Ektooppinen raskaus – minun tarinani

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen melkein 2 kuukautta sitten, mutta nyt vasta koen olevani valmis kirjoittamaan sen loppuun. Koin elokuussa kohdunulkoisen eli ektooppisen raskauden ja haluan kertoa teille tarinani. Etsin itse sairausloman aikana tietoa netistä, mutta löysin lähinnä vain lääketieteellistä tekstiä, en niinkään kokemuksia tai vertaistukea. Päätin jakaa kokemukseni, jotta se voisi tarjota mahdollisesti vertaistukea muille ja lisäisi tietoisuutta lapsettomuudesta. Kirjoittaminen on myös terapeuttista minulle.

On suositeltu, että ”kohdunulkoinen raskaus” -termin asemasta käytetään termiä ”ektooppinen (eli virhesijaintinen) raskaus”, sillä kohdunulkoinen raskaus ei sisällä tapauksia, joissa raskausmuodostuma sijaitsee kohdunkaulassa, kohdunsarvessa tai keisarileikkausarvessa.

Lähde: terveyskirjasto.fi

HUOM! Postaus sisältää yksityiskohtaista tietoa sekä kokemuksia kohdunulkoisesta raskaudesta ja sen leikkaus- sekä lääkehoidosta.

Positiivinen raskaustesti

Kaikki alkoi yhtenä elokuisena aamuna, kun tein reilun kuukauden tauon jälkeen raskaustestin kuvottavan olon ja vatsakivun takia. Hetken päästä tein toisen. Testeihin ilmestyi yllätyksekseni heti kaksi tummaa viivaa. Olin järkyttynyt. Kuukautiskiertoni oli siinä vaiheessa, ettei testien pitänyt vielä näyttää mitään. Testin olisi pitänyt havaita raskaus vasta aikaisintaan viikon päästä. Tein testin, koska niitä oli kaapissa. Tarkoitukseni oli lähinnä saada vahvistus sille, että kuvottava oloni johtuisi jostain muusta. Tiesin toki, että raskaus oli mahdollinen, koska sitä oli pitkään yritetty (ja monta kertaa petytty.) Olin tehnyt raskaustestin joka kuukausi vuoden ajan, mutta viimeiset kuukaudet se oli ollut negatiivinen. Edellisessä kierrossa en tosin ollut tehnyt testiä, koska menkat tulivat ajallaan.

Laitoin ystävälleni kuvan testeistä. Aloimme heti googlettaa mistä vahva positiivinen ennen menkkojen pois jääntiä kertoo. Tulimme siihen lopputulokseen, että voisin mahdollisesti odottaa kaksosia. Isäni on kaksonen, joten ei se varmaan mahdotonta olisi. Minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että jokin saattaa olla huonosti. Muistan lukeneeni ohimennen jotakin ektooppisesta raskaudesta, mutten ajatellut sen osuneen kohdalleni, koska se on melko harvinainen tila.

Menin normaalisti töihin testit tehtyäni ja olin koko päivän hämmentynyt. Tunteeni heittelivät laidasta laitaan. Tunne siitä, että jokin on pielessä, kasvoi päivän mittaan. Töiden jälkeen olin väsynyt ja alavatsani oli hieman kipeä. Makoilin alkuillasta sängyssä. Vatsaani tuli järkyttävän kivulias kramppi. Se ei mennyt ohi, joten nousin kävelemään. Otin pari askelta ja jalat pettivät alta. Olin hetken aikaa polvillani lattialla. En päässyt siitä ylös, joten soitin puolisolleni, joka oli pihalla tekemässä autoremonttia. Hoin, että nyt pitää lähteä sairaalaan. Soitin sairaalan päivystykseen etukäteen. Puhelussa hoitaja oli aluksi hieman skeptinen kipuni voimakkuuden suhteen. Kun kerroin tehneeni aamulla positiiviset raskaustestit sekä aiemmista keskenmenoistani, muuttui hänen suhtautumisensa ja sain käskyn lähteä heti päivystykseen.

Sairaalaan meno ja lääkärikäynti

Sairaalassa jouduin odottamaan puolisen tuntia, että pääsin ilmoittautumaan. Se tuntui todella pitkältä ajalta. Ilmoittautumisen yhteydessä mitattiin lämpö, joka oli  37,5. Kivun voimakkuudeksi annoin VAS-kipujanan mukaan 9. Hetken päästä minut vietiin pyörätuolilla naistentautien poliklinikalle. Odotin lääkärille pääsyä makoillen käytävällä sängyssä. Hoitaja kävi ottamassa verikokeet.

