Ladataan...
Life Time Story

Herkesimme eilen, kuten aina uuden vuoden vaihteessa, miehen kanssa muistelemaan kulunutta vuotta ja tajusimme että onhan siellä ollut remontin lisäksi vaikka mitä muutakin. Ei vuosi siis ollutkaan pelkästään sisustamista. Siitä innostuneena kaivelin aamulla valokuvat esille ja selailin niitä ihastuneena. Valokuvia on tuhansia. Poimin niistä tänne muutaman muiston. Kaikki eivät ehkä ole niitä tärkeimpiä kuvia vaan ehkä sivuosan esittäjiä mutta sillä tavoin ajattelin saada niihin tuoreutta. Suurin osa näistä on siis ennenjulkaisematonta materiaalia, hihi. Kuvat eivät mene kuukausittain eikä ole muutenkaan missään järjestyksessä. Vaan ihan sikinsokin, sopivasti, kuten elämä yleensäkin on.

Koitimme saada asunnon myydyksi, onneksi emme onnistuneet koska tässä on niiin hyvä just nyt.

Kutsuimme ihmisiä juhlimaan yo-juhlia ja tärkeimpien kanssa vietimme vielä unohtumattoman terassi-illan villasukat jalassamme ja vilti hartioillamme.

Rakensimme puumiekkaa, teini aloitti kendon ja hommasi shinain. 
Luovuimme myös kissoista.

Vietimme mielettömän ihanien kreisien serkusten kanssa mökkijuhlaa. Rakkautta ja rauhaa.

Naurutarina Nenän kanssa sai esilletulonsa.
Tutuistuimme uusiin ihmisiin ja syvensimme vanhoja suhteita♥

Kuljimme metsissä ja marjastimme.

Kävimme Turkissa ja nautimme merestä....

...ja makuelämyksistä.

Nautimme ennenkokemattomasta kuumuudesta.
Seuraavaa matkaa odotellessa.

Mökkeilimme.

Paistoimme makkaroita vähän siellä sun täällä.

Vietimme ihanan ja tapahtumarikkaan pääsiäisen.

Nautimme kevätauringosta monin eri tavoin.

Harrastimme.

Samoilimme paljon.

Pelleilimme.

Vietimme mukavan perhevapun.

Vietimme paljon aikaa metsissä.

Kuljeskelimme luontopoluilla.

Juhlimme tyttären ja vävypojan yo-juhlia ja samalla kummitytön valmistujaisia.

Monta oli ylä- ja alamäkeä.

Vietimme poikkeuksellisen juhannuksen mm. Korkeasaaressa.

Näimme hienoja juttuja.

Otimme paljon valokuvia ja poseerasimme.

Mökkeiltiin vähän lisää.

Kävelimme Kolilla 37 kilometriä.

Monenlaisia mökkiruokailuja oli.

Fjällraven on nähnyt vuoden aikana monenlaisia huudeja.

Erilaisia peli-iltoja, elämän parhautta ja iloa.

Nautimme lumesta ja tuiskuista.

Penkkaritkin juhlittiin.

Ystäviä tapasimme ja arvostimme, muulloinkin kuin ystävänpäivänä. Elämän rikkaus olette <3

Vietimme 20-vuotis kihlapäivää ja 10-vuotis hääpäivää <3

Saatoimme tyttären opiskelemaan muualle. Kaikkea on.

Nautimme monenlaisesta kulttuurista, mm. teinin kanssa 'kerrankuussakulttuuria'- pelikonsertista.

Juhlimme monenlaista monin eri tavoin,
neljät pyöreät kympitkin, 
niin juhlapäivinä kuin arkenakin.
Ei saa ikinä unohtaa juhlia.
Elämää.
Olemista.

Pitää muistaa että elämä on ihan oikesasti elämisen arvoinen. 
Mokailuineen kaikkineen.
Elä pelkää
vaan anna mennä.

Mieti menneitä,
siitä tulee hyvä olo.
Hyvää uutta vuotta 2016,
Minna/lts

P.s. katsoin myös kaikki Downton Abbeyn tuotantojaksot, and i'm loving it.
 

Ladataan...
Life Time Story

Matkailu on siis sydämissä. Perheessämme jokaisella.

Olemme keränneet rahoja reissuihin mm. mainoksenjaolla, tyhjillä pulloilla sekä säästämällä kaikesta muusta.
Tosin olemme myös aika experttejä löytämään ne edullisimmat matkat, juurikin siistä syystä että muutenhan emme minnekään pääsisi.
Kerran löysimme mm. Turkin matkan 1200 eurolla, neljälle hengelle.. Eli ei kovin paha.. 
Ei huono.

