Ladataan...
Lentoaskeleita

Hey brother, there's an endless road to be discovered ... Lauleskelin tänään tuota radiossa usein soivaa hittiä nuotinvierestä, kun tanssitin sylissäni kuumeista lasta hiljalleen. Tämä meidän aattoilta menikin uusiksi, peruttiin pöytävaraus eikä laitettukaan pojan nukkumaan menoa odottanutta shampanjaa kylmenemään. Kumpikaan meistä ei halua ajaa edes sen aiotun lasillisenkaan jälkeen, ja halutaan olla skarppina tarvittaessa.

Ei me silti pienestä lannistuta, sillä haettiin Nanda Devistä intialaisia herkkuja kotiin ja kilistellään koko perhe appelssiinimehulla. Leffoja, herkkuja ja Scrabblea sitten illalla.

Vuonna 2014 lupaan nalkuttaa vähemmän ja nauraa enemmän, vilkuilla vähemmän kännykkää ja opetella edes hieman enemmän järjestelmällisyyttä. Haaveilen, että vuosi 2014 sisältäisi vähemmän sairasteluja meidän perheelle, ja että ehkä muutettaisiin isompaan asuntoon. Eteenpäin pyrkimisestä, hetkissä elämisestä ja onnellisuudesta.

Kiitos teille kaikki upeat tyypit, jotka olette piristäneet päiviäni kommenteillanne ja kulkeneet blogin mukana. Lupaan myös keksiä kivoja juttuja tänne Lentoaskeleihin ja opetella paremmaksi bloggaajaksi.

Tervetuloa 2014, skool!

Ladataan...
Lentoaskeleita

"Yhä vaikeammaksi on tullut kuvata yksinkertainen ilo

Liian varhaista sanoa nähneensä

silmissään sen hahmon

liian myöhäistä perääntyä.

Pyrstötähdet ohittavat etäältä maan

ultraäänikuvissa liikkuu 

uusi mantere,

vahvat liitokset natisevat pehmeinä

jossa pienemmät kuopukset 

ovat vain kaikuja

 muurahaisten tie

onkin kohtalo, erehdys,

liian varhaista herätä, liian myöhäistä nukahtaa

ja ensikatsomalla ilo, elävästä puusta räväisty

käpertyy sateiseen nuotioon, katoaa kuin sylki jokeen

ja nuotion pohja on pumpulin hiiltä, polku

nousee mäelle, sataa lunta, kalenterit pyörivät

ja kiellot ja käskyt

puristavat unohtavan vanteen.

Siksi me hankimme lapsia

saamme niissä kaiken takaisin, annamme

oman yksinkertaisen ilomme, ihmettelyn

mittaamme niille ensimmäiset kengät

hoemme sormille nimet

voi miten surullista, miten iloisia me olemme

kun ne ottavat meiltä tämän lohkareen

ja leikkivät vierittävänsä.

Katsokaa lapset, yksinkertainen ilo

isä piirtää teille

voipaperille, läpi.

Noin, tämä tässä on aamu

ja tuo on aurinko joka nousee

noin, nyt se on korkealla

ja tämä on puu, se on hiukan kumarassa kun tuulee

se pudottaa lehtensä, tulee syksy

ja lumesta tehdään linna, te saatte olla prinsessoja hetken

sitten on tultava kotiin, kotona on lämmin

tuossa on äiti ja tämä iso on isä

joka piirtää metsänreunaan talon, se on koulu

sinne te joudutte vasta pitkän ajan päästä, ei hätää

ehditte vielä keräämään kukkia

ja kuuntelemaan lentokoneen ääntä taivaalla

nämä on apiloita, niissä on neljä lehteä ja niitä voi syödä.

Sitten kun on syöty maha täyteen apiloita

mennään nukkumaan ja taas on aamu. "

-KARI LEVOLA-

Siinä se laittaa ruokaa kanssani olkkarin lattialla muoviastiolla. Flunssainen rakas, joka haluaa katsella äidin sylissä muumeja ja syödä rusinoita. Ja minä mietin kuinka näin on vaan niin hyvä, että aika voisi kulua vähän hitaammin tästä eteenpäin. 

Oli kivaa olla reissussa ja sukuloimassa, mutta nyt on ihanaa olla kotona. Poika nukkuu päikkäreitä vieressäni, ja minä ajattelin valkata jonkun ihanan teen omasta teevalikoimastani, täyttää oman teepannuni ja pötköttää ja lukea joululahjakirjaa omassa sängyssä.

Pages