Ensimmäinen lääkärikäynti koostui haastattelusta ja ultraäänitutkimuksesta. Sain melko pian voimakkaan kipupiikin käteen, enkä muista lääkärin puheesta tai illasta juuri mitään. Muistan vain sen ihanan tunteen, kun kipu ei tuntunut. Olin lääkkeestä aivan sekaisin. Luin jälkikäteen Omakannasta, että HCG-arvo eli raskaushormoni oli ollut illalla 7400, mikä yllätti gynekologinkin. Raskaus ei siis ollut alussa, vaan olin ollut jo useamman viikon raskaana. Ultraäänitutkimuksessa ei kuitenkaan näkynyt raskauspussia. Jäin sairaalaan tarkkailuun yöksi ja muistan nukkuneeni todella hyvin kipupiikin ansiosta.

Seuraavana aamuna menin puolisoni kanssa lääkäriin heti 7-8 aikaan, pian verikokeiden ottamisen jälkeen. HCG-arvoni oli noussut muutamassa tunnissa 7400 –> 9100. Ultraäänitutkimuksessa ei vieläkään löytynyt selkeää raskauspussia, vaikka kaksi kokenutta naistentautien erikoislääkäriä sitä etsivät näytöltä. Sain tiedon, että korkean HCG:n (ja sen nousun) vuoksi joutuisin päivystysleikkaukseen. Lääkäri kertoi, että pyrkivät tekemään toimenpiteen tähystämällä, mutta myös avoleikkaus olisi mahdollinen. Olisi myös mahdollista, että menettäisin jäljellä olevan munasarjani. Toinen on poistettu jo 10 vuotta sitten.

Ennen leikkausta

Itkin koko matkan lääkärin huoneesta omaan huoneeseeni. En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Vain 24 tuntia aiemmin olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja kuvittelin odottavani kaksosia. Yritin prosessoida ajatusta, että tämäkään raskaus ei jatku, vaan se joudutaan lopettamaan leikkauksella, koska se on minulle vaarallinen. Lisäksi oli mahdollisuus, etten pystyisi saamaan enää lapsia ainakaan omilla munasoluillani jos toinenkin munasarja pitäisi poistaa. Pelkäsin leikkauksen jälkeistä kipua, sillä alavatsaani on operoitu jo kaksi kertaa aiemmin ja muistin mitä se on.

Jouduin odottamaan leikkaussalin vapautumista muutaman tunnin. Pääni oli samaan aikaan tyhjä ja täynnä ajatuksia. Puolisoni ja äitini kävivät sairaalassa ennen leikkausta. Halusin kuitenkin olla yksin. Viestittelin jonkin verran läheisten kanssa tilanteesta. He olivat järkyttyneitä ja yrittivät löytää lohduttavia sanoja.

Yhtäkkiä hoitaja tuli hakemaan minua leikkaussaliin, oli kuulemma kiire. Ehdin ilmoittaa parille ihmisille, että nyt menen. Itkin, kun kävelin viileään leikkaussaliin ja menin makaamaan leikkauspöydälle. En saanut kyyneleitä loppumaan. Hoitajat yrittivät saada ajatukseni muualle, joten päädyimme keskustelemaan rakennekynsistäni. Olin juuri pari päivää aiemmin käynyt kynsihuollossa ja hoitavat kehuivat kovasti. He päätyivät laittamaan happisaturaatiomittarin korvalehteeni, jottei hienot kynteni vain menisi pilalle. Tämä saattaa kuulostaa ulkopuoliselle todella koomiselta ja ehkä pinnalliselta, mutta tuo keskustelu teki oloni niin paljon paremmaksi ja esti paniikkikohtauksen.

Anestesialääkäri oli mukava, jutteli rennosti ja sai minut nauramaan. Käskin hänen laittaa niin paljon nukutusainetta, etten varmasti herää (tästä näen aina painajaisia ennen leikkauksia.) Pian jo tunsin, kuinka esilääkitys alkoi vaikuttaa, enkä saanut enää sanottua mitään.

Leikkauksen jälkeen

Operaatio kesti n. 2 tuntia. Heräsin heräämöstä ja pyysin lisää kipulääkettä sekä ahdistuslääkettä. Tunsin, etten saanut henkeä ja lääkäri kertoi myöhemmin, että olin saanut hieman liikaa kipulääkkeitä.

Jonkin ajan päästä minut siirrettiin takaisin naistentautien osastolle omaan huoneeseeni. Olin jossain tajunnan rajamailla muutaman tunnin. Todellisuus ja uni sekoittuivat täysin. En muista ketkä vierailivat kyseisen päivän aikana sairaalassa. Leikkaavat lääkärit tulivat jo alkuillasta kertomaan mitä leikkauksessa oli tehty. Muistan tästä vain paloja, mutta tarkistin hoitokertomuksesta myöhemmin miten se meni.

