Yksi tämän kevään ”teatteritapauksista” on KOM-teatterin Pasi Was Here (ohjaus Lauri Maijala, käsikirjoitus Veikko Nuutinen). Helsinkiläisen Hemmon elämä järkähtää eräänä päivänä kun hän kuulee lapsuudenystävänsä Pasin itsemurhasta. Seuraavan parituntisen ajan seuraamme Hemmon matkaa noihin ajan kultaamiin muistoihin 80- ja 90-luvuille lapsuudenmaisemiinsa Savonlinnan liepeille. 

Niin kuin usein, tapauksissa joissa ennakko-odotukset esityksen suhteen ovat korkealla, eivät odotukset sitten kunnolla lunastuneetkaan. Naurua jonkinlaisen oudon samaistuttavan myötähäpeän saattelemana on kyllä luvassa. Mutta jonkinasteinen ”ylinäyttely” (jostain syystä tänä keväänä on ärsyttänyt hirveästi aina kun aikuinen esittää lasta) ja useammin kuin kerran vilahtelevat tissit ja pakarat (hei kamoon) tekevät monesta kohtauksesta hieman vaivaannuttavan.

Ajankuvana Pasi on toki täydellinen. Ensimmäinen puoliaika on yhtä iloista nostalgiatrippiä ja katsomo ulvoo naurusta: kodeissa katsotaan lauantaisin saunan jälkeen Napakymppiä ja luetaan Aku Ankkaa paksuista keltaisista vuosikertakansioista, lasten lempiohjelmat ovat Tao Tao ja Maija Mehiläinen, soundtrackinä soi Walking in the Air, ja hieman varttuneempana Marienhofin alkutunnari. Kaikilla piti olla samanlaiset ilmatäytteiset Kesportin lenkkarit. Päiväkodin hernepussit ja ala-asteen piinaavat opettajat ovat kaikille tuttuja. Toisella puoliajalla mennään juonessa hieman syvemmälle ja aletaan sörkkiä tarkemmin sitä miksi Pasin elämä meni pieleen. Etäisen isän syyttäminen tuntuu helpolta ratkaisulta ja ylipäänsä asetelma, että Savonlinnaan jääminen pilaa elämän, kun taas Helsinkiin muuttanut kaveri pelastuu, tuntuu nähdyltä. Olisin kaivannut syvyyttä ratkaisuihin: missä vaiheessa Pasin elämä vinksahti niin eri raiteille kuin Hemmon? 

Samankaltainen esitys olisi hauska nähdä myös tyttönäkökulmasta. Tarinan tyttöhahmo, Turnajaiskepiksi kutsuttu ikätoveri, jää persoonattomaksi sivuhahmoksi. Siinä missä teinipoikien tumputuskilpailut olivat (ehkä?) pojille arkipäivää, mitä tekivät tytöt sillä aikaa? 

Jotain kirkasta loppuajatusta siis jää kaipaamaan, mutta kyllä vain nauratti muun muassa kun luokan tyttöjen sopivuutta itselle mitattiin ”täysin luotettavalla” LOVES-testillä. Sillä minä itsekin olen monet rakkausprosentit testannut. Ja aina aika huonolla menestyksellä.

Tänään päässä soikin asiaankuuluvasti: