Sadepäivän iloja

Uusi viikko alkaa taas! Ihan järjetöntä, että pian on jo huhtikuu. Välillä päivät laahaa ja yhtäkkiä vaihtuukin kuukausi. Tuntuu, että alkuvuosi on mennyt aika vauhdilla, vaikka ei ole ihmeempiä tapahtunut.

Taaperolla oli tänään aika rankkaa, kun kaikki kiukutti ja mikään ei oikein onnistunut. Hän yrittää kovasti oppia kaikkea uutta ja välillä hermostuu, kun asiat ei onnistu heti. On silti ihana huomata, että hän on hyvällä tuulella paljon pitkäjänteisempi kuin minä. Lyhyellä huutoitkulla meni nukkumaan ja alan vakavasti harkita meille jotain unikoulua, koska illat ja yöt ovat alkaneet olemaan aika levotonta sekoilua. Itse olen jo niin tottunut väsymykseen, että kynnys lähteä muuttamaan asioita on korkea, mikä saattaa kuulostaa hassulta kun tietää, että palkintona olisi paremmat unet.

Iltapäivällä otettiin pieni rauhoittumishetki ennen ulkoilua ja maalailtiin. Maalailu on kivaa jo aika pienenkin kanssa, kun voi sotkea värejä ja näkee oman työnsä jäljen saman tien. Hugokin jaksoi hienosti keskittyä, vaikka lopulta veden roiskuttaminen ja yritys syödä maalia oli hauskempaa.

 

Kuraleikit oli tietysti ihan parasta! Oli hauska seurata, miten toinen nauttii suunnattomasti kun sai vain juosta edes takaisin lammikoissa. Taaperon mielestä tällaiset säät on varmasti ihan parasta 🙂

 

Toivon, että tällä viikolla päästäisiin näkemään Hugon kavereita. Hän selkeästi nauttii, kun saa leikkiä saman ikäisten seurassa ja itselleni tekee hyvää kun pääsee juttelemaan toisen äidin kanssa. On myös kivaa seurata, miten oma lapsi oppii tärkeitä taitoja leikkien aikana. Tämän takia toivon niin kovasti, että korona helpottaisi ja taapero pääsisi taas kerhoihin leikkimään! Se on kuitenkin ihan erilaista, kun leikkipuistoissa leikkiminen.

Sade ja kylmyys tuntui tänään tosi kurjalta kauniiden kevätpäivien jälkeen. Mutta toisaalta, sittenpähän aurinko ja lämpö tuntuu erityisen ihanalta kun on vähän aikaa kastuttu 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *