Uusi blogialusta! + kolme asiaa-haaste

 

Kuka, ja mitä, kätkeytyy Lets Perheillään-blogin taakse?

Ensimmäinen postaus uudella blogialustalla – periaatteessahan olisin voinut jatkaa suoraan siitä mihin Bloggerissa jäin, mutta ajattelin ettei jonkinsortin esittely ainakaan pahasta ole, kun varmasti tätä postausta nyt lukee ihan uusiakin kasvoja siellä!  Mutta sen pidemmittä puheitta – lets tutustutaan!

Tiia,23-vuotias savolainen per(s)heilijä – rento ja rempseä kahden lapsen äiti Ylä-Savosta. Mun perheeseen kuuluu mun lisäksi pojat 3/18 ja 2/21, mies (myös lasten isä) joka esiintyy täällä nimellä M’ ja meidän 3v itälaika-porokoiramix Leo. Meidän arki pyörii M’n töiden, mun kotiäitiyden ja opiskelun yhdistämisen sekä esikoisen päiväkodin ympärillä – ja on melkoista hullunmyllyä. Persoonallisuustyyppini on  puolustaja   ja horoskoopiltani olen kaksonen. Harrastan käsitöitä – eritoten neulominen on lähellä sydäntä, mutta siinä sivussa tulee myös virkattua ja askarreltua. Myös sosiaalista mediaa voisi sanoa mun harrastukseksi.

Ja nyt, kun perusjutut on käyty läpi, seuraa kolme asiaa-haaste! Oon nähnyt näitä blogeissa paljon, ja ottanut osaakin useaan, mutta jos nyt kertaalleen kehittelisi ihan omankin. Kolme asiaa, joista kotikaupunkini tunnetaan, kolme asiaa joita EN omista ja  kolme asiaa jotka olen viimeksi ostanut? Näihin, ja 25 muuhun saatte vastauksen jatkamalla lukemista!

KOLME ASIAA..

joista pidän itsessäni: hiukset, silmät, päämäärätietoisuus.

joista pidän arjessani: huumori, hyötyliikunta, loputon to do-lista.

joista pidän kodissani: esikoisen huone, olohuoneen matto ja keltaiset vessakalusteet.

joista kotikaupunkini tunnetaan: Iskelmäviikot, Aamulypsy Areena, Hingunniemen hevosopisto.

joista unelmoin juuri nyt: reissusta Lappiin, valkoisestapaimenkoirasta ja työstä lastensuojelulaitoksessa.

joihin pyrin päivittäin: Pyrin päivittäin olemaan läsnä, olemaan hyvä äiti ja paras versio itsestäni.

joihin käyttäisin rahaa, jos voittaisin lotossa jättipotin:  talous (laskut), autokoulu, valkoinenpaimenkoira.

jotka tarttuvat aina kaupasta mukaan: kevytmaito, Semperin smoothiepussit, energiajuomat.

jotka ostaisin, jos menisin nyt kauppaan: Salted Caramel-proteiinivanukas, Battery Remix ja tertullinen banaaneja.

jotka olen viimeksi ostanut: tulppaanikimppu, kaksi pakettia Saludoa ja coctailpiirakoita.

joita minun pitäisi vähentää: nalkuttaminen, energiajuomat, itsekriittisyys.

joita haluaisin lisää: omaa aikaa, kahdenkeskistä aikaa M’n kanssa ja rahaa

joiden hävittämisessä olen mestari: pipo, puhelin, hiusharja – jokapäivä joku näistä on kadoksissa.

joista pidän sosiaalisessa mediassa: vuorovaikutus, vertaistuki, inspiraatio.

joita en omista: SodaStream, kamera, MoccaMaster.

joita mietin juuri nyt: ettö mitähän huomisesta tulee, mikä istuin hankitaan kuopukselle ja miksi koirani kynnet kasvavat niin nopeasti.

jotka teen jokaikinen päivä: etsin jotain, ideoin sisältöä someen & blogiin, rakastan perhettäni.

jotka olen tehnyt viimeisen tunnin aikana: juonut kahvia, rauhoitellut itkevää yksivuotiasta, kirjoittanut M’lle kauppalistan.

jotka suustani kuulee päivittäin: haloo, öö ja ei.

jotka tulee tehtyä ihan liian harvoin: kahvinkeittimen puhdistus, pyykkikoneen puhdistus, tiskikoneen puhdistus..

jotka ovat to do-listallani nyt: kuopuksesta tänään ottamieni kuvien läpikäynti ja muokkaaminen, pukuhuoneen siivous ja soittaminen Verotoimistoon.

jotka olen laittanut viimeksi ylös kalenteriini: milloin roska-auto käy seuraavan kerran, avoimen yliopiston verkkokurssin alkamispäivä, poikien neuvola-ajat.

jotka olen viimeksi unohtanut: ikäni – kyllä, sitä tapahtuu usein, viikonloppuna? unohdin pesseeni pyykkiä ja eilen unohdin ottaa itselleni hanskat kun lähdettiin aamulla viemään esikoista päiväkotiin.

jotka näen edessäni juuri nyt: tietokone, kalenteri, korostustussit.

jotka näen, kun käännyn katsomaan taakseni: Minions-tyyny lattialla, liinavaatekaapin auki oleva ovi, toinen tietokonetuoli.

jotka haluaisin osata: tehdä makrameen, täytekakkupohjan ja kasvattaa mm. yrttejä ja vihanneksia itse.

joita odotan juuri nyt: vastauksia haetuista kesätyöpaikoista, viikonloppua ja poikien synttärijuhlia.

joista tulen lähiaikoina kirjoittamaan: poikien synttäreistä, maaliskuun lastenkirjasuosikeista, koliikin äitiin jättämistä jäljistä.

Hei tartu säkin ihmeessä tähän haasteeseen ja paljasta itsestäsi seuraajillesi jotain uutta! 

<3  Tiia Krista Annika

ps. Meitä voi seurata myös Instagramissa – @letsperheillaan !

perhe oma-elama ajattelin-tanaan syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *