vetää vatsaa sisään ;) ), ja niin kuin sanoit, raskausaika menee hurjan nopeasti. Hetken päästä saat maailman ihanimman palkinnon kaikesta mitä nyt kestät ja käyt läpi. Hirmuisesti tsemppiä loppuodotukseen!

Kirjoitan seuraavaksi juuri tuosta aiheesta, miten itse olen kokenut vartaloni raskauden jälkeen. Minulla on ollut siinä paljon enemmän sulattelemista kuin raskaudessa, tämäkin monella menee niin toisin päin!

Kommentoi