Säästyin avoleikkaukselta. Operaatio tehtiin tähystämällä. Toinen munasarja sekä kohtu saatiin säästettyä. Raskaus löytyi uskomattomasta paikasta; 10 v. sitten poistetun munasarjani tyngästä/arvesta eli kohdunsarvesta (=kornusta.) Leikkaava lääkäri kertoi tämän olevan äärimmäisen harvinainen kohdunulkoisen raskauden muoto. Hän kertoi nähneensä yhden vastaavan tapauksen 30-vuotisen uransa aikana.

Ektooppisia raskauksia on n. 1,5 % kaikista raskauksista. Suomessa kohdunulkoiseen raskauteen sairastuu vuosittain alle yksi tuhannesta fertiili-ikäisestä naisesta. Valtaosa (95-97 %) sijaitsee munajohtimessa. Vatsaontelossa, munasarjassa tai kohdunkaulassa sijaitseva raskaus on harvinainen. Ektooppisista raskauksista kohdunsarviraskauksia taas arvioidaan olevan alle 6 %.

Lähde:  duodecimlehti.fi , kaypahoito.fi

Lääkäri kertoi, että raskausmateriaalia ei saatu poistettua tähystyksessä, koska kohtu olisi saattanut vaurioitua. Raskaus ei ollut mahtunut kasvamaan kohdunsarvessa vaan oli ”räjähtänyt”. Vatsaontelooni oli vuotanut verta ja raskausmateriaalia. Laajempi verenvuotoriski oli koko ajan kova. Tähystyksessä siis vain kuivattiin ja siistittiin paikkoja sekä poltettiin ns. koteloitiin (lääkärin käyttämä termi) jäljelle jäänyt raskausmateriaali paikkaansa. Tällä pyrittiin tyrehdyttämään vuoto.

Lääkehoito

Koska leikkaus ei riittänyt, hoitoa piti jatkaa solusalpaajilla eli syöpälääkkeellä, jonka tarkoitus oli päättää alkion kasvu ja kuivattaa raskausmateriaali kasaan. Sain siis seuraavana aamuna kaksi metotreksaattipiikkiä pakaroihin. Lisäksi sain anti-D-injektion, sillä veriryhmäni on RhD-negatiivinen (A-). Voit lukea aiheesta lisää terveyskyla.fistä.

Metotreksaattikaan ei vielä taannut, että raskaus oli päättynyt ja hoidettu. HCG-arvojani seurattiin. Niiden piti laskea alle 5, jotta ektooppinen raskaus voitaisiin todeta päättyneeksi/hoidetuksi. Niin kauan, kun raskaushormoni oli positiivinen, oli mahdollisuus, että joutuisin saamaan lisää solusalpaajaa tai avoleikkaukseen. Päivät olivat pitkiä ja pelkäsin koko ajan, ettei HCG laske.

Vasta n. 3 viikkoa leikkauksen ja metotreksaatin annon jälkeen sain puhelun, että HCG on negatiivinen. On vaikea kuvailla sitä helpotuksen tunnetta. Se oli myös hyvin ristiriitaista, kun aiemmin on toivonut, että raskaustestit olisivat positiivisia ja HCG nousisi, mutta tämän raskauden yhteydessä oli tärkeää saada se laskemaan.

Toinen sairaalareissu

Olin leikkauksen jälkeen fyysisesti todella kipeä ja sain opiaattipohjaisia kipulääkkeitä sairaalassa olon aikana hieman pidempään kuin tavallisesti. Pääsin kotiin aivan liian aikaisin, 4 yön jälkeen. Ensimmäinen yö kotona oli suoraan sanottuna helvetillinen ja menin takaisin sairaalaan vielä kahdeksi päiväksi. Suolistoni oli täysin lamaantunut operaation jäljiltä, eikä ruoka maistunut. Minulla oli jatkuvasti kuvottava olo solusalpaajalääkityksen vuoksi. Ne myös nostivat maksa-arvoni taivaisiin. Raskaushormonikin oli edelleen korkea, mikä saattoi omalta osaltaan lisätä pahoinvointia.

Sain sairaalassa vielä kaksinkertaisen rautainfuusion (=1000 mg rautaa suonensisäisesti) ennen lopullista kotiin pääsyä, sillä hemoglobiinini oli laskenut huomattavasti ja minulla oli jo aiemmin ollut matala ferritiini (18 µg/l.) Infuusio aiheutti lievää kihelmöintiä ja huonoa oloa, mutta seuraavana päivänä oloni oli paljon virkeämpi ja ihonsävyni terveempi. En ollut kuulemma enää yhtä kalpea kuin sairaalasänkyni lakana. Olen jatkanut edelleen raudan syömistä lääkärin ohjeen mukaan.

