Ladataan...
Life Time Story

Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi pääsin käyttämään joululahjaksi saatua reppua 'ulkona'!

Lähdettiin käyttämään virikesetelit jotka oli käytettävä vuoden loppuun mennessä. Minä menin kuntosalille ja mies meni poikien kanssa uimaan. 
Kävin salilla pitkästä aikaa ja huomasin että tarvetta sille kyllä olisi. Niin hyvältä tuntui ihan jo pelkkä kuntopyörällä ajo. Sen lisäksi muutama lihaskuntolaite kuten alaselkä ja polvet tuli kyllä ihan tarpeeseen. Nyt pitää miettiä josko koittaisi jotenkin saada salikäynnin mahtumaan jotenkin säännöllisen epäsäännölliseen repertuaariin. Niin vedin itseni piippuun laitteiden kanssa etten enää jaksanut mennä uimaan, vaikka oli ensin niin ajatteltu.
PikkuV oli nauttinut kovasti isin ja veljen kanssa pulikoinnista joten samalla kaavalla voisi tehdä tämän toistekin.

On se reppu kyllä niin hieno. Ja tuo väri on just oikea vaikka meinasi olla vaikeaa valita sieltä monien ihanien värien joukosta.
Keltainen käy kaiken kanssa, siis minun mielestäni.

Tänä iltana meillä on sitten kauan odotettu rahapöntön laskemisurakka! Ollaan säästetty tähän kohta 6 vuotta.
Todellinen jännitysmomentti meidän perheelle koska tämä tuleva summa määrää aika paljolti meidän tulevan kesän reissukohteen. Suuntautuuko se etelään, naapurimaahan vai ihan kotimaahan. Kaikki kelpaa kunhan pääsee reissun päälle seikkailemaan. 

Ollaan jokainen (paitsi V) laitettu arvaukset paperille ylös ja se joka arvaa lähimmäksi, saa suunnitella ihan itse yhden kokonaisen päivän reissussa.
Eli lisäjännitystä tähän kaikkeen.

Tänään meidän kuvio siis menee joksensakin niin että perinteisten herkuttelun, rakettilenkin (ilman raketteja) ja tinan valamisen lisäksi meillä kasataan rahakekoja. Kymmensenttiset, eurot, kakseuroset, viiskytsenttiset jne. Ja seteleitäkin siellä seassa on... Lasketaan, lasketaan, lasketaan..
Ja  jännitetään!

Ainiin, aamukahvi-inspiraationi. Rupesin suunnittelemaan josko maalaisi taulun meidän olkkarin seinälle... Hmmm..

Pitää ensin tehdä vähän prototyyppejä ja mietiskellä, mutta siinäpä olisi mainio uuden alkuvuoden projekti.

Oikein iloista uuden vuoden juhlintaa jokaiselle ja tietysti onnekasta vuotta 2014. Pidetääs huolta toisistamme!

 

Ladataan...
Life Time Story

Se on täällä taas, sisustuskärpänen. Koko ajanhan se on pinnan alla vaanimassa ja tekee sitten pieniä ja välillä isoja pyrähdyksiä silloin tällöin.
Kuten nyt taas. Isohkon pyrähdyksen
.

Alemyynnit ja tämä sisustuskärpänen onkin sitten aika paha yhtälö..

Joulukoristeiden alemyynnistä löysin XMAS-kirjaimet, mutta nehän voi asetella myös vaikka tyyliin AXSM joka tarkoittaa..hmm...Jotain.

Kirjaimet vaan on minusta niin kivoja sisustuksessa.

Ihana yksinkertaisuus. 
Meidän eteisen toinen lampun paikka oli etsinyt pitkään kivaa valoa ja nyt se löytyi.
Paikka on niin lähellä seinää ettei mikä tahansa lamppu siihen käy.

Tämä on just passeli.

Sain serkultani kirjeessä voimalauseen, kehystetty!

Keittiön oksaan löysin myöskin Kodin1:sen joulualeista (-70%) valkoiset pallot keittiön oksaan.
Nyt on molemmat oksat talvisena (odottamassa sitä talvea...)