Samalla sisulla jolla ansaitsemme ja löydämme matkamme, olemme myös reissun päällä.
Ei ole tarvista luxukseen eikä valmiiseen. Tai liian helppoonkaan pakosti.
Sisulla.​

Kyselin perheeni jäseniltä että mikä matkailussa on, 

parasta: (kun saa sanoa vain yhden)
H: Hotelliasuminen (mietti myös shoppailua ja nähtävyyksiä)
K: Kokemukset
Mies: Saa tauon arkeen
Minä: Näkeminen ja kokeminen

huonointa: Ensin tuli pitkä hiljaisuus, ei mikään, mutta jotain sieltä sitten löytyi
H: Jos on huono hotelli
K: Loman loppuminen kun pitää lähteä pois
Mies: Rahan puute
Minä: Pakkaaminen

minne veisi perheen jos raha ei olisi este:
H: Japaniin
K: Etelä-Koreaan
Mies: Italiaan
Minä: Kanadaan (tai amerikkaan) jouluna.

Myös omassa kotikaupungissa kannattaa leikkiä turistia.
Alahovin viinitilan riikinkukko levitti pyrstönsä ihan niinkuin minä olin edellisen yön unessa ennustanut. 
Onneksi ihanat ystävämme oli todistamassa tapahtumaa kanssamme!

 

Helsingin hautausmaan julkkisbongauspäivä.

Suuren sydämen ja hyvä sadepäivän viettopaikka.
Talvipuutarha Helsingissä.

Raskaanakin saattaa olut maistua hyvältä reissun päällä.

Laivatkin ovat tulleet tutuksi. Sinne tänne risteilty.

Näin meillä mennään, tällä kertaa Tukholmassa, taxit ovat vähän turha keksintö..
Eikä muuten lapsetkaan juuri valita. Tietävät että kivaa seuraa kuitenkin.

 

Ihan mielettömän siisti ja satumainen Junibacken!

Sanoinkuvaamattoman viihtyisä ja lapsellinen paikka Muumeineen, Viiru ja Pesosineen,
Jaska Jokusineen ja Katto Kassisineen.
Menemme toistekin, heti kun V  alkaa tajuta enemmän.

Tilannekomiikkaa Rhodoksella.

Kauniissa, valkoisessa ja pikkuisessa Lindoksen kylässä aaseilla ratsastaen.

Reissatessa löytyy myös makuelämyksiä.
Nämä on maailman parhaita sipsejä, kummityttöni on samaa mieltä asiasta, namnam.

Kerran on laivalla koettu mieletön myrsky. 
Tanssilattialla mentiin reunasta reunaan, koko porukka.
Olihan seikkailu sekin..

 

Viro, Tallinna. <3

Pidämme myös pienten erikoiskauppojen kiertämisestä.
Tämä on yksi lempikaupoistamme ikinä.

Turisteja kun ollaan niin siltä saadaan myös näyttää! Hih.
Kartta aina käsissä.

Voimakas isi pelastaa tyttösen matkalla Piritan rannalle.

Hylättynä ja rikottuna kokonainen asuinalue! Hurjaa.

Myös kaikki lasten paikat ja tapahtumat, huvipuistot, tiedekeskukset, kesäpuistot ym. on meille lempipaikkoja. 
Niissä viimestään löytyy lapsi itsestäänkin.
Tämä kuva Tietomaasta Oulusta.

 

Lappi.

Matkustelu, elämän pippuri ja suola. Emme ehkä voisi elää ilman.
Aina on jotain tiedossa tai vähintään suunnitteilla.
Rahan puutekaan ei ole este vaan pieni mutka matkalla, sieltä löytyy kyllä aina jonkinlainen kiertotie kun kaksi (+3) innokasta lyö päänsä yhteen.. 

Mutta, koti, elämän, sanotaan vaikka että laakerilehti. Ihana on tulla aina takaisinkin.

Koska kaikesta tästä matkustelun himosta ja näkemisen nälästä huolimatta ollaan kaikki myös melkoisia kotikissoja. 

(pst. niin on nyt kova matkakuume että tästä saattaa tulla vielä osa 3, hihi, saas nyt nähdä..Kuvia ja paikkoja vaan olisi niiiiiiiiiin paljon)
 

 

Ladataan...
Life Time Story

Matkustelu. Mmmmm. Elämän pippuri ja suola.

