+0,75

Lilies & Life

On pitänyt jo ainakin puolen vuoden ajan varata aika näöntarkastukseen. Pari viikkoa sitten sain vihdoinkin aikaiseksi. Kuvittelin, että edellisestä kerrasta on joku kolme vuotta, mutta optikko katsoi koneelta, että olin viimeksi käynyt vuonna 2011. Oho.

Mulla on käytössä ihan vaan lukulasit, joiden vahvuus on jo ala-asteella ollut +0,75. Optikko suositteli ottamaan lasit lievän hajataiton ja päänsärkyjen takia. Mun ensimmäiset lasit 90-luvulla oli ihan järkyttävän rumat, enkä niitä juurikaan käyttänyt muuten kuin kotona läksyjä tehdessä :'D Ne on vieläkin tallella jossakin, mutta en kehtaa edes laittaa kuvaa tänne !

Ylä-aste- sekä lukioaikana käytin satunnaisesti halppislaseja, jotka ostin vaan jostain marketista. Vuonna 2011 kävin tosiaan näöntarkastuksessa ja hommasin parit kunnolliset lukulasit; vahvuus edelleen sama: +0,75.

Pari viikkoa sitten tuijotellessani vaihtuvia numeroita, kirjaimia ja värejä, olin varma, että näköni olisi huonontunut kuuden vuoden aikana. Näöntarkastuksen jälkeen optikko kuitenkin totesi, ettei ole syytää muuttaa lasieni vahvuutta mihinkään suuntaan. Whaat. No ei silti, onhan se hienoa, että näkö on pysynyt samana! +0,75 it is, then. Käytin tietysti käyntiä tekosyynä hankkia yhdet kahdet uudet lasit.

Vaikka silmälasien vahvuus ei ole suuri, huomaan selkeän eron kun muistan käyttää niitä tai kun en. Jos olen pitkään tietokoneella, pelaan (harvemmin enää nykyään), katson leffaa tai luen (varsinkin hämärässä), alkaa pää jyskyttää ja silmät ovat väsyneet. Lasien kanssa tätä ongelmaa ei ole. Töissäkin tulee katseltua tietokoneen näyttöä, joten täytyisi muistaa laittaa lasit välillä töihinkin.

Tykkään itse enemmän punaisista...

...kun taas poikaystäväni tykkäsi enemmän liloista.

 

// I visited an optician two weeks ago. My eyesight hasn't changed at all in 6 years - which is good. But I still wanted to buy new glasses.. actually two of them.

Muistatko käydä säännöllisesti näöntarkastuksessa?

-Lilies

 

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Hyvin sopii sulle lasit! Ne tekee jotenkin fiksun näköiseksi. Vois kuvitella, et olet opettaja :)

Lilies
Lilies & Life

Kiitos :) Sanoit melkeinpä samat sanat kuin myyjä Nissenillä! Täytyy siis uskoa :D 

Jani-75 (Ei varmistettu)

Söpö:)

ElizabethRinne
Fashion Poetry

Kummatkin lasit sopii sulle todella hyvin! :) Pitäisi itsekin käyrä tutkituttamassa näkö, kun viimeksi taisin tehdä sen vuonna 2013 :D

Elisabet | www.fashionpoetry.eu

Lilies
Lilies & Life

Kiitti! :) on se hyvä aina välillä tarkastuttaa :)

Kommentoi