Ladataan...
Life Time Story

Koin tänään yhden elämäni hienoimman valokuvaushetken. Sain seurata, ja kuvata, pitkän tovin joutsenperheen syömäpuuhia. Ihan läheltä.

Joutsenparilla on kuusi pariviikkoista poikasta ja ne ovat niin söpöjä ettei mitään järkeä. Poikaset söivät innoissaan toisen, ilmeisesti emonsa, kanssa heinää. Toinen, ilmeisesti isijoutsen, vahti ettei kukaan ylimääräinen tule häiritsemään touhuja. Oli aivan mahtavaa nähdä tämä tapahtuma ihan läheltä. Mutta ei siis kuitenkaan liian läheltä, vaan kävelytieltä jonka vieressä, sellaisen palaneen talon pihassa, tämä lintuperhe viettää enemmänkin aikaansa. Sen kuulin rouvalta joka myös oli ihailemassa lintuja kiikarin kera. Kuulin häneltä myös että hetki ennen kuin me tulimme paikalle, oli joutsenet kävelleet kadun yli toiselta lammelta toiselle. Voi kun olisi senkin nähnyt, aah.

Lopuksi perhe viipotti jonossa takaisin lampeen. Huh huh, mikä fiilis. Sanoinkuvaamaton. Mutta onneksi on kamera joka kuvaa edes pienen osan tästä muistoksi. Olimme alunperinkin lähsetty tekemään iltalenkiksi juuri tämä kierros että jos vaikka törmäisimme näihin ja me törmättiiiiiin!!

Tästä on erittäin hyvä aloittaa uusi viikko, ihanaa.

 

Ladataan...
Life Time Story

Isäni mökki sijaitsee Mansikkamäellä. Takana on siellä vietetty vuorokausi johon ehti sisältyä paljon rentoutusta mutta myös jotain muuta. 

Mopoilua ja trampoliinia.

Palokärki!

Palokärki palokärki paläkärki!!

Ylipäänsä lintuja ja niiden kuvailua. Kirjosieppoja, kurkia, joutsenia..

Työkone.

Maalaismaisemaa.

Valokuvausta ja seurustelua.

Yksin löntystelyä metsässä, sateen pitämistä puun alla.

Mökin, saunan ja grillin lämmitystä.

Aurinkoa ja vesisateita.

Vieraita, sekä lintujen että ihmisten muodossa.

Nojoo, ja lopuksi vielä oksennustautikin... Vipe alkoi illalla oksentelemaan ja sitäpä jatkui sitten koko yön.. Nyt onkin aikamoisen väsynyt olo ja vähän pelkokin että onko se seuraavaksi meillä sitten...ääh. Onneksi Vipe on jo kuitenkin parantunut taudista♥

Ykäilystä huolimatta mökkeilystä jäi oikein rento fiilis. 

Pages