Sain Satasairaalan Äitiys- ja naistentautien poliklinikalla ja osastolla todella hyvää hoitoa koko sairaalajakson ajan.

Kotiin pääsy

Minulle tuli yllätyksenä miten vaikeaa istuminen, sängystä nouseminen, käveleminen, vessassa käyminen, pukeminen ja tarpeeksi löysien vaatteiden löytäminen (turvonnut alavatsa) olikaan. Olin tosi heikossa kunnossa, enkä jaksanut nostaa itse edes maitotölkkiä aluksi.

Meillä oli kotona lisäpatja sohvalla, jotta pystyin istumaan siinä ja katsomaan Netflixiä. Sängyssä oli monta lisätyynyä, jotta löysin sopivan nukkuma-asennon. Auton kyydissä istuminen oli aluksi hirveää, kun pieninkin kuoppa tiessä aiheutti kipua alavatsaan. Autoa ajoin itse vasta kolme viikkoa leikkauksen jälkeen ensimmäisen kerran. Farkut vedin ensimmäisen kerran jalkaani itse asiassa viime viikolla eli kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen. Ruokahalu palautui vähitellen, sitä mukaan kun raskaushormoni laski ja sain vähennettyä kipulääkkeitä.

Sairauslomalla olin melkein 5 viikkoa. Kevyen liikunnan aloitin sairausloman loppupuolella kävelyllä ja lyhyellä vesijuoksulla.

Tulevaisuus

Uutta raskautta saa yrittää metotreksaattihoidon jälkeen aikaisintaan 1-3 kuukauden kuluttua (riippuu annoksesta), koska lääke saattaa aiheuttaa sikiövaurioita. Ektooppisen raskauden uusimisriski on yli 10 %, minun tapauksessani todennäköisesti isompi useiden lantion alueen leikkauksien vuoksi. Lääkärin mukaan kohdunulkoista raskautta ei voi ehkäistä, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin, jotta näin ei olisi käynyt. Tämä oli minulle tärkeä ja helpottava tieto.

Gynekologin mukaan heti seuraavan raskauden alussa (raskausviikoilla 5-6) varmennetaan raskauden sijainti ultraäänitutkimuksella. Saan siis ottaa yhteyttä suoraan naistentautien poliklinikalle, jos teen positiivisen raskaustestin tulevaisuudessa. Tämä kokemus ektooppisesta raskaudesta oli kuitenkin fyysisesti ja henkisesti traumaattinen ja raskas. Kaikkia tunteita ja ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi. En tiedä milloin olen (vai olenko ikinä?) valmis yrittämään jälleen raskautta. Henkisesti toipuminen on ollut vuoristorataa ja tästä voisin kirjoittaa myöhemmin ihan oman postauksen.

Keskenmenon kokeneiden päivä 15.10.

Tänään lauantaina 15.10. vietetään Keskenmenon kokeneiden päivää, joka tarkoitus on antaa ääni keskenmenon kokeneille. Kansainvälinen “Pregnancy and Infant Loss Remembrance Day” -päivää on vietetty USA:ssa vuodesta 2002 lähtien. Lapsettomien yhdistys Simpukka Ry edistää päivän viettoa Suomessa. On tärkeää lisätä tietoisuutta keskenmenokokemuksesta ja antaa ääni keskenmenon kokeneille. Liityin itse Simpukan jäseneksi viimeisimmän epäonnistuneen raskauteni jälkeen. Olen viimeisen vuoden aikana kokenut ektooppisen raskauden lisäksi kaksi keskenmenoa ja useamman biokemiallisen raskauden eli varhaisen keskenmenon.

Jos sinä olet tai läheisesi on joutunut kokemaan lapsettomuutta missä tahansa muodossa, suosittelen lämpimästi tutustumaan Simpukan sivuihin.

(en ole saanut tästä maininnasta palkkiota)

Mikäli herää kysyttävää, vastaan mielelläni. Jos olet kokenut vastaavaa ja haluat keskustella kohtalotoverin kanssa, minulle saa laittaa viestiä IG:ssä (@lilli_anneli) tai sähköpostilla: lilieslife@outlook.com

-Lilli

P.S. Tämä on vain minun kokemukseni, eikä tarkoita, että kaikki ektooppiset raskaudet hoidetaan samalla tavalla. En ole itse terveydenhoidon ammattilainen.

 IG: @lilli_anneli 

 BLOG’S FACEBOOK PAGE