Löysimme alemyynneistä myös pitkään himoitsemamme Imperium pöytävalaisimen.

Meidän heikko kohta on valaisimet. Mutta toisaalta, ne on myös tosi kovassa käytössä.
Meillä on tietyt valot mitä pidämme päällä usein mutta sitten saamme monenlaisia tunnelmia aikaiseksi vain sytyttelemällä eri valoja.
Fiiliksen mukaan siis.
Meillä on mm. täällä olkkarissa semmonen kymmenen erilaista valaisinta, siellä täällä.
Kattovalaisinta pidämme päällä vain päivisin.

Löysin vihdoin myös pitkään monissa paikoissa ihailemiani kynttilöitä, niitä oli siis H&M:ssä! 
Näitä minä alan keräämään, nämä on vaan niin ihania.

Koitan malttaa jättää silti ikkunalaudalle tilaa kissoillekin...

Mukavan pienen säväyksen antaa myös ystäviltämme joululahjaksi saatu söpö kynttilä.

Sellaista sisustusrintamalta tältä erää.
Veikkaan ettei se silti tähän jää.....

 

 

 

Ladataan...
Life Time Story

Pakko oli jo päästä valokuvauslenkille keleistä huolimatta. Siispä suuntasimme Rauhalahden leirintäalueelle. Oli kovin jännä kun alueella oli niin hiljaista ja kellonajasta huolimatta, lumen puutteen vuoksi, todella pimeää.
Lähinnähän täällä tulee käytyä kesäisin uimassa ja tänä vuonna kävimme katsomassa myös paikan juhannuskokon. Aikoinaan kävimme täällä parin-kolmen kesän ajan kaveriporukalla melkein joka ikinen päivä pelaamassa rantalenistä. Meidän esikoinen leikki aina hiekkakasalla joku aikuinen seuranaan ja niin myöhille siellä oltiin kuin vain ikinä pystyttiin. 
Nyt kuitenkin valokuvaus oli siis lähinnä sellaista 'Noo, ehkä tää koneella näyttää ihan kivalta' 
Totuus on että aika harva kuva sitten näytti kuitenkaan kovinkaan kivalta. 

Mutta eipä mitään, tunnelma meillä oli jännä ja kiva. 

Jännä että täällä on tullut käytyä sen miljoona kertaa mutta nyt sitten, pimeällä, näin ensi kertaa taulut jotka kertoivat miksi mikäkin puurykelmä oli istutettu. Tämäkin oli Juho Rissasen muistolle. Joku oli jollekin ranskalaiselle ystävyyskaupungille jne. Samoin ensimmäistä kertaa huomasin yhdellä kivellä patsaan joka oli nimeltään 'Ystävä' 
Senkin edestä on kävelty monet kerrat mutta nyt vasta oli tarpeeksi pimeää huomatakseni sen!
Joskus vaan pitää olla pimeää että näkee?

Rannalla ei oikein ollut sen paremmin uintikelit kuin myöskään uuden vuoden juhlinta kelit. Mualiman kirjat on kelien suhteen kyllä ihan sekasin!

Ulkoilun lisäksi meidän viikonloppumme on koostunut shoppailusta, sisustelusta ja kahvitteluvieraista. Sekä hyvistä ja huonoista elokuvista.
Sisustelusta ajattelin laittaa huomenna jotain kuvaa. Ihan täysin on jo mieli uudessa vuodessa ja kevään odotuksessa.
Sitä myötähän se sisustuskärpänenkin sieltä jo pörräilee. Kovaa ja korkealta.

Uuden vuoden juhlintaa täällä jo kovasti odotetaan! Ei rakettien, eikä nakkien (tai no ehkä vähän), eikä myöskään kuohuvan juoman vuoksi, vaan siksi että meidän perheessä on sellainen jännitysmomentti tiedossa mitä on monta vuotta odotettu. Siitä kenties lisää myöhemmin, mukavaa sunnuntai-iltaa!

Pages