Ladataan...
Lentoaskeleita

Tammikuu

  • Kuljin yliopiston käytävillä suuren vatsani kanssa ja ostin jatkuvasti välipaloja Pinni B:n ruokalasta. Istuin luennoilla teemuki kädessä ja kilistelin bolakorua.
  • Mieheni valmistui.
  • Stressasin aika montaa asiaa, opiskelujuttuja ja vauvan (kuulemma isoa) kokoa, ajan kulumista ja keskeneräisyyttäni. 

Helmikuu

  • Täytin 23 vuotta.
  • Ystäväni saivat aikaan hillittömän liikutusitkukohtauksen järjestettyään minulle vauvakutsut. 
  • Pesin, kuivasin, SILITIN (haha) ja viikkasin 50-60 senttisiä vauvanvaatteita, ja mietin pitäisikö näihin mahtua ihminen.
  • Tein pitkiä lenkkejä kirpeässä pakkasessa miehen ja koiran kanssa.
  • Söin paljon karjalanpiirakoita.
  • Jäin kuun loppupuolella äitiyslomalle kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, ja hemmottelin itseäni mm. jalkahoidolla.

Maaliskuu

  • Stressasin edelleen vauvan kokoa ja synnytystä, mutta sain kuulla että vauva onkin "normaalikokoinen". En uskonut.
  • Nukuin paljon, katselin tv-sarjoja, luin kirjoja ja tapasin ystäviä. Siivosin "kuin" mielipuoli.
  • Kuun loppupuolella raskausviikolla 40+2 synnytin kahdeksan tunnin ja myöhästyneen epiduraalin päätteeksi terveen pienen pojan. 52 senttiä ja 3900g rakkautta.

 

Huhtikuu

  • Opettelimme elämään perheenä, olen edelleen ylpeä siitä kuinka hienosti saimme arjen rullaamaan univajeesta ja hormoonimyrskyistäni huolimatta.
  • En muista tästä kuusta paljoakaan, paitsi sen kun lähetin ensimmäistä kertaa hymyilevän vauvan kuvan miehelleni töihin:

 

Toukokuu

  • Miehen veljen upeat häät (ja yksi hajonnut vetoketju).
  • Aloin taas juoda kahvia alkuraskaudesta asti kestäneen ällötyksen jälkeen.

Kesäkuu

  • Hyvin erilainen juhannus muihin vuosiin verrattuna. Grillailimme viiden ystäväpariskunnan ja viiden vauvan voimin, kävimme saunassa ja ajoimme puolen yön jälkeen takaisin kotiin. 
  • Lastenvaunujen kanssa kaatosateessa ja myrskytuulessa veneellä saaressa sijaitseviin kesähäihin. Aika ekstriimiä! ;)

Heinäkuu

  • Kolusin alennusmyyntejä ja aloin taas tuntemaan itseni minuksi kaikkien hormoonihuurujen jälkeen.

  • Öisenä päähänpistona aloin kirjoittaa tätä blogia.

Elokuu

  • Red Hot Chili Peppersien konsertti!! Kylmät väreet x1000.

  • Vietettiin vauvan kanssa viikko Raumalla vanhempieni luona miehen ollessa työreissulla, sekä olimme myös vähän aikaa anoppilassa maalla.

  • Käytiin Helsingissä.
  • Otin salijäsenyyteni tauon jälkeen käyttöön, vauvan kanssa taas aloitettiin muskari.

Syyskuu

  • Päätimme mieheni kanssa, että menemme ensi vuoden elokuussa naimisiin.
  • Rakastuimme meren rannalla sijaitsevaan hääpaikkaan ja varasimme kirkon.

Lokakuu

  • Apua, kuukausi josta en muista äkkiseltään mitään? Ai niin, istuimme ainakin iltaa kaverini synttäreillä ja taisin käydä kampaajalla.

