Itku pitkästä ilosta- kotona on kiva olla..

Life Time Story

 

Sananlasku 'Itku pitkästä ilosta' pitää kyllä täysin paikkansa. Olen ollut nyt kotona noin 2 ja puoli vuotta ja nyt tätä iloa on jäljellä enää 2 kuukautta. Olen nyt jo itkeskellyt asiaa, kyyneleet tulevat silmiin iltaisin kun asiaa miettii, kun Vipe istuu kainalossa kirjaa lukemassa, kun teen hyvää ruokaa ajan kanssa ja monessa muussa kohtaa. Kotona on niin kiva. Minusta tuntuu että  kotini on muokkaantunut niin mukavaksi pesäksi muutaman viime vuoden aikana, etten haluaisi täältä poistua työelämään. Suurin syy haluttomuuteni on kuitenkin, tietenkin Vipe. Minusta tuntuu että petän hänet. Ollaan niin tiiviisti oltu yhdessä että tuntuu kuin pettäisin hänet työntämällä hänet hoitoon muualle, vieraille tädeille/sedille. 

Noh, ei tässä nyt kuitenkaan auta, sekin aika on vain elettävä. Tiedän, kokemuksesta sekä myös järjelläni, että nopeasti me uuteen sitten totutaan. Mutta sydän ei kestä. EI KESTÄ. Minä siis jatkan itkujani, mutta siinä sivussa meinaan täysillä nauttia joulusta jonka saan viettää kotona oleskellen. Meinaan myös nauttia rauhallisista kotipäivistä, seikkailupäivistä ja myös kodin sisustamiseen ja ruoanlaittoon riittävästä ajasta. Ja kaikesta muusta tästä. Elämäni on ollut viimeiset vuodet aivan ihanaa enkä ikinä tule aikaa unohtamaan, Tiedän kuitenkin että ihanaa se tulee olemaan päiväkodista huolimattakin. Erilaista, mutta ihanaa elämää. Kun vain, kunpa vain kaikki menisi hyvin sitten.. nyyh.

Tämän kotoilukuvapostauksen ja kaihoisan tekstin myötä toivottelen kaikille leppoisaa ensimmäistä adventtisunnuntaita. 

NYT saa joulustella ihan rauhassa!

(pst. pakko huomauttaa että minulla ei ole tapanani stailata tai lavastaa kuviani vaan napsaan kuvan yleensä juurikin siitä hetkestä mikä on menossa, en siis poista vaatekasoja tai oio tyynyjä, koska haluan että kuvissani näkyy eläminen. Tunne. Elämä.)

Kommentoi