SYNNYTYSKERTOMUS
Olen ollut nyt viikon ajan kolmen lapsen äiti.
Siitä enemmän fiiliksiä Instagramin puolella (@letsperheillaan) – tänne tulin nyt näpyttelemään synnytyskertomusta.
Maanantaina, 3.4 heräsin aamulla kipeisiin supistuksiin. Supistukset eivät olleet mitenkään säännöllisiä, mutta kipeitä. Supistusten väli vaihteli puolesta tunnista muutamaan minuuttiin.. Jatkoin elämää ja arjen pyörittämistä ihan normaaliin tapaan, käytiin aamupäivällä myös poikien kanssa neuvolassa hakemassa heille rokotteet ja siinä samalla mittailtiin multa verenpaineet sekä kuunneltiin vauvan syke. Juteltiin terveydenhoitajan kanssa supistuksista, ja hän totesi että ”kyllä minä vähän luulen, että ensi kerralla nähdään vauvan kanssa”. Päätettiin M’n kanssa, että hän ilmoittaa töihin jäävänsä kotiin, sillä tiedostettiin että synnytys voi lähteä etenemään hyvinkin nopeasti..
Kello oli 13.30 kun huomasin supistusten tihenevän. Siinä vaiheessa sanoin M’lle, että kyllä tämä nyt lähtee tulemaan. Alettiin pakkailemaan ja M’ kävi viemässä pojat mummon hoiviin. Sillä aikaa minä soittelin valmiiksi synnärille ja pakkailin sairaalakassia loppuun, kävin suihkussa ja taisin vähän siivoillakin.. 15.30 startattiin auton nokka kohti Kuopiota, tässä vaiheessa supistusten väli oli tasaantunut niin, että niitä tuli 5min välein, joten oli ihan otollinen aika lähteä. Mutta matkalla ne alkoivat kuitenkin laantumaan.. Synnärille saavuttaessa olin ihan että ajettiin varmaan turhaan tänne, varmaan ne lähettää meidät kotiin kun ei ole tapahtunut mitään – musta ei yhtään tuntunut siltä että mä synnytän. Käyrillä supistuksia piirtyi 8min välein, ja kohdunsuu oli tässä vaiheessa 4cm auki. Juteltiin siinä meidät vastaanottaneen kätilön kanssa, että jos tehtäisiin vähän taikoja – sain peräruiskeen ja mahan tyhjennyttyä lähdettiin M’n kanssa käymään sairaalan vieressä olevalla huoltsikalla iltakahvilla. Se matka.. Siinä vaiheessa musta alkoi tuntua siltä että synnytän. Niin totesin M’llekin.
19.50 palattiin takaisin synnärille. Naureskeltiin siinä vähän kätilön kanssa että taisi ne taiat toimia, kun sen verran tuskainen jo olin.. Päästiin suoraan synnytyssaliin antibiootin tiputtamista varten – tässä raskaudessa kun mulla oli se kuuluisa streptokokki taas positiivinen. Kätilö vaihtui, ja saatuaan antibioottitipan laitettua hän meni laittamaan ammeeseen veden jo valmiiksi valumaan – olin toivonut avautumisvaiheessa ammetta.
20.50 siirryttiin ammeeseen. Sain sinne myös toivomani ilokaasun, mutta se jäi tehokkaasti käyttämättä.. Supistuksia tuli todella tiheästi (tämän takia ilokaasu jäikin hönkimättä, sillä en ehtinyt koskaan sitä ajoissa ottamaan), mutta tuntui huomattavasti helpommalta vastaanottaa niitä vedessä! Ja vedessä lilluessa homma etenikin sitten aikamoisella rytinällä.
21.25 tuli ihan superkova supistus, ja kuului poks. Sanoin M’lle että nyt meni vedet, ja hän kutsui kätilön. Kätilö alkoi viritellä käyriä, ja kun hän niiden laittamisen jälkeen tarkisti tilanteen niin olinkin jo täysin auki – vauvan pää oli tulossa. Sain luvan alkaa ponnistelemaan omaan tahtiin.. Olin vähän hämilläni, sillä tässä vaiheessa tajusin niiden muutamien viimeisten supistusten olleen todennäköisesti ponnistamisentarvetta, jota en jostain syystä ammeessa osannut tunnistaa? Jos kätilö ei olisi sanonut että vauvan pää on tulossa jo, niin en mä olisi sitä tajunnut!!
Tähän väliin hauska fakta: mullahan oli tarkoituksena olla ammeessa vain avautumisvaiheessa, ei ollut ajatuksena sinne synnyttää. Mutta kukapa sitä enää tuossa vaiheessa edes ajattelee että hei joo, lähdetäänpä vielä siirtymään toiseen huoneeseen ponnistamista varten?
Melkein naurahdin, kun kätilö siinä mun ponnistellessa totesi että ”tässä on sitten ajatuksena että kätilö ei koske.. ellei ole ihan pakko” – musta kuulosti kuin hän olisi osoittanut tuon lauseen M’lle ettei hän ihmettelisi asiaa.. Mielessäni mietin että hei kiva kun tässä vaiheessa kerrot enkä tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta enpä ehtinyt asiaa sen enempää ajatella kun täytyi jo työntää.. Kätilö kutsui apukäsiä paikalle ja muistan säikähtäneeni hieman kun huoneeseen pölähti kolme kätilöä lisää juuri kun vauva pulahti veteen värjäten sen samalla miltei silmiäsärkevän punaiseksi – olin ihan että onko tässä jokin hätä kun tänne tulee niin paljon porukkaa? Ilmeisesti ihan normaalia kuitenkin jos ammeeseen synnyttää. Ja niin..
3.4.2023 klo 21.37 syntyi meidän kolmas kultakimpale, ”tummatukkainen justiina”.<3
Synnytys kesti kokonaisuudessaan 8h 30 min, ponnistusvaihe 7min. Tyttö painoi syntyessään 3260g ja oli 48cm pitkä.
<3 Tiia Krista Annika