Maaliskuun lastenkirjalempparit

 

Meille on muodostunut uusi viikottainen rutiini – kirjastossa käynti!

Olisin itse monesti ollut vailla vinkkejä hyvistä lastenkirjoista, joten tämän uuden rutiinin myötä ajattelin aloittaa postaussarjan, jossa jaan aina kunkin kuukauden suosikkeja lastenkirjoista. Meillä on tapana että neljävuotias saa valita muutaman kirjan, ja äiti valitsee myös muutaman – siispä jaan nämä suosikitkin 4v:n lemppareihin ja äidin lemppareihin.

NELJÄVUOTIAAN LEMPPARIT:

DINOJENGI-SARJA

Dinojengi-kirjasarja sisältää kaikkiaan kolme kirjaa: Kaupungin paras rakennusporukka, Nosturi Pelastaa päivän ja Maansiirtoauto auttaa pulassa.

Meillä on ollut lainassa näistä jokainen, ja suosio on ollut ennalta arvattavissa sillä dinosaurukset ja työkoneet ovat tällä hetkellä lempparijuttuja. Sen lisäksi että näissä on ihana, värikäs kuvitus, on tarina myös opettavainen – tai pikemminkin tarinaT opettavaisia: yhteistyössä on voimaa ja auttaminen on myös hauskaa!

STEGOSAURUS JA NUMEROIDEN MAHTI

Lisää dinokirjoja! Tämän kirjan kuvitus ja pätkitty teksti olivat huippuja! Tästä kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen se, että uuden oppiminen on mahdollista kaikille, ja hauskaa!

ÄIDIN LEMPPARIT:

ISOÄITIEN ILTASADUT

Olen jokaisella kirjastoreissulla yrittänyt löytää yhden, tai useamman, iltasatukirjan – sillä kun neljävuotias valitsee iltasatua, saattaa siinä olla vaikka 100 sivua.

Tämä kirja pitää sisällään suomalaisten isoäitien suosikkisatuja – mm. Helena Ahti-Hallberg ja Tarja Halonen ovat jakaneet tähän lempisatunsa. Seassa on niin tunnettuja ja rakastettuja klassikkoja, kuin myös vähemmän tunnettuja – esim. Suklaapilvet ja Satu pojasta joka tahtoi oppia lentämään nousivat uusina tuttavuuksina meidän suosikeiksi. Ihana puuvärikuvitus iski myös.

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Tämä hehkutettu kirjasarja onkin jo varmasti monelle tuttu, ja nyt voin itsekin todeta sen olevan kaiken hehkutuksen arvoinen.

Ihana tarina, ihana kuvitus, tietoa tunnetaidoista ja tehtäviä niin lapselle kuin aikuiselle! Tämä antoi oivalluksia niin lapselle, kuin myös äidille – taidetaan lainata tämä vielä uudelleenkin, että ehditään myös tehtävien kimppuun ihan kunnolla yhdessä, ja on ihan ehdottomasti tutustuttava myös muihin Fanni-kirjoihin!

Oliko näistä joku sulle jo entuudestaan tuttu? Käydäänkö teillä kirjastossa?

<3 Tiia Krista Annika

perhe vanhemmuus suosittelen lapset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *