Hyvien alusvaatteiden merkitys

Kaupallinen yhteistyö: Alusasuliike Helmi

 

Muutin pari viikkoa sitten uuteen asuntoon. Kävin muuton yhteydessä läpi tavaroitani, mm. vaatteita. Päätin, että hankkiudun eroon kaikista vaatekappaleista, joita en ole käyttänyt vuoteen. Heitin roskiin kahdet kulahtaneet, aikansa eläneet rintsikat. Kahdet käyttämättömät laitoin kierrätettävien kassiin.

Käytän äärimmäisen harvoin perinteisiä rintaliivejä. Käytän usein urheiluliivejä tai soft bra-tyylisiä pitsitoppeja. Kesäisin käytän mieluiten bikinin yläosaa. Paljastettakoon sellainen fakta, että kotona olen aina ilman minkäänlaisia liivejä paidan alla. Joskus saatan jopa käydä kaupassa näin 🤷🏻‍♀️

 

 

Minulla on skolioosi. Olen kirjoittanut blogissa useaan otteeseen minulle tehdystä rintarangan jäykistysleikkauksesta ja skolioosin vaikutuksesta elämääni.

Skolioosi on aiheuttanut haasteita alusvaatteiden löytämiseen. Selän vinous, lihasten epätasapaino ja yläselän turvotus ovat tehneet sopivien rintaliiven löytämisestä lähes mahdotonta. En edes tiedä miten monet liivit olen ostanut vuosien aikana – turhaan.

 

lilies

 

Kävin hiljattain elämäni ensimmäistä kertaa alusvaateliikkeessä enemmän kuin vain katselemassa. Liike, jossa kävin, oli raumalainen Alusasuliike Helmi. Siellä minua opasti liikkeen omistaja Tinja Koivuviita.

Kerroin miten vaikeaa minun on ollut löytää hyvin istuvia rintsikoita, jotka eivät paina selän leikattua puolta. Ihan ensimmäiseksi mitattiin rinnanympärys, vaikkakin Tinja osasi jo melkein yhdellä vilkaisulla sanoa mikä on minulle sopiva kuppikoko. Minulle ei ole koskaan ennen tehty mitään mittauksia rintaliivejä varten. Nyt vihdoinkin varmistuin siitä, että kokoni on 90D.

Naiset usein valitsevat rintaliivien koon virheellisesti. Ympärysmitta on joko liian suuri, jolloin liivit nousevat takaa ylös eivätkä tue tai sitten ympärysmitta on liian pieni, jolloin liivit puristavat ja tuntuvat epämukavilta jättäen painaumat ihoon.

Sopivan kokoinen kuppi ei purista tai kiristä, muttei sinne myöskään jää tyhjää tilaa. Sopiva ympärysmitta ei ole liian tiukka, eikä liian löysä. Olkaimien tehtävä on pitää liivit muodossaan. Minulle sopivat parhaiten leveät olkaimet.

 

alusasuliike helmi

 

Tinja valitsi minulle sovitettavaksi useita erilaisia liivisettejä. Nämä mustat Marlies Dekkersin leopardikuvioiset, samettipintaiset liivit ovat ehdottomasti lempparini. Ne ovat itse asiassa ensimmäiset (monista), joita sovitin!

Setti on täysin minun tyyliseni. Rintsikat istuvat täydellisesti, eivätkä paina selkää. Sellaisina päivinä, kun selässä on enemmän turvotusta, liitän liiveihin vielä jatkopalan.

Ihana satiiniaamutakki on Lady Avenuen.

 

LILIES BLOGI

 

Toiset täydelliset liivit ovat Marie Jo-merkkiset ja sopivat hyvin arkikäyttöön esim. kauluspaidan alle. Näiden kaveriksi valitsin Chantellen saumattomat stringit, jotka ovat päällä niin huomaamattomat, ettei niitä edes muista.

Istuvat ja hyvännäköiset alusvaatteet kohottavat myös itsetuntoa ja mielialaa. Olen naisellinen nainen ja tykkään panostaa ulkonäkööni. Olen kirjoittanut itsevarmuudesta ja ulkonäöstä blogiin aiemmin.

 

LUE LISÄÄ:

Itsevarmuus ja pukeutuminen

Mistä pidän omassa ulkonäössäni?

Painoni ei määritä minua 

Kuvat: Petteri Tyynelä/ MPT Photos

 

Oletko koskaan käynyt alusvaateliikkeessä asiantuntijalla?

Tiedätkö oikeasti oman kuppikokosi?

Satakunnan alueella suositus Alusasuliike Helmelle! <3

-Lilli

 

FOLLOW:  FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit (9)
  1. Upeat kuvat! 😍

  2. Ostan nykyään liivit aina vain sellaisesta liikkeestä, jossa on myyjä auttamassa. 🙂 Toki se tulee vähän kalliimmaksi, mutta saa oikeasti sopivan kokoiset ja laadukkaat liivit – ja se vaikuttaa koko olemukseen ja olotilaan! Aivan upeat kuvat susta, oot huikea <3

    1. Aion myös jatkossa! En käsitä miten en oo ennen käynyt kunnon alusvaateliikkeessä. Sopivat ja kauniit alusvaatteet todellakin vaikuttaa paljon. Kiitos ihana <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *