Ladataan...
Lentoaskeleita

Olen aina vihannut farkkuostoksilla käymistä. Tuntuu aivan siltä, että farkkuteollisuus olisi jopa liittoutunut jotenkin minua vastaan, sillä päälläni hyvännäköisten farkkujen löytäminen on tuntunut ajoittain jopa toivottomalta pyynnöltä. Paitsi kun vuosi sitten vetäisin kaverin vinkistä jalkaani ekat Dr.Denimin plentyt, olin myyty. Ihan hullua, miten minikokoisen näköiset housut sujahtavat todella vaivattomasti jalkaan ja mikä oudointa: istuvat! Näiden kohdalla ei voi kuitenkaan puhua kuitenkaan aivan farkuista, sillä kyseessä on jokin ihmeellinen strech-materiaali (jegginssit?). 

Minun kroppani on vähän sellaista laatua, että jokainen pulla ja irtokarkki asettuu viihtymään tuohon reisi-peppu-osastolle, mutta pakenee esimerkiksi yläkropasta ja sääristä. Eli naistenlehdet diagnosoisivat kroppani päärynäksi. Tämä on osoittautunut erityisen ongelmalliseksi housuostoksilla, sillä tuntuu että farkkujen koot menevät aina kohdallani jotenkin päin prinkkalaa: istuvat reisistä ja pepusta mutta lötköttävät vyötäröltä, ovat kokonaan pienet ja sitten seuraava koko onkin jo jättimalli, tai mikä pahinta peppu näyttää ihan hullun isolta tai toisena vaihtoehtona lätyltä. :D Mutta Dr.Denimit ratkaisevat aika nätisti tämän ongelman: koska ne ovat niin ûberjoustavat ja venyvät, ne asettuvat päälle juuri oikein, sinne minne pitääkin. Ja näyttävät aivan "oikeilta farkuilta"! Tämähän on melkein jopa huijausta, sillä nämä pöksyt ovat vielä joustavuutensa ansiosta yhtä mukavia kuin verkkarit. Kjähäh.

Minun kaveriporukastani ovat melkein kaikki kanssani samassa huumassa ja kantavat Dr.Denimeitä kaupasta kotiin, vaikka olemme kaikki eri pituisia ja mallisia. Onko kukaan muu lukenut yläasteella tai lukioikäisenä sitä nuortenkirjaa Neljä tyttöä ja yhdet farkut (tai jotain siihen suuntaan)? Sitä missä ystävykset kierrättivät näitä housuja jotka istuivat kaikille, ja toivat kantajansa elämään ihmeellisiä asioita? No niistä ihmeellisistä asioista en ehkä tiedä, mutta muuten nämä voisivat olla kirjan taikahousut!

Miinuksena tulee valitettavasti kestävyys, sillä olen onnistunut alle vuodessa kuluttamaan jo kahdet plentyt rikki, sekä yhdet solitairet vetelevät  kohta viimeisiään. Minkään muun vaatteen tai asusteen kohdalla en missään tapauksessa olisi valmis ostamaan nopeasti kuluvan tuotteen tilalle taas uutta samanlaista tuotetta, mutta tohtori denim on vaan syntini. Ostin taas kahdet: yhdet farkunsiniset plentyt ja sitten kokeilin uutuutena Arlene-mallia. Myyjä kehaisi, että tässä Arlenessa laadun pitäisi olla hiukan kestävämpää. Jään sormet ristissä jännäämään!

Eli jos siellä on muita toivottomia farkkujen etsijöitä, niin älkää luovuttako ennen kuin olette kokeilleet Dr. Denimeitä (Huom: ainakin kokoa pienemmässä koossa kuin yleensä). Onko siellä muita Dr. Denimien nimeen vannovia? :)

PS. Jo etukäteen pahoittelut sille anonyymille joka toivoi etten käyttäisi pillifarkkuja vaan jättäisin ne "rotusäärisille", sorry.

PS. Tämä ei ollut mitenkään sponssattu postaus! :D

Ladataan...
Lentoaskeleita

Kirjoitin tovi sitten suhteestani kahviin, jonka määrittelin heti jonkin sortin addiktioksi. Teetäkin minä juon melko paljon, mutta teen suhteen en osaa käyttää kovia sanoja kuten addiktio, vaan koen teehetkeni enemmänkin jonkinlaiseksi lempeäksi elämäntavaksi. (Heh).

Oikeastaan liitänkin teen kaikenlaiseen lämpimään ja lempeään. En keksi halauksen lisäksi montaa yhtä lohduttavaa elettä kuin saada kipeänä, väsyneenä tai surullisena käteen kuuman teekupin. Minusta tuli teeihminen joskus yläasteen alussa, kun istuimme lukemattomat kerrat slaavilaista kulttuuritaustaa omaavan rakkaan ystäväni kotona teekuppeinemme. Hän opetti minua hörppimään kuuman teen venäläiseen tapaan tassilta, ja minä halusin oppia kaiken tuosta teinitytön silmissä mystisen kiehtovasta kulttuurista. En varmaan enää ikinä löydä yhdenkään kielen opiskeluun samanlaista intoa kuin tuolloin venäjän. Jos jossain näen säilytettävän teepusseja isossa peltirasiassa, mieleeni palaa välittömästi meidän kikatuksemme, mausteisen teen tuoksu ja seitsemällä eri tavalla jännittävästi suhahtelevat ässät. Kuuntelimme venäläistä musiikkia, söimme keksejä ja puhuimme pojista kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja joimme teetä.

Tarvitsen joka ilta ainakin kupillisen teetä. Olen tällä hetkellä täysin hurahtanut erilaisiin yrttiteelaatuihin, ja lisään teeheni mielen mukaan milloin inkivääriä, minttua, limeä tai sitruunaa. Mitään makeaa en teeheni kaipaa, paitsi tällä hetkellä flunssantorjuntakeinonani hunajaa. Välillä keitän vihreän teepannuni täyteen, tosinaan huljuttelen mukissani pussiteetä. Parhaaksi teekaupaksi olen todennut Punnitse & Säästä-kaupan. Sieltä löytyy vaikka mitä, myös ihan marketti-teemerkeiltä jännittäviä, marketteihin päätymättömiä makuja. 

Teenjuonnista on tullut suorastaan rituaali monen ystäväni kanssa. Napsautan vedenkeittimen päälle jo oikeastaan ennen kuin olen edes kysynyt, haluaako vieraani teetä. Eräs minulle hyvin tärkeä ystävyyssuhde syntyi jopa sillä hetkellä, kun jotain asiaa pitkään puituamme kysyin, haluaisiko hän tulla meille teelle. Istuimme teekuppiemme äärellä varmaan kaksi tuntia, ja ystäväni osasi heti rituaalin jujun, eli sitä teetä hörpitään hiljalleen. Välillä se jäähtyy ja sitten taas keitetään uutta. Toistetaan tarvittaessa tunteja. Huomasin heti, että ollaan samalla aaltopituudella.

Poikani kummitäti kävi tänään meillä, ja voi kuinka luontevalta teekupin yli kuulumisten vaihtaminen tuntuukaan ihmisen kanssa, jonka kanssa on vuosien varrella juotu teetä ainakin sata kertaa, varmaan satoja. 

Nyt taidan pistää vedenkeittimen kohisemaan ja lukea vielä muutaman jutun huomiseksi. Kertokaahan, onko siellä muita teeihmisiä?

 

Pages