Marraskuu

  • Vauva alkoi konttaamaan kuin pikakiitäjä.
  • Veimme vauvan ensimmäistä kertaa yökylään mamilaan, ja leffaillan jälkeen nukuimme miehen kanssa univelkoja pois.
  • Kriiseilin ajan liian nopeaa kulumista, äitiysloman loppumista ja pian taas edessä häämöttävää uudenlaista elämänvaihetta.

Joulukuu

  • Vietin vuorokauden kuin jonkun toisen elämästä. Pukeuduin bilemekkoon, sukkiksiin ja korkokenkiin kaverini syntymäpäiville, olin yksin kotona kun mies ja vauva lähtivät edellä mamilaan, ja matkustin yksin junalla. Mietin junassa hassuja juttuja, kuten näytänkö äidiltä, että tietääköhän muut minun olevan äiti. 
  • Imin joka hetken tavallisista arkipäivistä, haluan muistaa tämän elämänvaiheen ja rauhalliset pitkät aamupäivät vauvan kanssa aina.
  • Ihana perhejoulu vanhempiemme kanssa. 

 

Aikamoista. Haikein mielin luovun tästä vuodesta.

Tuokoon vuosi 2013 paljon nauruhepuleita, kylmiä väreitä ja ihania kokemuksia teille palstani lukiojille! <3

 

Ladataan...
Lentoaskeleita

Huh, eilen mätin varmana tämän vuoden viimeiset suklaat ja kinkut nassuun, nyt olo on jouluherkkujen osalta aika täysi. Havahduin eilen anoppilan sohvalla (yöpaidassa ja suklaarasia kädessä totta kai), siihen ettei enää ollutkaan minkäänlainen pyhäpäivä tai kalenterillinen vapaa. Joulu sai ajantajuni hieman sekoittumaan, mutta ehkä hyvä vaan niin.

Joulu ei yllätyksekseni tuntunut liialliselta paikasta paikkaan ajelemiselta, vaan onnistuimme jakamaan vierailut niin että ehdimme nauttia sekä joulusta että perheen seurasta. On muuten aika hieno tunne nähdä se ilo jonka meidän pikkumies saa isoisovanhemmissaan (ja isovanhemmissaan) aikaan. Aatonaattona kierroksessa oli minun mummulat, aaton vietimme vanhempieni luona, joulupäivänä menimme syömään miehen mammalaan ja loppuajan olemmekin hengailleet täällä miehen vanhempien nurkissa.

Olimme ilmeisesti olleet tosi kilttejä kaikki, sillä saatiin aikamoinen määrä lahjoja. Vauvalle tuli onneksi tosi tarpeellisia juttuja, esimerkiksi vaatteita (kaikki 74cm ovat juuri jääneet auttamatta pieniksi)  ja muutamia oikeesti kivoja leluja, ei mitään pehmoleluarmeijoita tai muita hurjuuksia. Minulle pukki toi täytenä yllätyksenä kauan himoitsemani Michael Korsin kellon, voi apua! :) Taitaa mies sittenkin kuunnella mun juttuja, ainakin sivukorvalla... <3

Tänään hurautettiin anopin kanssa Skanssiin koluamaan alennusmyyntejä, ja pitkästä aikaa vahingossa hiukan villiinnyin kaupoilla. No, ehkäpä vaatekaappini tarvitsikin hiukan piristystä näin äitiysloman lopulla. Ehkä en sentään ilmesty yliopistolle kuolaisissa collegehousuissa ja raskausaikana käyttämissäni liian isoissa trikoopaidoissa? 

Huomenna onkin kampaajapäivä. Ei tosin minulla, vaan tämä meidän pörrökasamme muuntautuu huomenna taas snautseriksi trimmaajan käsittelyssä.

Hyvää viikolloppua ihanaiset! <3

EDIT: Viikolloppu? Osaan kirjoittaa! Blogipostauksissani toistellaan myös ilmeisesti ihanaisia oikein olan takaa, se mihin toinen postaus loppuu toinen alkaa jne. Pitäisiköhän oikolukea hiukan näitä mun juttuja, kuka äänestää "jaa"? Eli ihanaista viikolloppua kaikille vaan!

Pages