Syy miksi halusin tehdä matkustelu-aiheisen blogikirjoituksen on ilmiselvästi hillitön matkakuume!
Se on vaivannut jo pitkään. Yksi syy varmasti se että perheellämme olisi tarkoitus lähteä ensi syksynä etelään, sikälimikäli talous antaa myötä.
Uutena vuonna laskemme kauan kerätyt rahamme ja katsomme onko meillä mitään mahdollisuutta varata matkaa..
Oikeastaan matkakuume on meillä ikuinen.

Toinen syy on se että olemme jo jonkin aikaa käyneet valokuviamme läpi samalla kun siirrämme niitä toiseenkin talteen. Siinä samalla on tullut sitten muisteltua matkojamme ja tietysti muitakin elojamme. Kopsailin muutamia tunnelmakuvia siinä ohessa, eli tässä muutama niistä miljoonista kuvista reissun päältä.

Meidän reissut ovat aina niin seikkailupitoisia kuin ne suinkin on mahdollista. Kävelemme kohteessa paljon. Koska haluamme nähdä mahdollisimman paljon. Hotellimme/mökkimme/hostellimme saa olla melkein minkälainen murju vaan, vietämme siellä kuitenkin oikeastaan vain yöt ja päivähuilit.. Emme siis halua maksaa liikaa asumisesta vaan säästämme sen rahan erilaisiin kokemuksiin, myös reissatessa.

Paras reissumme on (jos niitä voi arvottaa) Nordic2010 jolloin ajoimme pari viikkoa autolla Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvänä kakkosena tulee etelän reissumme Turkki sekä kolmanneksi melkeinpä kiilaa Tallinnan matkamme jossa vietimme muutaman päivän. Reissaamme tosi paljon myös Suomessa, olemme nähneet myös kotimaastamme aika paljon. Sitä on tullut ajeltua ristiin rastiin.
Aina ei tarvitse lähteä kauas että kokee ja näkee.  

Kunhan lähtee matkaan.

Satama Göteborgissa

Vuoristokylä Kanarialla

Kameliratsastusta Maspalomaksessa

Helsingin satamasta. Helsinki onkin nähty useaan otteeseen, monesta eri kantista.

Katto Kassisen huudit Göteborgissa

Pingviinit Göteborgissa! Tähän kaupunkiin olen saanut tutustua kolmeen eri otteeseen
ja aika kaikenkattavasti koska ystäväni asustelee siellä, opas on ollut siis loistava ja omasta takaa.

Porvoossa Jopoilemassa

Raseborg Linnareissulta, jossa ajoimme Suomen linnat läpi

Ihanainen Firkarsin kylä

Aivan mahtava pikkuinen Grännan kylä Ruotsissa. Sieltä on polkagris kotoisin.
Osuttiin kylään sattumalta poiketessamme reitiltä vahingossa,
näimme sitten myös kuinka suosikkikarkkia tehdään.

Tulitikkutehdas Ruotsissa Jönköpingissä.

60 metriä korkea maailmanpyörä Göteborgissa. Kahdesti koettu, eka kerta oli hulvaton.
Vertauksensa että Linnanmäen versio on 34 m.

 

Matkalla PoikaniH:n paratiisiin.

Nautiskelua Tanskan mualla

Legolandia! Ehkä vaikuttavin paikka jossa olen ikinä käynyt.

'Opasteet' matkalla

Mikäs tästä puuttuu?..... No, Pieni merenneito. Hän oli 'lähtenyt' Maailmannäyttelyyn Kiinaan..

En sitten mitenkään muista Kiven nimeä enkä siihen liittyvää tarinaa mutta jotenkin se liittyi neitsyihin.
Kivi kuitenkin Gran Kanarialta jossa olemme olleen kolmeen eri otteeseen, eri paikoissa.
Kanariallakin oli paljon nähtävää vaikka se pieni ja vähän turistirysä onkin

Banaaniviljelmät

Merellä matkalla Moganiin.

'Häämatkalla' 
Hiekkadyynit joilla tuli vietettyä suurin osa ajasta,
välillä snorklaten ja välillä dyyneillä lötkötellen.

Ansaittu lepotauko pitkän hiekkadyynivaelluksen jälkeen.

Suomen Nallet.

Iki-ihana Toripoliisi.
Ookko nää Oulusta?

Tämän torninhan tuntee kaikki?!

Turkin tunnelmia jokiristeilyltä Manavgatilta.

Kale-kukkula-kahvit

Maailman kauhein kuva. Hetken päästä tästä, otus oli mieheni kaulassa...ugh.

Bongattu kuuluisuuksia. ;)

Silloinen perhepotretti (muistaakseni) Hämeenlinnan vankilamuseosta.

Vanha tulivuori Kanarialla.

Tämä tarina jatkuu..

 

Pages